Enpä olisi pikkupoikana uskonut näkeväni sitä päivää, että suomalaisen jääkiekon parissa esiintyy ylimitoitettua itseluottamusta ja pöhöttyneitä kuvitelmia omasta erinomaisuudesta.
Olin 6-vuotias, kun Leijonat sai Calgaryn olympialaisista ensimmäisen arvokisamitalinsa, hopean, vuonna 1988. Kanada-cupin kolmossija 1991, MM-hopea Prahassa 1992, olympiapronssi Lillehammerissa ja MM-hopea Milanossa vuonna 1994 viitoittivat tien ensimmäiseen maailmanmestaruuteen 1995.
Naganon olympiapronssi 1998, Torinon olympiahopea 2006 ja World Cupin kakkossija 2004 osoittivat, että Leijonat pystyy haastamaan maailman huiput, mutta taso ei riitä absoluuttisesti parhaaksi.
Varsinkin kun vuoden 2003 MM-kotikisojen puolivälierissä tapahtui järkälemäisen nolo sulaminen perivihollinen Ruotsia vastaan: 5–1-johto kääntyi reilun erän aikana ruotsalaisten 6–5-voittoon.
2010-lukukin käynnistyi nöyryyttävällä välierätappiolla Yhdysvalloille Vancouverin olympialaisten välierässä: ensimmäisen erän jälkeen Leijonat oli 0–6-tappiolla, ja ottelu päättyi lopulta lukemiin 1–6.
Seuraavana vuonna kuitenkin juhlittiin MM-kultaa 16 vuoden tauon jälkeen. Viimeisimmissä NHL-pelaajilla pelatuissa olympialaisissa 2014 Leijonat sai pronssia. Nuoret Leijonat puolestaan voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuosina 2014, 2016 ja 2019.
Suomessa on vaihteeksi totuttu voittamaan, mutta herää kysymys, pidämmekö maajoukkueiden menestystä jo itsestäänselvyytenä.
Jukka Jalonen valmensi Leijonat maailmanmestaruuteen 2011 ja Nuoret Leijonat 2016. A-maajoukkueen kanssa menestysputki on jatkunut vuoden 2019 MM-kullalla ja vuonna 2022 voitetuilla olympiakullalla ja maailmanmestaruudella.
Suomessa on vaihteeksi totuttu voittamaan, mutta herää kysymys, pidämmekö maajoukkueiden menestystä jo itsestäänselvyytenä.
Vime kevään MM-kisoissa Leijonien peli ei toiminut missään vaiheessa, ja turnaus päättyi selvään 1–4-tappioon Kanadalle puolivälierissä. Ilmiselvistä pelillisistä ongelmista huolimatta oletusarvo oli yleisen keskustelun perusteella, että kaikki kyllä järjestyy lopulta, koska Jalonen.
Naisleijonat on jäänyt kaksissa peräkkäisissä MM-kisoissa mitalipelien ulkopuolelle. Nuorten Leijonien pelaaminen oli jo vuosi sitten tahmeaa, ja turnaus päättyi puolivälierätappioon. Tomi Lämsän tilalle päävalmentajaksi valittu Lauri Mikkola tuntui jo nimitysvaiheessa kummalliselta ratkaisulta.
Käynnissä olevat nuorten MM-kisat ja haparoiva alku Kanadaa vastaan sekä ennen kaikkea katastrofaalinen tappio Saksalle ovat todentaneet asian.
Kaikesta huolimatta, pitkän päivätyön kotimaisessa ja kansainvälisessä kiekkoilussa tehnyt Lennart Petrell oli studiokommentaattorin roolissa ennen Saksa-ottelua sitä mieltä, ettei yksikään saksalaispelaaja mahtuisi Nuorten Leijonien kokoonpanoon.
Kyllä, Nuorissa Leijonissa on 13 NHL:ään varattua pelaaja ja Konsta Heleniusta ennakoidaan varattavaksi kärkikymmenikössä ensi kesänä. Maalivahdit Niklas Kokko ja Noa Vali ovat saaneet seurajoukkueissaan hyvin vastuuta. Lenni Hämeenaho on Ässien paras maalintekijä ja Jani Nyman Ilveksen tehokkain maalipyssy ottelumäärään suhteutettuna.
Suomen viimeisimmästä U20 MM-kullasta on vain viisi vuotta ja edellisestä finaalipaikasta vain kaksi. Tällä hetkellä Nuoret Leijonat on kuitenkin hävinnyt molemmat alkusarjan ottelunsa ja on ennakoitua jumboa Latviaa vastaan pakkovoiton edessä välttääkseen karsintapelit.
Lennart Petrell oli studiokommentaattorin roolissa ennen Saksa-ottelua sitä mieltä, ettei yksikään saksalaispelaaja mahtuisi Nuorten Leijonien kokoonpanoon.
Hyvä itseluottamus on huippu-urheilussa menestymisen kannalta elintärkeää, ja on lähtökohtaisesti ilahduttavaa, että Suomi ei lähde arvokisoihin valmiiksi hävinneenä ihastelemaan vastustajien tähtiä.
Tällä hetkellä kuitenkin itseluottamusta oleellisempaa on sopiva annos nöyryyttä ja realistinen itsetunto.
Turnaus on edelleen kesken, ja Suomi pystyy yhä haastamaan ennakkosuosikit, joihin päävalmentaja Mikkola mielenkiintoisesti ei Nuoria Leijonia laskenut. Tämä nimenomainen joukkue ei kuitenkaan pärjää Göteborgissa vain siksi, että aiempina vuosina tietyillä kokoonpanoilla on tullut jopa kirkkaimpia mitaleita.
Hävityn Saksa-ottelun jälkeen puolustaja Otto Salin oli sitä mieltä, että vastustajaa ei aliarvioitu. Hän kuitenkin myönsi tappion johtuneen omasta hölmöydestä ja "tyhmästi pelaamisesta".
TV:stä katsottuna tulkitsin Nuorten Leijonien nimenomaan aliarvioineen vastustajaa ja pelanneen laiskasti ja intohimottomasti.
Perjantain vastustaja Latvia on ennakkoon arvioituna alkulohkon heikoin joukkue, kaksi ensimmäistä otteluaan joukkue on hävinnyt maalierolla 0–16. Suomi on edelleen ennakkosuosikki, vaikka turnauksen alku on ollut pelillisesti surkea ja tuloksellisesti katastrofi.
Tappioiden unohtaminen on urheilussa kliseetasoinen mantra, joka kannattaa tässä tilanteessa unohtaa.
Vuoden 1995 historiallista MM-kultaa edeltävästi silloinen päävalmentaja Curt Lindström kehotti joukkuetta hyödyntämään edellisen kevään hävittyä finaalia ja Mika Niemisen epäonnistunutta yritystä voittomaalikilpailussa motivaationa voittoon.
Samoin nyt kannattaa Saksa-tappiosta kaivaa esille raivo, jolla koko joukkue taistelee veren maku suussa ja saavuttaa maksimitasonsa. Nuoret Leijonat ei tällä hetkellä tarvitse yhtään aiempien joukkueiden kasaamaa kansallista itseluottamusta, vaan omista virheistä syntynyttä massiivista kraateria, johon viisikkopelaaminen ja taistelutahto ovat romahtaneet.
Montun pohjalta on mahdollista nousta, mutta vain jos koko joukkue tekee yhteistyötä ja antaa kaikkensa joukkueen eteen. Työkalut ovat koko ajan olleet olemassa, nyt on koittanut aika ottaa ne käyttöön.
