Tšekille nihkeä voitto Kanadasta voittomaalikilpailussa
Kanada ja Tšekki kamppailivat tasaisen tahmean pelin aamupäivän ottelussa Gangneungin areenalla. Ottelu oli tasan 2−2 vielä jatkoajan jälkeen, joten ensimmäistä kertaa näissä kisoissa mentiin voittomaalikilpailuun. Tšekki oli lopulta vahvempi.
Kanadalaisfanit olivat katsomossa kisatunnelmissa jo hyvissä ajoin.
Kanadan pelaajat saapuivat lämmittelyihin vasta viisi minuuttia niiden alkamisen jälkeen.
Tšekin joukkuetta vahvisti kameramies.
Kanada meni johtoon ensimmäisessä erässä.
Pientä torikokousta laidalla.
Derek Royn pysäyttämiseen tarvittiin kaksi miestä.
Sinne se lipui taas.
Miestä seinälle.
Kanadan paidassa kiekkoilee muun muassa Jokereistakin tuttu Brandon Kozun.
Christian Thomas valmistautumassa taklaukseen.
Kanadan värejä oli yleisössä runsaasti.
Kanadan maalivahti Ben Scrivens jakoi runsaasti ohjeita omassa päädyssä.
Petr Koukalin yritys voittomaalikilpailussa...
...ja se on siellä! Tšekki oli voittomaalikilpailussa vahvempi, ja nappasi ylimääräisen pisteen.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kanadan hyökkäykseen jättimäinen vahvistus – John Tavares mukaan MM-joukkueeseen
MAAJOUKKUE | 10.5.2024 14:57
Uutinen
Kanada julkaisi MM-joukkueensa – nuorisotähdet Connor Bedard ja Macklin Celebrini mukana
MAAJOUKKUE | 3.5.2024 22:43
Artikkeli
World Cup: Suomi on paperilla muita jäljessä, Yhdysvalloilla jopa Kanadaa parempi materiaali
MAAJOUKKUE | NHL | 10.1.2024 7:00
Artikkeli
Perinteinen Spengler Cup alkaa tapaninpäivänä – Historian ainoa suomalaisvoittaja KalPa tekee paluun turnaukseen
Muut Sarjat | 26.12.2023 10:00
Uutinen
Katherine Henderson kohuissa ryvettyneen Kanadan jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi
MAAJOUKKUE | 5.7.2023 7:00