Eero Kilpeläinen rikkoi nollapeliennätyksen, Jukurit aseeton Kuopiossa

LIIGA / Raportti
Eero Kilpeläinen piti torjunnoillaan Jukurit kurissa.
KalPa naarasi tällä kertaa tärkeät sarjapisteet, kun Eero Kilpeläinen teki nollapeliennätyksensä Jukureita vastaan. Ottelu päättyi kuopiolaisten hyväksi niukasti maalein 1-0.

KalPan ja Jukureiden kuudes kohtaaminen Savon herruudesta oli derbyistä vähämaalisin. Paljon altavastaajana ollut Jukurit onnistui kuitenkin puolustamaan tiiviisti, eikä Sami Rajaniemi ollut maalillaan helppo yllätettävä.

Yksi kuopiolaisten sankareista oli maalivahti Eero Kilpeläinen, joka saalisti 42. nollapelinsä Liigassa 18 torjunnallaan. Samalla Kilpeläinen siirtyi yksin nollapelitilaston kärkeen, ohi 41 nollapeliä keränneen Juuso Riksmanin.

− Saimme ihan tasoitukseen riittävät paikat, mutta Kilpeläinen ei ole turha mies tekemään ennätyksiä, Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva tuumi.

Avauserästä lähtien kotijoukkue oli paremmalla jalalla liikenteessä. Jukureiden vaikeudet alkoivat jo avausminuutilla, kun Antti Jaatinen joutui kampituksesta kaksiminuuttiselle.

KalPa pääsi avauserässä myös toiseen kertaan yrittämään ylivoimalla, mutta hanakasti koko ottelun hyvistä paikoista laukonut Mikko Nuutinen ei onnistunut ohittamaan tälläkään kertaa Rajaniemeä.

Vierailijoiden hyökkäyspeli ei ottanut onnistuakseen, kun kuopiolaiset antoivat kovasti painetta Jukureiden yrittäessä lähteä hyökkäyksiin organisoidusti. Aiemmin kuopiolaisilla oli runsaasti vaikeuksia Jukureiden pelin rikkomisessa, mutta tällä kertaa KalPa onnistui lähes täydellisesti tylsyttämään mikkeliläisten hyökkäyspelin aktiivisella karvauksellaan.

− Me huomattiin se aika nopeasti. Kyllä me yritimme siihen lääkettä keksiä ja sitten viimeiseen erään keksittiin, Dufva tuumi. 

Jukurit nosti tasoaan, ilman onnistumista

Toisen erän alkupuolella myös Rajaniemi joutui antautumaan, kun Arttu Ilomäki kuittasi pelin 1-0:aan Sami Mutasen ja Alexander Ruutun esityöstä.

Yskähdellyt Jukureiden hyökkäyspeli pääsi kamppailun puolessa välissä ensimmäistä kertaa jauhamaan KalPa-vahti Eero Kilpeläisen maalille. Vaikka Jukurit saikin tilanteesta ylivoiman, puolusti KalPa tiivisti oman maalin edustansa.

Kamppailun päätöserässä Jukurit sai eniten laukauksia aikaiseksi koko ottelussa. Jukureiden puolustaja Teemu Suhosen viivalaukaus kuitenkin osui tolppaan. Kotijoukkueen 2−0-maalikaan ei ollut kaukana: Ruutun laukaus irtokiekosta lipui tyhjänä ammottavan maalin tolppaan, vaikka tilanne näyttikin varmalta maalilta. 

− Meidän kannalta oli parasta, että pystyimme viimeiseen erään nostamaan tasoamme, Dufva tuumasi.

Päätöserän Jukurit-hurrikaani ei kuitenkaan onnistunut ottelun tasoituksessa. Maalilla Kilpeläinen torjui muun muassa Zach Budishin onnistumisen maalinedustalta. 

KalPa jatkaa kauttaan lauantaina JYPin vieraana. Jukurit puolestaan kohtaa täydessä kotihallissaan SaiPan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo