U20 2017 tuoreimmat

Artikkeli
7.1.2017 11:30
Kun suuri osa nuorten MM-kisojen pelaajista on jo varattu NHL:ään, kisojen päätyttyä on aika nostaa esiin joukkueita, jonka pelaajat esiintyivät parhaiten, kuin myös niitä, joiden pelaajilla jäi eniten parannettavaa.
Yleinen kuvakooste
6.1.2017 18:52
Yhdysvallat voitti nuorten maailmanmestaruuden lyömällä finaalissa Kanadan. Tässä tunnelmia ottelun jälkeen jäältä.
Haastattelu
6.1.2017 17:11
Suomen nuorten MM-turnaus meni penkin alle. Nuoret Leijonat joutui pelaamaan sarjapaikan säilyttämisestä Latviaa vastaan. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi näkökulmansa suomalaisen jääkiekon yhteen isoimmista katastrofeista.
Haastattelu
6.1.2017 10:00
Loppuottelun tauottua kummallakaan valmentajalla ei ollut valittamista joukkueensa esityksestä. Vain yksi joukkue saattoi voittaa mestaruuden, ja sitä harmitteli myös USA:n mestariluotsi Bob Motzko.
Haastattelu
6.1.2017 9:45
Ruotsi jäi kolmatta kertaa putkeen nuorten MM-kisoissa neljänneksi. Lopputulos oli pettymys kultaa tavoitelleelle joukolle. Ruotsin kapteeni Joel Eriksson Ek näki kuitenkin, että kehitystä on tapahtunut.
Haastattelu
6.1.2017 9:34
USA:n joukkueen merkittävimpiä pelaajia finaalissa oli Kieffer Bellows, joka teki kaksi jenkkien varsinaisen peliajan maaleista.
Kuvakooste
6.1.2017 9:29
Yhdysvallat ja Kanada kohtasivat alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa torstai-iltana Montrealin Centre Bellissä. Kanada kävi kahteen kertaan kahden maalin johtoasemassa, mutta ei pystynyt pitämään Yhdysvaltoja takanaan. Yhdysvallat nappasi maailmanmestaruuden voittomaalikilpailun jälkeen.
Haastattelu
6.1.2017 9:03
Kanada oli finaalissa kahdesti kahden maalin johdossa. Yhdysvallat tuli kuitenkin tyynen rauhallisesti Kanadan ohi ja vei voiton rangaistuslaukauksilla. Loppuratkaisu jakoi mestareiden mielipiteet kahtia.
Haastattelu
6.1.2017 8:31
Kanadan joukkue koki karvaan tappion finaalissa, kun se hävisi kotiyleisönsä edessä Yhdysvalloille voittomaalikilpailussa. Noah Juulsenille Bell Centressä pelaaminen oli erityistä. Tappion jälkeen hän odotti kuitenkin jo seurajoukkueensa mukaan pääsemistä.

Lisää lukemista

Artikkeli
Nuorten MM-kisat ovat jo aivan oven takana. Tässä toimittajan näkemys kisojen kärkikymmeniköstä pelaajien osalta, joita tulisi ehdottomasti kotisohvalta käsin seurata.
Artikkeli
Nuorten kisoihin haastajan asemasta lähtevät Sveitsi, Slovakia, Tanska ja Latvia. Maiden kärkipelaajilta odotetaan isoa panosta, jotta mahdollisuudet pudotuspelivaiheeseen säilyisivät elossa.
Artikkeli
Montrealin lohkossa Suomen, Ruotsin ja Tšekin voi olettaa marssivan puolivälieriin, mutta sen sijaan neljännestä paikasta käydään kova taistelu. Vaikka vuosittain joukkueet vaihtuvatkin, on Sveitsin ja Tanskan taistelussa mukana paljon toisille tuttuja vastustajia. Kahtena edellisvuonna Tanska on selvinnyt kamppailusta voittajana.
Uutinen
Ruotsi julkisti lopullisen kisajoukkueensa sunnuntaina.
Artikkeli
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat keräävät useilla tulevaisuuden nimillä varustettujen maiden myötä aina runsaasti mielenkiintoa osakseen. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, vaikka viime kisojen tähdet loistavatkin korkeintaan poissaoloillaan.
Artikkeli
Jääkiekon huipulle useita legendaarisia pelaajia tuottanut Tšekki ei ole saavuttanut mitalia nuorten MM-kisoista sitten vuoden 2005 pronssin. Löytyykö tämän vuoden rosterista tulevaisuuden jaromirjagreita tai robertreicheleita?
Artikkeli
Ruotsi tiedetään todella kovaksi kiekkomaaksi. Suomen länsinaapurin pelaajatuotanto on vuosi toisensa jälkeen vahvalla tasolla, ja nytkin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa on jalkeilla todella väkevä joukkue.
Haastattelu
Edellisissä alle 18-vuotiaiden kisoissa kultakapteenina häärinyt Juuso Välimäki pääsi mukaan Nuorten Leijonien joukkueeseen tapaninpäivänä alkaviin kisoihin. Kultaa vähempi ei kelpaa myöskään nuorten kisoista.

Sivut