Niklas Kokko haluaa päästä näyttämään U20 MM-kisoissa: "Nälkä on kova"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Niklas Kokko torjuu tällä kaudella kiekkoja kasvattiseurassaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Niklas Kokko lähtee hyvän alkukauden saattelemana taistelemaan mestaruudesta Ruotsiin U20 MM-turnaukseen. Joukkueen yhteishenki sekä maalivahtivalmentaja saavat kehuja 19-vuotiaalta oululaiselta.

Suomen maalivahtitilanne on todella hyvä tulevia alle 20-vuotiaiden MM-kisoja silmällä pitäen. Niklas Kokko lähtee alkaviin kisoihin ennakolta Suomen ykkösmaalivahtina. 192-senttinen maalivahti on vakuuttanut alkukaudella kotimaan sarjassa Kärppien paidassa. Kokko lähtee innolla kisoja kohti.

– Nyt on todella hyvät fiilikset, odotan innolla alkavia kisoja. Viime vuonna kisat olivat hieno kokemus, vaikka en silloin päässytkään pelaamaan.

Näytönhaluakin jäi viime kisoista, jolloin Kokko seurasi kaikki pelit katsomon puolelta.

– Nälkä on kova, haluan näyttää ja nauttia.

Kuluvan kauden aikana Kokko on pelannut kymmenen peliä Liigassa torjuntaprosentin näyttäessä 90,64 %. Kokko lähteekin kisoihin ennakolta yhtenä koko kisojen parhaista maalivahdeista. Tästä tittelistä Kokko ei ota paineita.

– En ota paineita tuollaisista, on siistiä, että joku ajattelee noin. Menen peli kerrallaan ja laitan parasta tiskiin. Ei tuollaisista jaksa ottaa paineita, ne ovat vain mielipiteitä.

Kova kilpailu kentällä, ei ulkopuolella

Nuorten leijonien joukkueessa on kolme hyvää maalivahtia. Kokon lisäksi joukkueessa ovat TPS:n Noa Vali ja Joensuun Kiekko-Pojissa HIFK:sta lainalla pelaava Eemil Vinni. Kokko on tyytyväinen joukkueen maalivahtitilanteeseen.

– Joukkueessa on todella hyvä kilpailutilanne. Tunnen molemmat, he ovat todella hyviä tyyppejä. Terve kilpailu on aina hyvästä.

Vaikka kentällä on kilpailua, se ei jatku kaukalon ulkopuolelle. Kokko vakuuttaa, että maalivahdit ovat kentän ulkopuolella hyvissä väleissä.

– Tulemme todella hyvin juttuun kaukalon ulkopuolella. Sitten kun pelikamat ovat päällä, kilpaillaan hyvällä fiiliksellä. Siviilissä kun ollaan, otetaan rauhassa, eikä tarvitse kilpailla.

Joukkue kokoontui ennen Ruotsiin lähtöä Suomessa. Lähes kaikki ovat toisilleen entuudestaan tuttuja aikaisemmista maajoukkueen tapahtumista. Ryhmä saakin Kokolta suitsutusta.

– Joukkue on todella sitoutunut, tykkään todella paljon näistä jätkistä. Muutama tapahtuma ollut aikaisemminkin tällä porukalla, siistiä päästä nyt mittaamaan tosissaan tasoa.

Yhteishenkikin saa kehuja.

– Mielestäni todella hyvä yhteishenki porukassa ja kaikki tietävät, mitä tekevät.

NHL:ää kohti

Kokko on Seattle Krakenin NHL-varaus kesältä 2022. Kokko varattiin varausvuorolla 58. Oululainen varattiin varaustilaisuuden toisena maalivahtina, edellään vain maatoveri Topias Leinonen.

Kokko kertoo Krakenin olevan paljon yhteyksissä häneen.

– Olemme paljon yhteyksissä. Katsomme, mitä minun pitää kehittää ja he ovat käyneet muutaman kerran Oulussa vierailemassa. U20-kisojen jälkeen he ovat taas tulossa.

Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajana työskentelee Markus Korhonen. Korhonen on omalla pelaajaurallaan ollut Kokon tavoin Ari Hillin valmennuksessa. Kokko huomaakin Korhosen valmennuksessa samoja piirteitä kuin Hillin valmennuksessa.

– Olen tykännyt todella paljon, on todella hieno tilanne, että hänkin on käytännössä saman opin saanut kuin minä. Markuksella on paljon samoja juttuja kuin Arilla, sen huomaa että puhumme samaa kieltä.

» Lähetä palautetta toimitukselle