Liiga-finaalit: Anton Levtchin hattutemppu johdatti Tapparan voittoon – mestaruus katkolla sunnuntaina

LIIGA / Uutinen
Anton Levtchi otti Tapparan reppuselkäänsä.
Kuva © Timo Savela

Pelicans sai otteluun lentävän lähdön, kun se siirtyi nopealla tahdilla kahden maalin johtoon. Tappara kuitenkin taisteli itsensä ensin tasoihin ja hetkeksi jopa ohi. Lopulta ottelu  oli tasatilanteessa varsinaisen peliajan jälkeen, ja ratkaisua haettiin jatkoeristä, jonka sanrkariksi nousi Tapparan Nick Baptiste.

Pelicans–Tappara 3–4 (Otteluvoitot: 1–3)

Edellisessä ottelussa elintärkeän voiton Nokia-areenalta taistellut Pelicans sai otteluun lentävän lähdön, kun vain vajaan minuutin pelin jälkeen pitkän maalittoman putkensa katkaissut Aleks Haatanen vei kotijoukkueen johtoon. Vain hetki avausmaalin jälkeen Tappara-vahti Christian Heljanko kaivoi kiekon uudelleen selkänsä takaa, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi.

Tappara pääsi shokkialun jälkeen peliin paremmin mukaan, mutta Niklas Kokko pelasti lahtelaiset takaiskuilta huipputorjunnoillaan. Pelicans sen sijaan ei omia paikkojaan tuhlannut ja siirtyi vielä ennen erätaukoa kahden maalin karkumatkalle Toni Utusen finaalisarjan toisella osumalla.

Sisuuntunut Tappara tuli toisen 20-minuuttisen alkuun erittäin terävästi ja otti hallinnan itselleen, mutta erän mittaan peli tasaantui huomattavasti. Varsinaisesti huippupaikoilla toisessa erässä ei herkuteltu, ja kummankin joukkueen veräjänvartijat jatkoivat varmoja otteitaan.

Toiselle erätauolle lähdettiinkin ilman lisäosumia, vaikka kumpikin joukkue pääsi erän aikana hakemaan maalia myös ylivoimalla. Molempien joukkueiden ylivoimapeli jätti kuitenkin varsin paljon toivomisen varaa. 

Kolmas erä sen sijaan tarjosi heti muutoksia tulostaululla, kun kuusi ottelua putkeen pisteittä pelannut Anton Levtchi toi kahdella maalillaan Tapparan mukaan taistoon voitosta todenteolla. Ensin pistenikkari viimeisteli komean tamperelaiskuvion päätteeksi kavennuksen, ja reilut kuusi minuuttia myöhemmin tasoituksen tarkalla laukauksella.

Edes Tapparan nouseminen tasatilanteeseen ei herättänyt koko päätöserän täysin telineissä ollutta lahtelaisryhmää. Tappara puolestaan jatkoi vyöryttämistään, ja erän ylivoimainen hahmo Levtchi täydensi puhtaan hattutemppunsa reilut neljä minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Pitkään vaikutti siltä, että mestaruus on katkolla Tapparalle kuluvan viikon sunnuntaina Tampereella. Ottelun avausmaalin viimeistellyt Haatanen oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja tasoitti ottelun vain 40 sekuntia ennen täyttä aikaa pussinokkien pelatessa ilman maalivahtia.

Ensimmäistä jatkoerää ehti kulua vain 48 sekuntia, kun Baptiste viimeisteli Tapparalle tylyllä rannelaukauksella voiton.

Tamperelaisten voiton myötä mestaruus on ensimmäisen kerran katkolla kuluvan viikon sunnuntaina Tapparalle.

Maalintekijät

0.49 1–0 Aleks Haatanen (Král, Aaltonen)
15.26 2–0 Toni Utunen (Král, Schnarr)
44.19 2–1 Anton Levtchi (Savinainen, Somppi)
50.35 2–2 Anton Levtchi (Tanus, Kontiola) yv
55.42 2–3 Anton Levtchi (Somppi, Savinainen)
59.20 3–3
Aleks Haatanen (Král, Horký) im, vt
60.48 3–4 Nick Baptiste

Maaliodottama: Pelicans 1,31–3,74 Tappara

» Lähetä palautetta toimitukselle