KooKoon kultakypärän hölmöily kostautui - Laine ratkaisijana tavaramerkillään

LIIGA / Raportti
Ottelun voittomaalin tehnyt Laine pääsi jälleen kerran ihastelemaan nimeään Hakametsän mediakuutiolta.
Kuva © Timo Savela
Tappara ja KooKoo tahkosivat hämärtyvässä Hakametsän lauantai-illassa tiukan kamppailun. Ratkaisijaksi nousi ties monettako kertaa tällä kaudella sensaatiomaista kautta pelaava Patrik Laine.

Pitkään näytti siltä, että Hakametsässä ratkaisua jouduttaisiin hakemaan vielä varsinaisen peliajan päätyttyäkin, mutta vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua Hakametsä räjähti.

Vielä viime kaudella Tapparassa pelannut Josh Green otti typerän kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä, ja Greenin jäähyn aikana Patrik Laineen piiska antoi kiekolle kyytiä. KooKoon maalia vartioinut Juha Järvenpää oli suoraan syötöstä lähteneen laukauksen edessä voimaton, joten Tappara siirtyi ottelussa 1-0-johtoon.

Maalin jälkeen vieraiden päävalmentaja Petri Mattila kävi pitkän keskustelun toisen päätuomarin kanssa.

− Meidän mielestämme Greenin saama jäähy oli heppoinen ja vaihtopenkilläkin sitä kummasteltiin. Yritimme pitää tiettyjä miehiä erikoistarkkailussa Tapparan ylivoimalla. Laine sai yhden paikan ja teki siitä maalin, kertasi Mattila ottelun ratkaisua.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jussi Tapola oli silminnähden helpottunut ja tyytyväinen joukkueensa suoritukseen.

− Oltiin tänään kärsivällisiä ja luotettiin siihen, että kyllä se maali sieltä vielä tulee - ja niin se tulikin. Laineelta hieno laukaus ja mielestämme maalia edeltänyt tilanne meni täysin oikein.

Reilu minuutti ennen loppua Tappara-kapteeni Jukka Peltola lirutti vielä kiekon keskialueelta tyhjään KooKoo-maaliin ja kirjautti näin loppulukemiksi 2-0 Tapparan hyväksi.

Heikko viimeistely molempien joukkueiden murheenkryyninä

Ensimmäinen kaksikymmenminuuttinen mentiin Hakametsässä lievästi kotijoukkueen komennossa, vaikka torjunnat eivät sitä puoltaneet - Tapparan Tomi Karhuselle merkattiin yhdeksän torjuntaa ja KooKoon Järvenpäälle ainoastaan kolme.

KooKoo sai ottelun alkuun ylivoiman Tapparan otettua kaksiminuuttisen väärästä vaihdosta. Varsinkin ylivoiman ensimmäisellä puoliskolla vierasjoukkue sai luotua muutaman hyvän maalipaikan, mutta tolppaa lähemmäksi kouvolalaiset eivät vielä päässeet.

Myös Tapparalla oli erässä paikkansa. Sekä Laine että Veli-Matti Savinainen pääsivät yrittämään viimeistelyä miltei tyhjään KooKoo-maaliin, mutta kuten vieraidenkin, myös kotijoukkueen ruuti oli ensimmäisessä erässä märkää.

Kotijoukkueen rankka pelitahti alkoi näkyä - KooKoo tyytyi peesaamaan

Toisessa erässä ottelun tempo laski huomattavasti. Kotijoukkueelle ottelu oli neljäs ainoastaan viiteen päivään, joten maitohappojen jylläämisen pystyi aistimaan katsomoon saakka. Tapola ei tätä kuitenkaan täysin allekirjoittanut.

− Täytyy antaa tunnustusta myös joukkueen taustavoimille, fysioterapeuteille, apuvalmentajille ja niin edelleen. Jätkät ovat olleet nyt kovassa rasituksessa, mutta tämän iltainen osoitti, että he ovat henkisesti ja fyysisesti todella kovassa kunnossa.

Pelillisesti jatkettiin ensimmäisestä erästä tuttua kaavaa. Tappara hallitsi kiekollista peliä, mutta tällä kertaa KooKoo sai pidettyä kotijoukkueen hyvin poissa parhailta maalintekosektoreilta.

Lähimmäksi kuparisen rikkomista pääsi vieraiden Tomi Peltonen, jonka veto kilahti jälleen Tappara-maalin raudoissa.

− Tämä oli pienten marginaalien peli. Onnikaan ei ollut tänään meidän puolella ja kilauttelimme tänään tolppia kolme kertaa, harmitteli Mattila joukkueensa epäonnea.

Tuomas Huhtasen koukkaamisjäähyn myötä Tappara pääsi yrittämään myös pelin ensimmäistä ylivoimaansa. Sinipaidat pyörittivätkin miltei koko kaksiminuuttisen KooKoo-päädyssä, mutta ottelun avausmaali jäi silti odotuttamaan itseään.

Karhuselle kauden kolmas nollapeli, ensi keskiviikkona luvassa todellinen huippukamppailu

Karhunen pelasi erinomaisen ottelun Tappara-maalilla. Mies hoiti varmuudella KooKoon harvat maalipaikat ja viimeisenä lukkona toimivat tällä kertaa myös maalivahdin parhaat kaverit eli tolpat.

Tapparalla oli allaan todella kiivas ottelutahti. Lauantai-iltaisen kamppailun jälkeen joukkue saa kuitenkin ansaitun levon ja se pääsee valmistautumaan ensi keskiviikkona pelattavaan kärkikamppailuun Oulussa Kärppiä vastaan.

− Kyllä päivän verran huilia riittää pojille, kuittasi Tapola utelut joukkueen jatkosuunnitelmista.

Niukasta tappiosta huolimatta Mattila jakoi kehuja sinnikkäästi pelanneelle vierasjoukkueelle.

− Erinomainen peli meiltä tänään kaikesta huolimatta. Pystyimme pitämään Tapparan vähillä maalipaikoilla ja jätkät pelasivat uhrautuvasti. Tappiosta huolimatta taistelu jatkuu, me emme luovuta.

Tappara luistelee kaukaloon siis seuraavan kerran ensi keskiviikkona Oulussa, KooKoo esiintyy kotiyleisölleen päivää aikaisemmin eli tiistaina. Silloin kouvolalaisten vieraaksi saapuu Lukko.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo