Mites vieraissa?

MESTIS / Ennakko
Sportin peli kulkee. Se on voittanut neljä viimeistä otteluaan maalierolla 22-3. Ongelma on vain se, että peli kulkee vain kotikaukalossa. Vieraskurssia yritetään kääntää pirteän FPS:n vieraana.

FPS:n alkukausi oli hyvä. Se purjehti monien yllätykseksi moneen voittoon, sittemmin tahti on hieman tasaantunut. Mikko Sokan johtaman ryhmän edellisestä voitosta on jo aikaa ja vaikka kolme edellistä ottelua on saatu pelata kotikaukalossa, ei niistä ole saatu pisteitä.

Santanen maalille

Janne Kurikka on urakoinut FPS-maalilla tällä kaudella yhtä vaille kaikki ottelut. Nyt Kurikka saa lepovuoron, kun Juho Santanen saapuu TPS:n organisaatiosta lainalle. Santanen on torjunut alkukauden TPS:n kolmosveskarina ja päävastuu onkin ollut seuran A-junioreiden riveissä.

FPS:n edellinen ottelu oli torstaina TuToa vastaan. Vaikka turkulaisnippu ryöstivätkin pisteet numeroin 0-2, oli pelissä havaittavissa hyviä merkkejä. Hetken aikaa hukassa olleet puolustuskuviot olivat selkiytyneet ja vastustaja ei päässyt kukkoilemaan forssalaisten kustannuksella.

Alkukauden komeetan Janne Jokilan ruudin toivotaan kuivuvan, sillä alussa pistepörssin kärkisijoja kolkutellut tehohyökkääjä on vaeltanut viime aikoina varjojen mailla. Jokila on heppoisen FPS-materiaalin selkeä syömähammas ja jos joltain niin häneltä voidaan odottaa ratkaisuja.

FPS:n otteisiin kaivataan räväkkyyttä ja suoraviivaisuutta, sillä kulmissa pyöriminen ei Sportin kaltaisen joukkueen puolustaessa tuo tuloksia.

Vaikea peli

Sport-Hermes-ottelun lehdistötilaisuudessa Tamminen kertoi, että FPS-kamppailu tulee olemaan hankala.

- Erittäin vaikea peli on edessä. Me lähdetään hakemaan täydellistä viikkoa eli voittoa myös Forssasta.

Neljän voitetun kotiottelun, viimeisenä paikallisvastustaja Hermeksen kyykyttäminen maalein 6-0 laittaa keskittymiskyvyn koetukselle.

- Mä aloitin koutsaamisen huomista varten jo äsken. Vetosin kokeneisiin pelaajiimme. Tänään aikaisin nukkumaan ja keskittyminen huomiseen peliin, jatkoi Tamminen Hermes-pelin jälkeen.

Sportin vierassaldo näyttää kahta voittoa Haukoista, yhtä Hermeksestä, muuten tappioita. Forssa on vastustajalle paha paikka ja hereillä täytyy olla koko ajan. Sportin onnistumista puoltaa se, että se on viime aikoina onnistunut laajalla rintamalla.

Sportin kokoonpanosta sivussa ovat Miika Jämsä ja Kalle Mattila. Kaksikkoa saadaan odotella jäälle vasta ensi vuoden puolella. Miro Laitinen jatkaa reisivaivaisena ja Kristian Hjerpen pelaaminen on epävarmaa pienen niskavamman vuoksi.

Maalissa jatkaa Hermeksen nollannut Sami Heinonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle