Taavitsainen ja Kallio Ässien pysäyttäjinä
TPS voitti kotonaan Ässät maalein 4-1. Tasaväkistä vääntöä riitti reilut kaksi erää. Voittomaalin iski Topi Taavitsainen ja Tomi Kallio varmisteli voittoa kahden maalin verran.
Paikalliset pienet miehet kuikuilivat laidan yli. Onneksi menneitä vuosia turvallisempi kaukalo on matalampi, niin lyhyempikin pystyy kurkkimaan sen yli.
Alkulämmittelyissä Eric Perrin ja Tomi Kallio tuumivat kummalta laidalta tehdään ratkaisut.
Myös kiekon pudottua jäähän ohjattiin peliä käsillä viittoen.
Joukkueet taputtelivat vaihtopenkillä olleita maalin merkiksi kumpikin kerran heti ensiminuuteilla.
Tasaväkinen peli puuroutui kahden erän verran.
Näyttävää menoa nähtiin lähinnä mainoskatkojen aikana.
Katsomon puolella oltiin hyvillä mielin vaikka jään puolella ei juuri mainittavaa tapahtunutkaan.
TPS haki peliin järkeä aikalisän kautta.
Ässien valmennus keskittyi sadattelemaan tuomareille.
Osumatarkkuudessa oli tänään parantamisen varaa.
Hyville maalipaikoille oli vaikea päästä puolustajien peittäessä syöttölinjat.
Topi Taavitsainen iski voittomaalin Andreas Bernardin selän taakse. Jerry Ahtola otti kaiken irti maalista.
Taavitsainen sai virtaa maalista.
Tomi Kallio täräytti TPS:n kahden maalin johtoon muutama minuutti myöhemmin.
Kallio sai juhlia vielä toistamisiin tyhjän maalin merkeissä.
Ässilläkin oli paikkansa, mutta Aleksandar Georgijevia yllätetty kuin kerran.
Mustavalkoisten leirissä riitti hymyä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Eemil Erholtzille ei määrätty pelikieltoa polvitaklauksesta – vastuu oli taklauksen kohteeksi joutuneella Petrus Palmulla
LIIGA | 26.2.2024 23:20
Uutinen
Liiga-kierros: TPS vankisti asemiaan pudotuspelikamppailussa – Ässät kaatui loppuunmyydyssä Isomäen jäähallissa
LIIGA | 25.2.2024 18:27
Uutinen
Liiga-kierros: Ässät teki tarvittavan HPK:ta vastaan, D'Astous KooKoon sankarina
LIIGA | 15.2.2024 20:51
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00