Lauantai on uusi keskiviikko
TUTO voitti Peliitat maalein 4 - 1 Mestiksen kolmannessa neljännesfinaalissa. Ottelu oli ottelusarjan ensimmäisen kohtaamisen toisinto. TUTO hallitsi peliä heinolalaisten joutuessa tyytymään selvään kolmen maalin tappioon. Tosin tunteet kävivät aikaisempaa kuumempina. Ottelun loppuminuuteilla Peliittojen Joona Hiltunen innostui huitomaan TUTOn Mika Hyväristä varsin yksipuolisessa mittelössä.
TUTO luisteli Kupittaan jäälle kenties viimeistä kertaa näissä neljännesfinaaleissa.
Peliitat tuhri peliaikaa erikoisiin jäähyihin.
Kurittomuus palkittiin jäähyillä.
Aki Keinänen otti jään haltuun. Tulevaa sopi tuuletella jo keskialueella.
Keinänen heilutti verkkoa kahdesti.
Pelitovereille tämä kelpasi.
Kupittaalla riitti hymyä.
Petteri Nummelin hallitsi myös polvillaan.
Kaikilla ei ole Nummelinin kosketusta eikä Keinäsen laukausta.
Peliittojen mailataituruus riitti vain yhteen maaliin.
Pudotuspelien hengen mukaisesti miestä sai ottaa...
...ja myös otettiin.
Tuttavuutta tehtiin hyvinkin läheisesti.
Toverissa oli kiva roikkua tuomarien valvovien silmien alla.
Pelaajien päällä olleet paidat ovat tunnetusti haluttua tavaraa.
Joona Hiltunen hermostui. Kotijoukkueen pulssi piti käydä kokeilemassa. Voihan olla, että muuten jäällä viilettää robotteja.
Mika Hyvärinen ei lähtenyt leikkiin mukaan. Iskut blokattiin ammattilaisen ottein.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterin
MESTIS | 8.5.2024 18:33
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: TUTOn historiallinen nousu ei kantanut loppuun saakka – Kiekko-Espoo välierävaiheeseen
MESTIS | 25.3.2024 21:22
Haastattelu
TUTOn kauden jatkoerässä pelastanut Jere Huhtamaa kokee tasaisen maalivahtitandemin olevan iskun paikka kohtalonottelussa
MESTIS | 24.3.2024 6:01
Haastattelu
Aleksi Anttalainen näkee kovien otteiden kuuluvan pelin henkeen
MESTIS | 22.3.2024 23:28