Olympiakulta yhden voiton päässä - nostaisi Datsjukin kolmen kullan klubiin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Pavel Datsjukilla on jo Stanley Cup ja MM-kulta, mutta olympiakulta mieheltä puuttuu.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Venäjä, tarkemmin Venäjän OU kuten se turnauksessa tunnetaan, on ensimmäistä kertaa jääkiekon olympiafinaalissa sitten Naganon ja vuoden 1998. Olympiakulta olisi itänaapurin ensimmäinen Neuvostoliiton tai IVY-aikojen jälkeen.

Venäjän maajoukkueen kotihallissa Moskovan jääpalatsissa roikkuu viirit maan jokaisesta jääkiekon olympiavoitosta. Rivistö on komea, kun katossa on yhteensä 8 viiriä kultamitalien kunniaksi.

Viirit ovat kuitenkin Venäjän kannalta hieman kiusallisia. Seitsemän niistä on nimittäin Neuvostoliiton ajalta ja yksi vuodelta 1992, jolloin Neuvostoliiton hajoamista seurannut Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY) voitti kultaa Albertvillessä.

Venäjä ei ole siis itsenäisenä valtiona voittanut vielä ainuttakaan kultamitalia. Luonnollisesti myös nyt voidaan väitellä, onko mahdollinen kultamitali Venäjän, kun joukkue on kisoissa Venäjän olympiaurheilijat (Venäjän OU) -nimellä.

"Olemme täällä vain yhdestä syystä."

Joukkue kostuu kuitenkin venäläisistä pelaajista ja Venäjällä mahdollinen voitto katsotaan aivan varmasti Venäjän nimissä tulleeksi. Historiallinen kultamitali onkin nyt erittäin lähellä.

- Emme mieti mitään muuta, vaan keskitymme pelkästään voittamaan finaalin, totesi tähtihyökkääjä Ilja Kovaltšuk joukkueen voittaman Tšekki-välierän jälkeen.

Venäjä on viimeksi pelannut olympiakiekon finaalissa Naganossa vuonna 1998, jolloin se hävisi Tšekille finaalissa maalein 1-0. Sen jälkeen sen ainoa mitali on vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympialaisista voitettu pronssi.

Olympialaisten merkitys on näkynyt Venäjällä aina Sotšista asti, jolloin joukkue hävisi puolivälierän Suomelle. Tähän hetkeen on valmistauduttu itänaapurissa siitä lähtien.

- Olemme täällä vain yhdestä syystä, lausui puolestaan joukkueen kapteeni Pavel Datsjuk.

Venäjän OU on ollut turnauksessa käytännössä avausottelua lukuunottamatta täysin pysäyttämätön. Slovakialle kärsimänsä tappion jälkeen joukkue on voittanut kaikki pelinsä maalierolla 21-3.

Vastaansa finaalissa Venäjän OU saa turnauksen yllättäjän Saksan, joka on kaatanut matkallaan finaaliin sekä Ruotsin että Kanadan lukemin 4-3.

- Koko joukkue nauttii pelaamisesta ja luonnollisesti olympialaiset ovat aina erityinen tapahtuma, joten jokainen peli on ollut meille valtava kokemus. Hyvät harjoitukset alle, niin kaikki sujuu kuin itsestään, kertasi Mihail Grigorenko Venäjän OU:n valmistautumista turnauksen viimeiseen otteluun.

Venäjän OU:n voitto finaalissa olisi historiallinen myös siinä mielessä, että se nostaisi Datsjukin niin sanottuun kolmen kullan klubiin. Tarkoitetut kolme kultaa ovat NHL:n Stanley Cup, MM-kulta sekä olympiakulta.

Kaksi ensimmäistä Datsjukilla on jo hallussa, kun hän voitti Stanley Cupin Detroit Red Wingsin paidassa kaudella 2007-08 ja maailmanmestaruuden Helsingissä keväällä 2012. Datsjuk olisi 28. pelaaja kolmen kullan klubissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Uutinen
Huhupuheille varmistus – NHL-pelaajat palaavat olympiajäille
MAAJOUKKUE | NHL | 2.2.2024 19:08