Ruotsi MM-finaaliin vahvan kolmannen erän ansiosta – Jonathan Lekkerimäki sankarina

MAAJOUKKUE / Raportti
Ruotsin ykköstykki Jonathan Lekkerimäki osui ottelussa kahdesti.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ruotsi otti finaalipaikan vahvan kolmannen erän ansiosta. Ruotsin sankarina toimi Jonathan Lekkerimäki, joka iski kaksi maalia.

Ruotsi eteni finaaliin nuorten MM-kisoissa, Juniorkronornan kellistäessä Tšekin. Loppulukemiksi ottelussa kirjattiin 5–2. Ruotsi iski ottelun kolmannessa erässä kolme maalia.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes Matyáš Melovskýn maanuoliainen ohitti Ruotsin maalia vartioineen Hugo Hävelidin.

Riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun alle viisi minuuttia myöhemmin Theo Lindsteinin viivalta lähtenyt sutaisu yllätti tšekkiläivahti Michael Hrabalin. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin myös 1–1-lukemista.

Toinen erä alkoi Ruotsin hallinnalla. Axel Sandin-Pellikan rannelaukaus löysi tiensä maalin yläkulmaan, ja ruotsalaislupaus pääsi juhlimaan turnauksen toista maaliaan.

Ensimmäisen erän tavoin, tämäkään johtoasema ei kestänyt kauan. Tomáš Cibulka täräytti vastakiekon maaliin Adam Barešin syötöstä, Tom Willanderin istuessa jäähyaitiossa.

Kolmas erä alkoi vauhdikkaasti. Ruotsi painoi kovaa päälle ja lopulta palkinto tuli ylivoimalla. Maalintekijänä oli Jonathan Lekkerimäki, joka tykitti kiekon suoraan syötöstä maalin yläkulmaan.

Ruotsi tuplasi hetki myöhemmin johtonsa, kun Noah Östlund karkasi läpiajoon. Östlund vei kiekon rystypuolelle, josta ensimmäisen kierroksen NHL-varaus nosti kiekon sisään.

Ruotsin myllytys ei jäänyt tähän. Vain minuutti edellisestä maalista pääsi Lekkerimäki iskemään illan toisensa maalin edestä. Maali oli Vancouver Canucksin varaukselle jo turnauksen kuudes.

Ottelun loppulukemiksi jäi 5–2, kun Tšekin kiri ei tuottanut tulosta edes ilman maalivahtia pelatessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle