U20 2017 tuoreimmat

Artikkeli
7.1.2017 11:30
Kun suuri osa nuorten MM-kisojen pelaajista on jo varattu NHL:ään, kisojen päätyttyä on aika nostaa esiin joukkueita, jonka pelaajat esiintyivät parhaiten, kuin myös niitä, joiden pelaajilla jäi eniten parannettavaa.
Yleinen kuvakooste
6.1.2017 18:52
Yhdysvallat voitti nuorten maailmanmestaruuden lyömällä finaalissa Kanadan. Tässä tunnelmia ottelun jälkeen jäältä.
Haastattelu
6.1.2017 17:11
Suomen nuorten MM-turnaus meni penkin alle. Nuoret Leijonat joutui pelaamaan sarjapaikan säilyttämisestä Latviaa vastaan. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi näkökulmansa suomalaisen jääkiekon yhteen isoimmista katastrofeista.
Haastattelu
6.1.2017 10:00
Loppuottelun tauottua kummallakaan valmentajalla ei ollut valittamista joukkueensa esityksestä. Vain yksi joukkue saattoi voittaa mestaruuden, ja sitä harmitteli myös USA:n mestariluotsi Bob Motzko.
Haastattelu
6.1.2017 9:45
Ruotsi jäi kolmatta kertaa putkeen nuorten MM-kisoissa neljänneksi. Lopputulos oli pettymys kultaa tavoitelleelle joukolle. Ruotsin kapteeni Joel Eriksson Ek näki kuitenkin, että kehitystä on tapahtunut.
Haastattelu
6.1.2017 9:34
USA:n joukkueen merkittävimpiä pelaajia finaalissa oli Kieffer Bellows, joka teki kaksi jenkkien varsinaisen peliajan maaleista.
Kuvakooste
6.1.2017 9:29
Yhdysvallat ja Kanada kohtasivat alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa torstai-iltana Montrealin Centre Bellissä. Kanada kävi kahteen kertaan kahden maalin johtoasemassa, mutta ei pystynyt pitämään Yhdysvaltoja takanaan. Yhdysvallat nappasi maailmanmestaruuden voittomaalikilpailun jälkeen.
Haastattelu
6.1.2017 9:03
Kanada oli finaalissa kahdesti kahden maalin johdossa. Yhdysvallat tuli kuitenkin tyynen rauhallisesti Kanadan ohi ja vei voiton rangaistuslaukauksilla. Loppuratkaisu jakoi mestareiden mielipiteet kahtia.
Haastattelu
6.1.2017 8:31
Kanadan joukkue koki karvaan tappion finaalissa, kun se hävisi kotiyleisönsä edessä Yhdysvalloille voittomaalikilpailussa. Noah Juulsenille Bell Centressä pelaaminen oli erityistä. Tappion jälkeen hän odotti kuitenkin jo seurajoukkueensa mukaan pääsemistä.

Lisää lukemista

Haastattelu
Tanska hävisi nuorten MM-kisojen avausottelunsa Ruotsille luvuin 6–1. Tanskan kapteeni Alexander True kertoi ottelun jälkeen, että Tanskan tavoite on neljännesfinaaleissa.
Haastattelu
Suomen avausottelun vastustajan Tšekin hyökkääjä Adam Musil uskoo joukkueensa osalta vahvaan joukkuepeliin.
Haastattelu
Tanska jäi lopulta selvästi Ruotsin jalkoihin avausottelussaan. Puolustaja Christian Mieritzin mukaan mahdollisuuksia olisi kuitenkin ollut, mikäli ensimmäinen erä olisi mennyt tanskalaisten kannalta eri tavalla.
Haastattelu
Turnauksen ensimmäisen maalin tehnyt Alexander Nylander uskoo, että Ruotsilla on varaa parantaa vielä 6–1-voiton jälkeenkin. Ensimmäisessä voitossa oli silti paljon hyvääkin.
Uutinen
Ruotsi voitti Tanskan nuorten MM-kisojen avausottelussa maalein 6-1. Ruotsin 16-vuotias puolustaja Rasmus Dahlin liittyi harvalukuiseen joukkoon. Supertähti Alexander Nylander iski kaksi osumaa.
Uutinen
Nuorten kisojen nuorin pelaaja Rasmus Dahlin avasi heti pistetilinsä syötettyään Ruotsin 2−0-johtoon.
Uutinen
Vuoden 2017 nuorten MM-kisojen ensimmäinen maali syntyi Ruotsi-Tanska-ottelun ensimmäisessä erässä. Maalin iski Ruotsin supertähti Alexander Nylander.
Haastattelu
Suomi kohtaa ensi yönä nuorten MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa Tšekin. Jukka Rautakorpi odottaa Suomelta tiivistä viisikkopeliä.

Sivut