Vieläkö Vantaalla eväitä ylöspäin?

MESTIS / Ennakko
FPS matkustaa runkosarjan viimeiseen vierasotteluunsa tilanteessa, jossa sillä ainakin teoriassa on vielä mahdollisuus Kiekko-Vantaan saavuttamiseen. Vantaalaistenkin katse on ylöspäin, sillä joukkue ei viime kauden tapaan halua kohdata pudotuspeleissä runkosarjan voittajaa.

Muutama viikko sitten näytti, että tämän ottelun panos olisi vieläkin suurempi, mutta K-Vantaan vahva vire ja FPS:n kompastelu viime viikonlopun otteluissa jätti paljon tyhjää tilaa sarjataulukkoon joukkueiden välille.

Vaikka kahdeksas sija forssalaisiakin tietysti vielä kiinnostaa, on päähuomio kuitenkin yhdeksännen sijan turvaamisessa ja karsintapelien välttämisessä, johon runkosarjan päättävät kolme kotiottelua antavat hyvän mahdollisuuden.

Surkealla tavalla hävittyjen TuTo- ja Haukat –ottelujen jälkeen FPS onnistui palaamaan taas voittokantaan torstaina Kirkkonummella tarkan ja dynaamisen peliesityksen jälkeen. Avainasiana tasonnoston kannalta valmentaja Mikko Sokka piti harjoittelun keventämistä. Hänen näkemyksensä mukaan viime viikon liian kova harjoittelu jumitti joukkueen niin, ettei sen liike, tahto, eikä oikein mikään muukaan riittänyt.

Myllerryksissä ketjumuutoksiakin on jouduttu tekemään, joten koko kauden yhdessä pelannut teho-osasto Tuomas Suominen ja Janne Jokila ovat ajoittain pelanneet eri ketjuissa. Joukkueen pelaajat ovat kauden loppusuorallakin välttäneet loukkaantumiset poislukien Asko Rantanen, jolle kaikki isot joukkuetta kohtaavat vammat näyttävät osuvan.

K-Vantaan käskyttäjä Petteri Hirvosen mielestä heillä voisi parhaimmillaan olla mahdollisuudet nousta muutamissa jäljellä olevissa peleissä jopa viidennelle sijalle. Joukkueiden nykykuntoa tutkailtaessa ainakin Salamoiden voisi arvella tulevan taulukossa selkä edellä vastaan.

- Ei tässä mitään. Pikkuhiljaa yritetään parsia pienetkin asiat kuntoon. Tässä on monta kovaa vääntöä vielä. Mielenkiintoista nähdä onko meillä sarjan loppuun asti panosta. Vähän näyttäisi siltä että olisi, ja se on aina mukava asia, puntaroi Hirvonen asetelmia.

- Sen jälkeen, kun on saatu noita miehiä riviin, ollaan päästy koko ajan syventämään asioita ja päästy pieniin asioihin kiinni. Se on ihan hienoa. Koko talvi on haikailtu, että ollaan pahasti jäljessä aikataulusta, valmentaja jatkoi

Aikataululla Hirvonen tarkoittaa lähinnä pelillistä puolta, jonka hän jo syksyllä toivoi olevan parhaimmillaan kauden ratkaisuhetkillä. Se, riittääkö K-Vantaan nykyvire, vai onko FPS:n pelinälkä kohdallaan, nähdään reilun parin tunnin sisällä siitä, kun avauskiekko putoaa jäähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle