Hitaasti lämmennyt Kanada kiihdytti Italian yli

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kanada pienien alkukankeuksien jälkeen lappoi kiekon kuudesti Italian verkkoon.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Italia pysyi Kanadan vauhdissa ensimmäisen erän ajan, mutta toisessa erässä koneitaan käyntiin saanut Kanada marssi lopulta selvänumeroiseen 6-1-voittoon.

Italia oli Helsingin lohkon aamupäivässä pirteänä liikkeellä Kanadaa vastaan. Avauserässäkin se joutui puolustamaan paljon, mutta teki sen huomattavasti lauantaista Sveitsi-ottelua paremmin. Muutamaan otteeseen se pääsi myös teräviin vastahyökkäyksiin, josta Phil Pietroniro myös laukoi ottelun avausmaalin erän puolivälin jälkeen.

Kanadan pelaaminen avauserässä oli hieman laiskanoloista ja tempo ei muutamia väläytyksiä lukuunottamatta kovin korkealle noussut. Travis Sanheim tasoitti kuitenkin ottelun siniviivakudillaan muutamaa minuuttia ennen erätaukoa.

Toisessa erässä Kanada löi isompaa vaihdetta silmään ja Italia putosi kyydistä. Peli pyöri käytännössä koko erän Italian päädyssä, eikä Kanada vastustajaansa kovin montaa kertaa keskialueen yli päästänyt kiekon kanssa. Maaliverkkoakin vaahteralehtipaidat heiluttivat kolmesti, kun Josh Anderson, Nicolas Roy ja Kent Johnson muuttivat osumillaan lukemat 4-1:een.

Päätöseräkään ei enää voimasuhteisiin muutosta tuonut. Kanada pelaili erän pois alta ja kasvatti vielä johtoaan kahdella maalilla, kun Dysin Mayo ja Noah Gregor iskivät maaleillaan taululle 6-1-loppunumerot.

» Lähetä palautetta toimitukselle