KalPa testaa Jukureiden tehokkuuden tason

LIIGA / Ennakko
Mikko Nuutinen upotti voittomaalin avauskierroksella.
Kuva © Timo Savela
Perjantaina avausottelussaan hyvästä esityksestä huolimatta 3−1-tappion Sportille kärsinyt Jukurit jatkaa lauantaina taisteluaan kotikaukalossa. Kamppailun vieraileva osapuoli tulee Kuopiosta, kun Pelicansin nollannut KalPa saapuu Kalevankankaalle.

Jukureiden Liiga-debyytti oli pelillisesti varsin valoisa, mutta tuloksellisesti synkkä. Mikkeliläisryhmä oli pitkälti pelin päällä ja sai luotua useampia tekopaikkoja sekä muutamia pitkiä pyörityksiä. Ohilaukaukset sekä hyvän pelin vaasalaisveräjällä pelannut Mika Järvinen pitivät kuitenkin maalisarakkeen yhdessä täysosumassa.

− Ei saatu oikein tarpeeksi liikettä ja maskia Järvisen eteen. Hän sai ottaa torjuntansa vähän liian vapaasti. Ei siinä, hyvin hän pelasi, mutta meillä oli paikkamme ratkaista peli eduksemme, summasi jukurivalmentaja Juuso Hahl perjantain kamppailun seuran kotisivuilla.

− Ykkössektorille täytyy saada jatkossa lisää aggressiivisuutta ja kovuutta. Pystyimme luomaan hyvin maalipaikkoja, mutta tehoja tarvitaan.

Sport rankaisi mikkeliläisryhmää sen omista virheistä ja oli tehokas saamissaan maalipaikoissa. Ensimmäisessä maalissa vaasalaisryhmän Joel Kiviranta pääsi siirtämään vapaasti maalin edestä kiekon maaliin. Toisessa osumassa kiekko putosi maalivahti Sami Rajaniemen varusteista pelattavaksi ja Olavi Vauhkonen survoi irtokiekon verkkoihin.

Jukurit onnistui kuitenkin pitämään aneemisesti hyökänneen vaasalaisjoukkueen varsin hyvin poissa parhailta tekopaikoilta. Samanlaista puolustusasennetta joukkue tarvitsee myös KalPaa vastaan.

KalPalla erikoistilanteet kunnossa

KalPa nappasi avauskierroksella 2−0-voiton Pelicansista. KalPa kulutti ottelussa melko runsaasti jäähypenkkiä ottaen viisi kaksiminuuttista. Joukkue kuitenkin Eero Kilpeläisen johdolla tylsytti lahtelaisjoukkueen ylivoiman.

Kuopiolaisryhmä puolestaan itse iski ottelun avauserässä voittomaaliksi jääneen 1−0-maalin ylivoimalla Mikko Nuutisen osuessa. Kuopiolaisluotsi Pekka Virta oli tyytyväinen erikoistilannepelaamiseen.

− Tehtiin tärkeä ylivoimamaali heti alkuun. Tekee hyvää, kun siitä [ylivoiman tehottomuudesta] on ollut paljon puhetta jos miettii viime kautta. Pieni apina kulkenut matkassa. Nyt ennen liigakauden alkua niitä maaleja tuli ylivoimalla ja toivottavasti se nyt jatkuu, Virta sanoi perjantain kamppailun jälkeen.

Kuopiolaisten maalinsuulla seisoo myös yksi ottelun mahdollisista ratkaisutekijöistä, kun Kilpeläinen asettuu pysäyttämään mikkeliläiskuteja. Sarjan kärkivahteihin lukeutuva torjuja tarjoaa mikkeliläisille varmasti oivan haasteen oman tehokkuuden mittaamiselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pystyykö Jukurit rikkomaan KalPan kuparisen?
Kauden avauksessa KalPa jätti Pelicansin nollille, kun vastaavasti Jukureilla on ollut ongelmia viimeistelyssä jo harjoituskaudella. Jukureiden suurimaalinen voitto olisi jymy-yllätys.
0 1
4 5