U20 2017 tuoreimmat

Artikkeli
7.1.2017 11:30
Kun suuri osa nuorten MM-kisojen pelaajista on jo varattu NHL:ään, kisojen päätyttyä on aika nostaa esiin joukkueita, jonka pelaajat esiintyivät parhaiten, kuin myös niitä, joiden pelaajilla jäi eniten parannettavaa.
Yleinen kuvakooste
6.1.2017 18:52
Yhdysvallat voitti nuorten maailmanmestaruuden lyömällä finaalissa Kanadan. Tässä tunnelmia ottelun jälkeen jäältä.
Haastattelu
6.1.2017 17:11
Suomen nuorten MM-turnaus meni penkin alle. Nuoret Leijonat joutui pelaamaan sarjapaikan säilyttämisestä Latviaa vastaan. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi näkökulmansa suomalaisen jääkiekon yhteen isoimmista katastrofeista.
Haastattelu
6.1.2017 10:00
Loppuottelun tauottua kummallakaan valmentajalla ei ollut valittamista joukkueensa esityksestä. Vain yksi joukkue saattoi voittaa mestaruuden, ja sitä harmitteli myös USA:n mestariluotsi Bob Motzko.
Haastattelu
6.1.2017 9:45
Ruotsi jäi kolmatta kertaa putkeen nuorten MM-kisoissa neljänneksi. Lopputulos oli pettymys kultaa tavoitelleelle joukolle. Ruotsin kapteeni Joel Eriksson Ek näki kuitenkin, että kehitystä on tapahtunut.
Haastattelu
6.1.2017 9:34
USA:n joukkueen merkittävimpiä pelaajia finaalissa oli Kieffer Bellows, joka teki kaksi jenkkien varsinaisen peliajan maaleista.
Kuvakooste
6.1.2017 9:29
Yhdysvallat ja Kanada kohtasivat alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa torstai-iltana Montrealin Centre Bellissä. Kanada kävi kahteen kertaan kahden maalin johtoasemassa, mutta ei pystynyt pitämään Yhdysvaltoja takanaan. Yhdysvallat nappasi maailmanmestaruuden voittomaalikilpailun jälkeen.
Haastattelu
6.1.2017 9:03
Kanada oli finaalissa kahdesti kahden maalin johdossa. Yhdysvallat tuli kuitenkin tyynen rauhallisesti Kanadan ohi ja vei voiton rangaistuslaukauksilla. Loppuratkaisu jakoi mestareiden mielipiteet kahtia.
Haastattelu
6.1.2017 8:31
Kanadan joukkue koki karvaan tappion finaalissa, kun se hävisi kotiyleisönsä edessä Yhdysvalloille voittomaalikilpailussa. Noah Juulsenille Bell Centressä pelaaminen oli erityistä. Tappion jälkeen hän odotti kuitenkin jo seurajoukkueensa mukaan pääsemistä.

Lisää lukemista

Raportti
Suomen kisaurakka ei helpottanut Tanskaa vastaan huolimatta Nuorten Leijonien järjestämästä päätöserän hurjasta kirivaihteesta. Tanska otti oman turnauksensa jatkoa ajatellen tärkeät kolme pistettä lopulta 3−2-lukemin.
Uutinen
Venäjä höykytti Latviaa suurinumeroisesti. Loppunumeroihin 9-1 päättyneessä ottelussa Venäjän tähtipelaajat herkuttelivat tehopisteillä.
Haastattelu
Sveitsi aloitti nuorten MM-kisojen turnauksen hyvin, kun se kaatoi Tšekin jatkoajalla maalein 4–3. Sveitsillä oli mahdollisuudet voittoon jo varsinaisella peliajalla, mutta joukkue oli tyytyväinen kahteenkin pisteeseen.
Uutinen
Tšekin nuorten maajoukkueen puolustajan David Kvasnickan turnaus jäi lyhyeksi. Hän loukkaantui Suomea vastaan Kasper Björkqvistin tööttäyksessä ja turnaus päättyi siihen.
Uutinen
Sveitsi hallitsi ottelua numeroiden valossa aivan päätöserän loppuun asti. Tšekki nousi lopussa tasoihin, vain hävitäkseen jatkoajalla.
Haastattelu
Nuorten Leijonien joukkuetta on saapunut Montrealiin kannustamaan monen suomalaispelaajan perhe. Mattilan perheelle oli selvää, että MM-kisoja lähdetään seuraamaan, jos omat pojat pääsevät joukkueeseen.
Uutinen
Tanska-ottelussa torjuntavuorossa jatkaa Veini Vehviläinen. Lisäksi kärkiketjujen osalta Jukka Rautakorpi vaihtoi kahden laitahyökkääjän paikat keskenään.
Haastattelu
Tšekin ensimmäisen maalin Suomea vastaan syötti Martin Necas, joka on tulevana kesänä kärkipään NHL-varauksia. Parhaimmillaan Necasia on povattu kuudenneksi varaukseksi.

Sivut