Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan

LIIGA / Uutinen
TPS-puolustaja Max Lindroth oli huimassa vireessä.
Kuva © Timo Savela
Viiden ottelun Liiga-kierroksella keskiviikkona oli jaossa tärkeitä pisteitä, sillä kamppailu viimeisistä pudotuspelipaikoista on erittäin kiivasta. Illan ehdoton hahmo oli TPS:n ruotsalaispuolustaja Max Lindroth.

Suurin mielenkiinto kierroksella kohdistui Vaasaan, jossa Sport isännöi KooKoota sekä Jyväskylän ottelupariin JYP–KalPa. TPS:ltä odotettiin kolmea pistettä joukkueen vieraillessa Lappeenrannassa SaiPan vieraana.

Kierros oli lopulta tasainen lukuun ottamatta Lappeenrannassa pelattua SaiPa–TPS-ottelua, jossa turkulaiset murskasivat SaiPan tennislukemin. Vaasassa KooKoo kaatoi Sportin ja Jyväskylässä KalPa vei pisteet mukanaan Kuopioon. Kärkipään joukkueista Kärpät otti 1–0-voiton HPK:sta ja Pelicans punnersi Jukurit kumoon.

JYP–KalPa 2–3 

Järvi-Suomen derbyssä KalPa haki niukan voiton JYPistä. Ottelussa nähtiin heti kärkeen runsasmaalinen avauserä, sillä erä päättyi 2–2. JYP aloitti maalinteon Eetu Peltolan lavasta ensimmäisestä hyökkäyksestään ja oli lähellä lisätä johtoaan pian tämän jälkeen. KalPa pääsi kuitenkin peliin mukaan ja kävi johdossakin. Jyväskyläläiset kuitenkin kuittasivat pelin tasoihin 2–2:een.

Ensimmäisen erän jälkeen nähtiin enää yksi maali, sillä Matyáš Kantner iski KalPan voittomaalin ajassa 46.04. JYP haki lopussa tasoitusta, mutta Jerry Turkulaisen viimeisen sekunnin ylärimaa lähemmäksi se ei päässyt. KalPa nousi sarjassa seitsemänneksi – JYPin pudotuspelihaaveet eivät taas ole enää realismia.

KalPa-maalivahti Juha Jatkola loukkasi toisessa erässä ilmeisesti alavartaloaan ja joutui jättämään pelin kesken. Jatkolan tilalle komennettu Stefanos Lekkas piti maalinsa puhtaana.

MAALINTEKIJÄT

01.13 1–0 Eetu Peltola (Pulkkinen, Lassila)
14.52 1–1 Oliver Kapanen (Mäenpää, Kantner)
17.05 1–2 Jaakko Lantta (Okany, Kapanen)
17.43 2–2 Teemu Eronen (Turkulainen, Puustinen)
46.04 2–3 Matyáš Kantner (Korhonen, Lappalainen)

Maaliodottama: JYP 2,44–2,28 KalPa

Kärpät–HPK 1–0

Kärpät nousi sarjataulukossa viidenneksi, kun se otti pakkopullamaisen voiton sarjan toiseksi viimeisenä majailevasta Hämeenlinnan Pallokerhosta. Ottelun ainoan maalin iski toisen erän alussa Teemu Turunen.

HPK laittoi Kärpille loppuun asti kampoihin. Se selvitti jopa tuoreen vahvistuksensa Artūrs Andžānsin 2+2-minuutin jäähyn toisen erän lopulla. Lopussa HPK haki tasoitusta erikoisella pelintekijällä Miro Karjalaisella, mutta kiekko ei suostunut suuntautumaan Niclas Westerholmin maalia kohti.

Kärpät oli vaihtanut joukkueen toiveesta HPK-otteluun maalibiisikseen Hermes House Bandin I Will Surviven, joka soi Raksilassa viimeksi kaudella 2018–19.

MAALINTEKIJÄT

20.19 1–0 Teemu Turunen (Ohtamaa)

Maaliodottama: Kärpät 2,54–1,05 HPK

Pelicans–Jukurit 5–3 

Lahdessa kiekkoiltiin kierroksen kärkikamppailu Pelicansin ja Jukurien kesken. Pelicans rykäisi päätöserässä riittävät maalit ja vei ottelun nimiinsä 5–3. Lahtelaiset nousivat voitolla Jukurien ohi kolmanneksi.

Ensimmäinen erä oli joukkueille tyypillistä aktiivista jääkiekkoa, jossa kumpikin haki rohkeasti maaleja. Pelicansin Toni Utunen iski 1–0-maalillaan yhden kauden maaliennätyksensä. Avauserässä ottelun kauneimman maalin teki Jukurien Michal Kovařčík, joka purjehti kentän läpi maalintekoon ja tasoitti 1–1:een.

Toinen erä sen sijaan näytti olevan hiihtelyä, kunnes erän lopulla kumpikin onnistui kertaalleen maalinteossa. Jukurien 2–2-tasoitus oli todellinen taistelumaali, sillä Oskars Batņa löi maalinedusmylläkästä alivoimalla kuusi sekuntia ennen erätaukoa kiekon sisään.

Päätöserässä Pelicans oli terävämpi ja rykäisi alkuun kaksi maalia, joista Juhamatti Aaltosen 4–2-osuma jäi voittomaaliksi. Batņan 4–3-kavennus jäi Jukureille laihaksi lohduksi, sillä lopussa Antti Tyrväinen iski kiekon tyhjään Jukurit-maaliin. Vielä ennen päätössummeria Tyrväinen ja Pekka Jormakka ottivat yhteen ja saivat pelirangaistukset mieheen.

Jukureille tappio oli jo viides perättäinen. Lisää päänvaivaa Olli Jokisen joukkueelle toi puolustaja Kasper Soinin loukkaantuminen.

Ottelun alla nähtiin seremonia, jossa pitkään lahtelaisen jääkiekon eteen työskennellyt Merja Heiskanen ja mittavan pelaajauran maailmalla tehnyt Toni Lydman aateloitiin Lahti-kiekon Hall of Fameen.

MAALINTEKIJÄT

4.30 1–0 Toni Utunen (Haatanen, Jordán)
10.04 1–1 Michal Kovařčík yv
36.08 2–1 Miika Roine (Král, Tyrväinen)
39.54 2–2 Oskars Batņa (Nässén, Jormakka) av 
42.04 3–2 Luboš Horký (Bryggman, Schnarr)
47.46 4–2 Juhamatti Aaltonen (Jämsen, Utunen)
52.42 4–3
Oskars Batņa (Puistola, Nässén) yv
58.53 5–3 Antti Tyrväinen (Roine, Král) tm 

Maaliodottama: Pelicans 2,59–3,05 Jukurit

SaiPa–TPS 0–6

Vain kolme kotivoittoa koko kaudella ottanut SaiPa sai kylmän suihkun niskaansa heti ottelun alussa, kun läpi kauden heikohkosti vieraissa pelanneet turkulaiset karkasivat neljän maalin johtoon avauserässä. Erän maaleista kolme viimeisteli puolustaja Max Lindroth historiallisella hattutempulla.

Toisesta erästä eteenpäin turkulaiset nostivat jalkaa kaasulta, mutta tästä huolimatta kotijoukkue SaiPa ei onnistunut haastamaan Tommi Miettisen johtamaa TPS-ryhmää. Yksittäisiä paikkoja lappeenrantalaiset kyllä saivat luotua, mutta jatkuvampi paine turkulaispäätyyn jäi haaveeksi.

Ruotsalaispuolustaja Lindrothin tehoilta sai huipennuksensa, kun hän viimeisteli ottelun kolmannessa erässä jo illan neljännen maalinsa ylivoimalla. Kolmas erä meni toistakin erää enemmän pelkäksi pelailuksi TPS:n viidennen jälkeen, eikä jääkiekon hienouksia enää ottelussa nähty. Loppulukemat olivat lopulta tennislukemat 0–6 Viljami Marjalan kaunisteltua vielä kertaalleen lukemia ennen loppusummeria.

MAALINTEKIJÄT

0.46 0–1 Max Lindroth (Fröberg, Rafkin)
5.08 0–2 Max Lindroth (Nurmi, Palmu)
9.40 0–3 Max Lindroth (Palmu, Nurmi) yv
17.42 0–4 Terry Broadhurst (Arell, Marjala)
42.51 0–5 Max Lindroth (Marjala, Palmu) yv
59.25 0–6 Viljami Marjala (Väisänen, Teissala)

Maaliodottama: SaiPa 2,13–2,31 TPS

Sport–KooKoo 4–5 

Kuusi pistettä erotti ennen illankierrosta joukkueet toisistaan kamppailussa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Ottelun tärkeys näkyi, eikä avauserä ollut maalipaikoilla juhlimista. Yksi maali tasaisessa erässä kuitenkin nähtiin, kun kotijoukkueen Emil Molin napautti kiekon verkon perukoille.

Varsinkin vierasjoukkue Sportille tärkeät pisteet olivat askeleen lähempänä vaasalaisia heti toisen erän alussa, kun joukkue nousi tasoihin Reece Scarlettin osumalla. KooKoo kuitenkin lähti lopulta toiselle erätauolle kahden maalin johdossa Molinin osuttua toistamiseen erän puolessa välissä ja vain reilu minuutti ennen erätaukoa Arttu Ilomäki kaunisteli vielä kertaalleen lukemia.

Kotijoukkue Sport teki kaikkensa, jotta se saisi kurottua vierasjoukkueen kahden maalin etumatkan kiinni ja onnistuikin siinä lopulta. Vaasalaiset tekivät ottelun kolmanneksi viimeisellä minuutilla 22 sekunnissa kaksi maalia, minkä myötä ottelu eteni jatkoajalle. Jatkoajalla avautui paikkoja molempiin päihin, mutta ratkaisua jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta, jonka sankariksi nousi KooKoon Linus Andersson.

MAALINTEKIJÄT

4.34 0–1 Emil Molin (D'Astous, Valkeejärvi)
23.26 1–1 Reece Scarlett (Hanzl, Lööke) yv
30.49 1–2 Emil Molin (Leskinen, Ottosson) yv
38.34 1–3 Arttu Ilomäki (Leskinen, Molin)
42.26 2–3 Anton Stråka (Nieminen, Hanzl)
50.10 2–4 Arttu Ilomäki (Koblížek, Bouramman)
57.20 3–4
Axel Holmström (Lööke, Scarlett) yv
57.42 4–4 Erik Riska (Miketinac, Leppänen)
65.00 4–5 Linus Andersson vl

Maaliodottama: Sport 3,95–1,65 KooKoo

» Lähetä palautetta toimitukselle