Kärppien ja Niklas Kokon välinen lainasopimus on purettu – siirtyy Pelicansiin loppukaudeksi

LIIGA / Uutinen
Kokko siirtyy loppukaudeksi Lahteen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kärpät on purkanut lainasopimuksensa maalivahti Niklas Kokon kanssa. Oululaisseuran kasvatti siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Pelicansiin.

Kärpät ja maalivahti Niklas Kokko ovat purkaneet lainasopimuksensa. Kokko siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Pelicansiin. Seurat tiedottivat asiasta tiistaina.

Kokko solmi viime keväänä NHL-sopimuksen Seattle Krakenin kanssa, mutta Kraken lainasi hänet takaisin kasvattajaseuraansa. 19-vuotias on torjunut kauden aikana kymmenen ottelua kärppämaalilla torjuntaprosentilla 90,64, ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,36.

Hän jäi joulukuussa vähäiselle vastuulle Kärpissä torjuttuaan vain yhden ottelun ennen lähtemistään alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Kokko torjui MM-kisoissa Nuorten Leijonien ykkösvahtina. Joulukuun aikana Kärpät lainasi Tomi Karhusen HIFK:sta paikkaamaan maalivahtivajetta.

Seura solmi Karhusen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen lainajakson päätteeksi, ja Kokko jäi kolmanneksi oululaisten maalivahtihierarkiassa Karhusen ja Niclas Westerholmin jälkeen.

– Lähtökohtaisesti kolmella maalivahdilla arjen pyörittäminen ei ole hyvä asia kenellekään osapuolelle, joten nyt joudumme luopumaan yhdestä maalivahdista. Niklas Kokko on nuori maalivahti, joka kaipaa peliaikaa. Meidän onkin parempi vapauttaa hänet eteenpäin, jotta hän pystyy jatkamaan kehitystään ja menee urallaan eteenpäin, kommentoi Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski seuran tiedotteessa.

Pelicansille Kokon lainaaminen tuli ajankohtaiseksi Jasper Patrikaisen loukkaannuttua viime viikolla ottelussa SaiPaa vastaan. Pelicans kertoi Patrikaisen olevan sivussa kaukaloista noin 6–8 viikon ajan. Myös lahtelaisseuran maalilla alkukaudesta torjunut Jussi Olkinuora siirtyi joulukuussa Sveitsiin.

– Hienoa, että saadaan nuori pelaaja kehittymään Lahteen ja on myös hienoa, että saatiin asiat nopeasti sovittua ja Kokko liittymään joukkueeseemme paikkaamaan loukkaantumistilannettamme. Nuoresta iästään huolimatta Kokko on näyttänyt vakuuttavia otteita kaukaloissa, joista kertoo myös pelaajan kanssa aiemmin solmittu NHL-sopimus, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.

Seurat ovat peräkkäisillä sijoilla Liigan sarjataulukossa, Pelicans viidentenä ja Kärpät kuudentena.

» Lähetä palautetta toimitukselle