HC Davosin Corvi oli kuuma, mutta Tappara paineli jatkoon
Tappara juhli otteluparin voittoa tasalukemiin 2−2 päättyneen Tampereen osaottelun jälkeen. Vieraana ollut HC Davos painoi kovaa päälle ja yritti lopun tasatilanteessa vielä tehdä voittomaalia kuudella kenttäpelaajalla, mutta kirvesrinnat kestivät. Seuraavalla kierroksella Tappara kohtaa viime kevään finaalivastustajan Rögle BK:n.
Ennen ottelun alkua kuunneltiin Suomen ja Sveitsin kansallislaulut.
Sveitsiläiskannattajilla oli kova tahti päällä alusta saakka.
Christian Heljanko joutui koville heti ensimmäisessä erässä.
Tappara-vahdille torjuntoja kertyi lopulta 36 kappaletta.
HC Davos siirtyi ottelussa johtoon ja otteluparissa tasoihin toisessa erässä.
Maalintekijänä juhli Enzo Corvi.
Sandro Aeschlimannin tilasto näytti vielä tässä vaiheessa nollaa päästettyä maalia.
Kolmannessa erässä tilanne muuttui, kun Aeschlimannin luistimesta irtosi terä ja Tappara pyöritti ylivoimalla kiekon maaliin.
Aeschlimann yritti protestoida osumaa.
Tapparan tehtyä vielä toisen maalin pikavauhtia, Davos painoi päälle kovalla kirillä.
Lopulta Corvi teki illan toisen maalin läpiajosta alivoimalla.
Kannattajille maali teki nannaa.
Tapparan maalilla riitti ruuhkaa viimeisinä minuutteina.
Myös kenttäpelaajat osallistuivat torjuntatöihin.
Ottelun päättyessä tasatilanteessa 2−2 meni Tappara jatkoon ensimmäisen osaottelun 1−0-voitollaan.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Tapparan valmennus- ja taustaryhmä ensi kaudelle on valmis − Juha Juujärven optio käytettiin
LIIGA | 7.5.2024 15:16
Artikkeli
Tapparan sonnit ja vasikat, 2023–24: Triplasankareita, Konnia ja timanttisia läpimurtoja
LIIGA | 3.5.2024 11:00