Mestis-pudotuspelit: Välierät käyntiin jättiyllätyksellä − viime kauden finalistit väänsivät tasaisesti

MESTIS / Uutinen
Anrī Ravinskis teki voittomaalin Kiekko-Espoota vastaan. Kuva runkosarjan ottelusta TUTOa vastaan.
Kuva © Timo Savela
IPK jäi nollille kotonaan. Ketterä vei viime kauden finalistien taiston. Sarjojen toiset osaottelut pelataan tulevana perjantaina.

Mestiksen välierät käynnistyivät yllätyksellä, kun Hermes haki voiton IPK:sta. Ketterä ja Kiekko-Espoo pelasivat tasaisen ottelun Imatralla, mutta maalipaikkojen tehokas hyödyntäminen ja tiivis puolustus takasivat eteläkarjalaisille voiton.

IPK–Hermes 0–3 (Otteluvoitot 0–1): Hermes jatkoi siitä, mihin aiemmin jäi

Hermes karkasi ottelun ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoon Topias Liljamon ja Arttu Lausniemen maaleilla. Santeri Sulku oli molemmissa maaleissa mukana ensimmäisenä syöttäjänä. Iisalmelaiset eivät hyvästä painostuksesta huolimatta onnistuneet ohittamaan mainiosti kokkolalaisten maalinsuulla torjunutta Visa Vedenpäätä

Arttu Heikkilä viimeisteli tyhjiin vajaat kaksi minuuttia ennen loppua, mikä katkaisi IPK:n kirin lopullisesti. Vedenpäälle kirjattiin ottelussa yhteensä 39 torjuntaa. Sarja jatkuu perjantaina Kokkolassa.

Maalintekijät

12.42 0–1 Topias Liljamo (Sulku, Lausniemi) 
14.37 0–2 Arttu Lausniemi (Sulku, Ahola) 
58.17 0–3 Arttu Heikkilä (Laakso)
 

Ketterä–Kiekko-Espoo 2–1 (Otteluvoitot 1–0): Ketterä hyödynsi paikkansa

Viime kauden finalistit väänsivät tasaisen ottelun Lappeenrannan Kisapuistossa. Ottelu eteni hieman Kiekko-Espoon tahdissa, mutta kotijoukkue puolusti päättäväisesti omaa aluettaan. Valtteri Viirret vei imatralaiset johtoon avauserässä, ja seuraavaa maalia saatiinkin odottaa aina kolmannen erän alkuun saakka. Anrī Ravinskis viimeisteli voittomaalin kotijoukkueelle, sillä Niko Kivelän kavennusmaalia lähemmäs espoolaiset eivät päässeet. Sarja jatkuu perjantaina Espoossa.

Maalintekijät

08.22 1–0 Valtteri Viirret (Rönkkönen, Hrebenyk) 
40.43 2–0 Anri Ravinskis (Salmela) 
52.32 2–1 Niko Kivelä (Kallionkieli, Hämäläinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle