Tappara kiri jälleen voittoon − Peltola illan ratkaisija
Hakametsässä Tappara nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja lopulta jatkoajalla kotivoittoon. Illan ykköstähtenä hääri kaksi osumaa iskenyt Jukka Peltola.
Illan avaustahdit ottelulle löi Juha-Pekka Hytönen iskemällä vieraat johtoon ottelun kolmannella minuutilla.
Tapparallakin oli paikkansa, mutta Pekka Tuokkola venyi muutamaan hyvään torjuntaan.
Ensimmäisen erän lopussa Juuso Vainio pääsi ihmettelemään siniviivaheittonsa uppoamista Tapparamaaliin.
Toisen erän alussakin painopiste pysyi Hrachovinan vartioiman maalin läheisyydessä.
Toisen erän paras Tappara-paikka kuivui kokoon Savinaisen nostettua kiekon niukasti ohi maalin.
Jukka Peltolan nosti onnekkaan näköisellä osumalla kirvesrinnat mukaan otteluun.
Pekka Saravon harhautukset kohauttivat katsomoa Tapparan hakiessa tasoitusosumaa.
Robert Rooban jäähy kostautui vierailijoille.
Veli-Matti Savinainen vastasi tasoitusosumasta.
Loppuhetkien paras tekopaikka aukesi Henrik Haapalalle, mutta nosto kohosi hieman ohi maalin.
Illan ratkaisua juonittiin komealla kuviolla Haapalan syötettyä ensin takatolpalle.
Savinaiselta kiekko keskelle ja Jukka Peltola pääsi iskemään kiekon tyhjään JYP-maaliin.
3−2-voiton myötä kapteeni Peltola pääsi tyytyväisenä kiittämään kotiyleisöä.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00