Kärjen ja hännän välinen pieni ero
Liigan kärjen ja toiseksi viimeisen joukkueen piste-ero voi olla suuri, mutta tuloksellisesti Raksilassa oltiin lauantai-iltana tasaisia. Lukuisista hyvistä isäntäjoukkueen maalipaikoista huolimatta peli ratkesi vasta jatkoajalla Kärppien puolustaja Ryan Glennin tekemään maaliin.
Joonas Donskoin A-luokan maalipaikassa Teemu Lassila veti tällä kertaa pidemmän korren.
Julius Junttilan otteissa otteluruuhka ei ensimmäisessä erässä näkynyt.
Esa Pirneksen johtama ykköskenttä pyöritti ensimmäisessä erässä peliä TPS:n päädyssä välillä, miten halusi. Tehot jäivät kuitenkin laihoiksi.
Patrick Davis ei saanut edelleenkään ketsuppipulloaan auki.
Lasse Kukkonen pelasi oululaisten puolustuspäässä varmasti. Mikko Rantasen ohitusyritys oli Kukkoselle helppo estettävä.
Kukkonen pysäytti myös TPS:n kultakypärä Ryan Laschin lähentelyt helposti.
Simon Suoranta ja Ilkka Pikkarainen puhuivat samaa kieltä.
Ari Vallin otti toisessa erässä kiinnipitämisestä kaksiminuuttisen. TPS ei pystynyt käyttämään ylivoimaa hyväkseen.
Ei uponnut Arto Laatikaisen siniviivavetokaan Lassilan taakse.
Mika Pyörälä suti avopaikasta kolmannessa erässä kiekosta ohi.
Mikko Alikoski ja Jakub Nakladal nyhjäsivät itselleen kolmannessa erässä 2+2 minuutin jäähyt väkivaltaisuudesta.
Donskoilla oli paikkoja ratkaista ottelu jo varsinaisella peliajalla.
Joonas Kemppainen pääsi kolmannen erän lopussa laukomaan hyvältä paikalta.
Kemppaisen laukaus pystykiekkoon painui kuitenkin maalin ohi.
Kolmikko Glenn-Pirnes-Donskoi juoni ottelun voittomaalin.
Voittomaali maistui makealle.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Artikkeli
Baptisten tuomiossa mokasivat kaikki, "säälipleijarit" ovat yliarvostettuja ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 4.3.2024 7:00
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39