Edelliset ottelut
Jyväskyläläisillä on menossa loistava kiekollinen ajanjakso. Viimeiseen kymmeneen otteluun hurrikaanipaidat ovat hävinneet vain yhden, ja täten noussut sarjataulukossa jo kolmanneksi. Sport puolestaan on mennyt puolet ja puolet-tahdilla, ja on pysynyt hyvässä tuntumassa viimeisiä pudotuspelipaikkoja varten.
Kahdessa peräkkäisissä otteluissa Sport on tällä kaudella ollut aina jälkimmäisessä paremmalla pelipäällä. Eilisessä taistossa Jarkko Immosen ja Tuomas Vänttisen poissaolot kuitenkin näkyivät joukkueen otteissa. Teddy Da Costa palaaminen vahvuuteen auttaa himpun verran.
Sportin kyltakypärä Charles Bertrand ei ole tänään kokoonpanossa, joten kultakypärä siirtyy Lassi Kokkalalle. JYP-puolustaja Mikko Luoman tilalla nähdään Joona Erving.
Ratkaisukohdat
Perjantaina JYPin päästyä hyvään johtoasemaan keski-suomalaiset tukkivat erinomaisesti keskialueen ja hiekoitti Sportin hyökkäystä toden teolla. Jos sama toistuu Kuparisaaressa, Sportin täytyy keksiä siihen nopea lääke. Eikä myöskään löysätä otteitaan, vaikka olisikin kahden maalin tappiolla.
Sport sai Jyväskylässä hyviä paineistuksia, mutta ne päättyivät joko huonoon laukaukseen tai syöttöön. Tämän kaltaiset henkilökohtaiset virheet täytyy kitkeä pois, ja rokottaa siinä samalla kun vastustaja tekee samanlaisen.
Omalle maalinedustalle Sport on viime otteluissa päästänyt liian usein väärän värisiä pelaajia. Kotkapaitojen pitää näyttää alusta saakka, että vierasjoukkueen suojateille ei ole tänään muuta tarjolla kuin makuupaikkoja.