SaiPa kävi voittamassa perhepelin Vaasassa
SaiPa kohtasi pohjoisen matkan toisessa ottelussa Vaasan Sportin. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä, ja paikat olivat vähissä. Peli eteni aina voittomaalikilpailuun asti - ratkaisumaalin iski Mikael Kuronen.
Ennen ottelua Sportin pelaajat jakoivat nimikirjoituksia nuorille faneille.
Matti Lambergin nimikirjoitus oli haluttua tavaraa.
Pienellä asialla, suuri merkitys.
Frans Tuohimaa kompuroi omiin jalkoihinsa.
Tommi Tikka pääsi lyömään kiekon tyhjään maaliin, kun kiekko pomppasi laidasta suoraan hänelle tyhjän maalin eteen.
SaiPa-maalilla riitti pöhinää.
Kampituksilta ei vältytty.
Mika Järvinen merkautti ensimmäisessä erässä vain kaksi torjuntaa.
Erik Riska sai avopaikan, mutta Lasse Lappalainen otti niinsanotun hyvän jäähyn tähän väliin.
Ari Gröndahl ei antanut lappeenrantalaisten pyöriä vapaina.
Mikael Kuronen tasoitti ottelun ja osoitteli Saku Salmista, joka tarjoili hienon syötön maaliin.
Tikka ja Lappalainen kävivät kovaa taistelua kiekosta.
Elmeli Kaksosen veto lirui maaliin.
Tuuletuksesta päätellen tämä maali maistui Kaksoselle.
Kiekosta oli kovaa taistelua.
Brock Trotter naureskeli tuomaritoiminnalle, kun hän oli saanut mailan naamaansa.
Tomi Körkkö pääsi jatkoajalla läpiajoon, mutta kiekko ei ihan mennyt sisään.
Kuronen ratkaisi ottelun iskemällä ainoana maalin voittomaalikilpailussa.
Voitto maistui hyvältä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39
Artikkeli
Liiga-seurojen junioriputkien ranking, sijat 11–15: Sport kyntää syvällä, JYP on vahvasti maalivahtien varassa
LIIGA | 20.9.2023 7:00