Lentävä lähtö kantoi K-Vantaan yli KOOVEEn
Kiekko-Vantaa oli tehokkaalla pelipäällä vieraillessaan torstaina Hakametsässä. KOOVEE joutui tyytymään yhteen maaliin, kun vieraat kirjauttivat yhteensä viisi osumaa.
Kauden ensimmäistä otteluaan pelannut Ville Järvinen piti katseen kiekossa.
KOOVEE sai hässäkkää maalille.
Kiekon liikkuessa poikittain nopeasti Patrik Hamrla KOOVEE-maalilla oli aseeton.
Nikolai Hakala yritti päästä pujahtamaan vantaalaisten välistä.
Paavo Hölsä pelasi kauden 15. ottelunsa.
Ville Sivonen esitteli teränkäyttöä.
Harmlan edessä oli usein peittävä maski.
KOOVEE sai vielä ensimmäisessä erässä aikaiseksi kavennuksen, jota tarkasteltiin videolta pitkään.
Välillä torjumisessa käytettiin apuna mailan vartta.
Hölsä osallistui peliin myös hieman kauempana alueestaan.
Otto Heinonen laukoi, mutta tällä kertaa ohi maalin.
Olli Maansaari joutui poistumaan kaukalosta ennen täyttä aikaa saatuaan kiekon jalkaansa.
Niko Lahtinen kuljetti kiekkoa vauhdilla ylös.
Välillä torjuttavana oli kiekkojen lisäksi KOOVEE-pelaajia.
K-Vantaa oli vahva maalinedusväännöissä.
Rasmus Lahnaviik kantoi vieraiden Veripalvelu-kypärää esimerkillisen toiminnan merkkinä.
Vieraiden 1−5-maali syntyi alivoimalla tyhjään maaliin.
Oman maalin vartioinnissa käytettiin paikoitellen hieman harvinaisempia sidontakeinoja.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: RoKille tärkeä vierasryöstö, JoKP voittoon toisessa jatkoerässä
MESTIS | 9.3.2024 21:04
Artikkeli
Mestis-viikko: Sarjataulukon keskellä tilanne jatkuu tiiviinä, FPS vaikeuksissa
MESTIS | 1.1.2024 7:00
Artikkeli
FPS ja Hokki pyrkivät karsinnoilta karkuun, keskikastissa pienet marginaalit
MESTIS | 21.12.2023 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kajaanissa Selänteiden ilta, sarjan häntäpää tiivistyi
MESTIS | 27.11.2023 7:00