Yhden ympyrän sulkeutuminen

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaa oli ennen illan ottelua voittanut edellisen kerran varsinaisella peliajalla marraskuun 3. päivänä, jolloin joukkue haki täydet pisteet Forssasta. Seitsemäntoista ottelua myöhemmin tuli vihdoinkin voitto varsinaisella peliajalla. Kärsijän roolissa oli jälleen FPS, joka lähti kotimatkalle 3-1-tappio niskassaan. Ottelu oli todellinen neljän pisteen kamppailu, sillä FPS oli kiinni pudotuspelipaikassa vain kaksi pistettä vantaalaisten edellä.

Ottelun ensimmäistä maalia ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä FPS iski ensimmäisestä hyökkäyksestään. Kakkosketju nousi vahvasti ylös, ja ajassa 1.04 Markus Leppänen laukoi pomppukiekon ilmasta ohi vantaalaismaalivahdin Aku Limnellin. Syöttöpisteet kuittasivat ketjun muut jäsenet Tommi Välimaa ja Aleksi Sillanpää.

Ajassa 2.43 vierasjoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta lisäosumaan, kun Kiekko-Vantaan Marko From passitettiin jäähyaitioon korkeasta mailasta. Forssalaisten ylivoimapeli meni kuitenkin lähinnä kulmissa pyörimiseksi, joten ylivoima kuivui nopeasti kasaan.

Jäähyltä päästyään From pääsi kiekkoon ja lähti rohkeaan nousuun. Nousunsa päätteeksi vantaalaispuolustaja sai aikaiseksi vain heppoisen laukauksen, johtuen osittain FPS:n Asko Rantasen estelyistä. Rantaselle tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttinen huitomisesta.

Kiekko-Vantaa sai ylivoimapelinsä aikana pari vaarallista laukausta. Ensin Jokereista neljän ottelun ajaksi lainattu Jesse Uronen pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta vierasjoukkueen maalia vartioinut Janne Kurikka venyi torjuntaan. Hetkeä myöhemmin Marco Poulsen pääsi laukomaan laidalta melko vapaasti, mutta kiekko pysähtyi Kurikan patjojen alle.

FPS:n kolmosketju Toni Ronkainen – Lasse Lintula – Pekka Rautio järjesteli kaksi erittäin hyvää maalipaikkaa, mutta läheltä tehdyt viimeistely-yritykset ontuivat pahasti. Hetkeä myöhemmin Anssi Rantanen sai vuorostaan estämisjäähyn. Vantaalaisylivoiman aikana paras paikka syntyi jälleen Uroselle, jonka laukaus kilahti tällä kertaa maalirautojen kautta päätyverkkoon. Jäähyn jälkeen Tero Konttisella oli kaksikin tilaisuutta ohittaa Kurikka, mutta forssalaismaalivahti veti molemmilla kerroilla pidemmän korren.

Ajassa 15.37 Kiekko-Vantaan Petri Pitkäjärvelle tuomittiin kaksiminuuttinen kiinnipitämisestä. FPS:n ylivoimapeli ei tuottanut taaskaan tulosta, vaan lähempänä maalintekoa oli kotijoukkue. Jussi-Mikko Makkonen ja Henri Nuutinen riistivät kiekon sinisellä ja karkasivat läpiajoon. Makkosen laukaus suuntautui kuitenkin puhtaasti ohi maalin.

Tuomari nousee otsikoihin

Toisessa erässä nähtiin vantaalaisten tasoitusmaali, mutta suuremmaksi puheenaiheeksi nousi tuomarilinja. Päätuomari Tatu Savolaisen vihellykset – ja lähinnä viheltämättä jättämiset - herättivät molemmissa joukkueissa kuumia tunteita.

Jo parin minuutin pelin jälkeen kesken Kiekko-Vantaan hyökkäyksen Savolainen nosti kätensä ylös siirretyn rangaistuksen merkiksi. Aku Limnell luisteli maaliltaan kohti vaihtoaitiota, kunnes FPS-pelaaja koski kiekkoon. Hetken arpomisen jälkeen Savolainen lähettikin jäähylle yllättäen Kiekko-Vantaan Arto Väisäsen.

Varsinkin toisessa erässä tuomarin silmien edessä sai tehdä lähes mitä vain. Nähtiin koukkimisia, estämisiä, huitomisia ja vaikka mitä, mutta pilli ei soinut. Kun pilli lopulta soi, lähti koukkaamisjäähylle kotijoukkueen Petri Pitkäjärvi, joka sai merkillisen jäähynsä taklauksesta.

- Kyllä siellä tuli ihmeellisiä jäähyjä puolin ja toisin. Ei ollut oikein logiikkaa siinä linjassa. Silloin kun siellä koukittiin, ei tullut jäähyjä. Mutta sitten kun Pitkäjärvi taklasi puhtaasti päätyyn, niin sai koukkaamisjäähyn. Emmä ole tuollaisesta taklauksesta ikinä nähnyt, että mies saa koukkaamisjäähyn. Ihan olkapää olkapäätä vasten ja kerrankin Pitkäjärvi taklasi kuin oppikirjassa, päivitteli ottelun jälkeen vantaalaisluotsi Petteri Hirvonen.

Tuomarilinjaan turhautuneina pelaajat kertoivat kovaäänisesti mielipiteitään päätuomarille.

- Niin kuin nähtiin, pelaajat siellä protestoivat paljon tuomarille. En ole monessakaan pelissä nähnyt, että noin paljon molemmat joukkueet tuomarille kommentoivat, Hirvonen jatkoi.

- Se varmaan kuvastaa jotain niistä tapahtumista, vastasi FPS:n päävalmentaja Mikko Sokka.

- Mä ihmettelen, että jos puhutaan kiekottoman mailapelistä, niin epäoleellisissa paikoissa niistä annetaan jäähy. Mutta sitten kun on maalintekotilanteessa, niin ei vittu mitään! Se on ihan naurettavaa. Savolainen oli kerran meillä Forssassa ja se oli ihan samanlainen. Ihan yhtä tyhjän kanssa koko tuomari, Sokka avautui.

Maalejakin nähtiin

Toisessa erässä yritettiin keskittyä myös pelaamiseen. Pitkäjärven jäähyn aikana tuoreelle vantaalaispuolustajalle Janne Jalasvaaralle syntyi kuin varkain hyvä laukaisupaikka, mutta hänen kova lämärinsä kilahti tolppaan.

Hetkeä myöhemmin vierasjoukkue pelasi kahden miehen alivoimalla, kun jäähyaitioon oli komennettu sekä Antti Uitto että Jussi Kulmala. Keskialueella vielä Markus Leppänen menetti mailansa vantaalaisten suosiollisella avustuksella, joten kotijoukkueen ylivoimapelin rakentaminen helpottui huomattavasti. Lyhyen pyörityksen jälkeen poikkeuksellisesti sininen kypärä päässään pelannut Juha Koivisto laukoi kiekon tolppaan, mutta Jokereista palannut Tommi Oksa pääsi laukomaan jatkokiekon maaliin. Maalin jälkeen Leppänen purki syvimpiä tunteitaan päätuomari Savolaiselle, ja sai vastineeksi käytöskympin.

Kolmannen erän alussa FPS:lla oli mahdollisuutensa johto-osumaan. Ajassa 43.05 kiekko löysi tiensä vantaalaismaaliin, mutta maalia ei hyväksytty, sillä peli oli jo vihelletty poikki. Vain 17 sekuntia myöhemmin kiekko oli jälleen kotijoukkueen maalissa, mutta tälläkin kertaa päätuomari levitti kätensä. Forssalaispelaaja oli pitkän tovin seisonut maalivahdin alueella.

Tapahtumia riitti, sillä vain 12 sekuntia edellisestä kiekko oli jo vierasjoukkueen maalissa. Ensimmäistä otteluaan Kiekko-Vantaassa pelannut Jesse Uronen pääsi lähietäisyydeltä siirtämään irtokiekon osittain tyhjään forssalaismaaliin.

Tämän jälkeen vierasjoukkueen peli hyytyi, eikä todellista taistelua ottelun voitosta enää nähty. Erän puolivälin jälkeen edelleen kauden avausmaaliaan hakeva Marco Poulsen pääsi laukomaan hyvältä paikalta, mutta hänenkin laukauksensa kilpistyi tolppaan.

Ottelun lopullinen sinetti nähtiin ajassa 56.14. Henri Nuutinen otti hyökkäyspäässä 100-0-aloitusvoiton, ja Tero Konttinen laukoi viivalta kiekon ohi Kurikan. Ottelun lopussa FPS otti vielä aikalisän ja maalivahdin pois, mutta maaleja ei enää nähty.

Vaihteeksi asiaa pelistä

- Katkera tappio tietysti. Jostain kumman syystä kolmannet erät on jatkuvalla syötöllä mennyt vastustajalle. Ainakin kun pelaajilta kysyy, niin ei ole väsymystä, mutta kolmannet erät hävitään ihan säännöllisesti. Ja tämmöiset pelit, jotka on pari erää tasanumeroisia, niin sitten vaan pystytään tekemään riittävä määrä virheitä, että hävitään ne pelit, aloitti Mikko Sokka.

- Pikkaisen puhditonta jostain syystä. Ei niin kuin edes haluta hyökätä riittävän nälkäisesti ja tehdä sitä paskasta duunia siellä päässä. Kyllä me luovutetaan liian helposti kiekko vastustajalle.

- Henkilökohtaisella tasolla jokaisella pelaajalla on tietty vastuu tästä hommasta. Se on valitettavaa, kun ei ole yhtään äijää, jota voisi vaihtaa. Siinä on paha ruveta kauheasti kuristamaan ketään. Mutta ei kai tässä sen suurempia, matka jatkuu.

Kiekko-Vantaa oli saanut otteluun jälleen monta uutta miestä, joten joukkueen yhteispeli oli arvoitus päävalmentajallekin.

- Oli vähän jännä lähtötilanne peliin. Uusia miehiä iso kasa. Vähän jännitti miten ne pääsee sisään tuohon porukkaan. Mitä pidemmälle se peli meni, sitä tiiviimpi siitä joukkueesta tavallaan tuli. Päästiin pelaamaan enemmän sitä peliä, jota haluttiin pelata, Hirvonen kertoi.

- Hyviä vahvistuksia olivat (Rami) Hovinen, Jalasvaara ja Uronen ainakin tänään. Täyttivät hienosti tonttinsa. Hienoa myös, että Limnell tuli pitkän sairasloman jälkeen peliin, ja sai heti voiton alle. Antaa viikonloppuun ihan hyvät eväät.

Ottelun voittomaalin ampunut Jesse Uronen sai Hirvoselta erityiskehut.

- Ennakkoluuloton, hyvä esitys nuorelta mieheltä. Loistava tulevaisuus edessä, jos jaksaa tehdä töitä.

Kiekko-Vantaa lähtee viikonloppuna vieraskiertueelle. Lauantaina joukkue kohtaa Vaasassa Sportin ja sunnuntaina Kokkolassa Hermeksen. Tiistaina matka jatkuu Turkuun, jossa vastaan asettuu TuTo. FPS isännöi lauantaina Kajaanin Hokkia.

» Lähetä palautetta toimitukselle