Liiga-pudotuspelit: Juuso Mäenpää oli jatkoerässä kahden maalin takaa nousseen KalPan sankari

LIIGA / Uutinen
Juuso Mäenpää viimeisteli ottelun voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves näytti menevän menojaan kahden ensimmäisen erän aikana, mutta omaan peliinsä luottanut KalPa punnersi tasoihin ja vei voiton nimiinsä jatkoerässä.

Torstain ainoa ottelu pelattiin Tampereella, kun Ilves ja KalPa kohtasivat sarjan ensimmäisessä ottelussa. Ottelun voimasuhteet vaihtelivat paljon ja lopulta ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoerän kautta.

Ilves–KalPa 3–4 JE (Otteluvoitot 0–1)

Ilveksen ja KalPan puolivälieräsarjan avausottelu lähti liikkeelle vauhdikkaasti. Luisteluvaade kaukalossa oli kova ja kumpikin joukkue kykeni luomaan kiekollisella pelillään kourallisen maalipaikkoja ensimmäisen kaksikymppisen aikana. Avauserä päättyi lukemin 1–1 ja molempien joukkueiden maalit alustettiin päätyviivan takaa.

Toinen erä meni Ilveksen komennossa pitkälti KalPan jäähyilyn vuoksi. Kaksi maalia toiseen erään tehnyt Ilves otti osumiensa myötä vahvan komennon ottelusta. KalPan osalta toisen erän positiiviset puolet jäivät lähinnä alivoimaan. Kuopiolaiset pelasivat erinomaisesti vajaamiehisenä ja pitivät runsaasti ylivoima-aikaa saaneen Ilveksen ulkokehällä.

Päätöserän ensimmäinen puolisko eteni pitkälti siten, että Ilves tukki kaukalon keskustaa ja KalPa pyrki murtautumaan Ilves-päätyyn, eikä kummempia maalipaikkoja nähty. Jälkimmäisellä kymmenminuuttisella alkoi kuitenkin tapahtua. KalPa tuli ensin ylivoimalla maalin päähän ja hetkeä myöhemmin hyökkäyspään riiston seurauksena kuopiolaiset kampesivat itsensä tasoihin.

Jatkoerä tarjosi kummallekin joukkueelle omat tonttinsa. Lopulta sankariksi nousi KalPan kultakypärä Juuso Mäenpää, joka laukoi kiekon tylysti läpiajosta ohi Jonas Gunnarssonin, kun ensimmäistä jatkoerää oli jäljellä vain 40 sekuntia.

MAALINTEKIJÄT

10.45 1–0 Jani Nyman (Palve, Suomi) 
15.08 1–1 Saku Salmela (Kapanen, Mäenpää) 
20.24 2–1 Niklas Friman (Nyman, Clendening) 
31.36 3–1 Jeremy Gregoire (Päkkilä, O'Leary) 
51.22 3–2 Matyas Kantner (Rissanen, Lappalainen) yv
54.41 3–3 Oliver Kapanen
79.20 3–4 Juuso Mäenpää (Kantner) je

Maaliodottama: Ilves 1,90 – 3,25 KalPa

» Lähetä palautetta toimitukselle