Tasaisia taistoja käyneet nuoret Leijonat Forssaan

MESTIS / Ennakko
Forssa on syksyn neljäs Mestis-paikkakunta, jossa Suomen nuorten maajoukkue vierailee. Kotijoukkueella FPS:llä on paljon näytettävää pelilliseen pohjanoteeraukseen päättyneen Kouvolan reissun jälkeen.

FPS:n viikon kahdelle aiemmalle ottelulle on ollut tyypillistä, että joukkueen mahdollisuudet karahtavat jo avauserän tapahtumiin. Torstaina Kiekko-Vantaa vei ensimmäisen 20-minuuttisen nimiinsä 3-0 ja lauantaina KooKoo 2-0. Sarjan maaliahnein joukkue ei jättänyt pelivirettään ensimmäisellä erätauolla pukukoppiin vaan tulitti kiekon lopulta FPS:n maaliverkkoon lopputuloksen 7-1 arvoisesti.

Pahiten oranssipaitojen pyöritystä joutuivat kokemaan puolustuspään Kim Vähänen, joka oleskeli kentällä kaikkien maalien aikana ja kapteeni Anssi Rantanen, joka kolmen jäähynsä ansiosta on tienannut kuudessa ottelussaan jo erän verran rangaistuksia.

Plus/miinus-tilastossa muutamien FPS-pelurien saldot alkavat jo kauden tässä vaiheessa olla hälyttävän paljon pakkasen puolella. Lisäksi lähes puolella mukana olevista kenttäpelaajista on vielä pistetili korkkaamatta ja maalintekijätilastoonkin on kirjattu vasta seitsemän eri nimeä.

Alle 20-vuotiaat vielä ilman tappiota

Aloitettuaan Mestis-kiertueensa 2-2-tasapelillä Kirkkonummella jatkoi alle 20-vuotiaiden maajoukkue viikko takaperin etenemistään voittamalla sarjanousijoista SaPKon 5-4 ja pelaamalla kuluvan viikon maanantaina HeKiä vastaan niin ikään 2-2-pistejaon. Maajoukkueen aiempien ottelujen seitsemästä eri maalintekijästä kukaan ei ole mukana Forssan ottelussa.

Edellisotteluissa Suomen pelipaitaa on sovittanut myös muutama Mestis-pelaaja, mutta tällä kertaa kaikki nuorukaiset saapuvat liigapaikkakunnilta ja reilua kentällistä lukuun ottamatta kaikki ovat jo ehtineet kuulua myös SM-liigan kokoonpanoihin vähintään kerran. Ilveksen Sami Sandell on tästä joukkueesta ainoana onnistunut tekemään tänä syksynä maalin liigassa. Sandellin ohella Jokereiden Kim Strömbergillä on takanaan kuusi esiintymistä liigassa. Seuraavaksi eniten maamme pääsarjaan ovat päässeet tutustumaan Ässien Jussi Peltomaa ja Joonas Kemppainen sekä Tapparan Jonas Enlund.

A-nuorten SM-liigassa ovat kunnostautuneet erityisesti viidessä ottelussa tehopisteet 6+10=16 paukuttanut Jokereiden Jori Lehterä sekä niin ikään pistetilaston top-10:ssä olevat Ilveksen Olli Pajula (6+3=9) ja Kemppainen (3+5=8 ). Sarjan tehokkaimpiin puolustajiin kuuluvat Tapparan Harri Ilvonen (2+4=6) ja Bluesin Mikael Kurki (1+5=6).

Neljättä kertaa yhtä monessa U-20:n Mestis-joukkueen kohtaamisessa mukana ovat jo edellä mainitut Kurki, Ilvonen, Lehterä ja Strömberg. Maalivahdeista Jokereiden Niko Hovinen on torjunut kahdessa ottelussa prosentilla 94,03 ja Bluesin Antti Härmä yhden ottelun 89,47 prosentin varmuudella.

U20-maajoukkueen kokoonpano

Maalivahdit:

34 Antti Härmä, Blues

69 Niko Hovinen, Jokerit

Puolustajat:

6 Tommi Leinonen, Kärpät

7 Atte Ohtamaa, Kärpät

19 Aleksi Holmberg, HIFK

26 Mikael Kurki, Blues

27 Jarkko Näppilä, Ilves

33 Joonas Jalvanti, Pelicans

55 Ville Lajunen, Blues

56 Harri Ilvonen, Tappara

Hyökkääjät:

11 Jori Lehterä, Jokerit

12 Jiri Veistola, Jokerit

14 Jonas Enlund, Tappara

16 Jussi Peltomaa, Ässät

34 Marko Pöyhönen, Pelicans

35 Vili Sopanen, Pelicans

41 Kim Strömberg, Jokerit

47 Jukka Peltola, Tappara (korvaa Ilveksen Sami Sandellin)

52 Joonas Kemppainen, Ässät

59 Antti Kerälä, HPK

66 Joona Karevaara, HPK

67 Olli Palola, Ilves

» Lähetä palautetta toimitukselle