Raahe-Kiekko nousi hienolla esityksellä jo voiton päähän Suomi-sarjan välieristä
Raahe-Kiekon ja LeKin välisestä toisesta puolivälieräkamppailusta muodostui Lempäälässä yksipuolinen näytös raahelaisten iskettyä tulostaululle tylyt 0–5-loppulukemat. Illan kamppailun myötä Raahe-Kiekko johtaa ottelusarjaa voitoin 2–0.
Kotijoukkue saapui kaukaloon savukoneen saattelemana.
Aleksi Tialalle luovutettiin ennen ottelun alkua Suomi-sarjan parhaan puolustajan palkinnolla.
Itse ottelu alkoi tasaisissa merkeissä.
Molemmilla päävalmentajilla riitti sanottavaa kenttätapahtumista.
Illan kamppailu oli houkutellut paikalle runsaasti seuran omia junioreita.
Illan avausosuma syntyi toisen erän loppuhetkillä.
Joonas Hatulan osuman myötä toiselle erätauolle siirryttiin 0–1-lukemissa.
LeKi yritti päätöserässä horjuttaa raahelaisia.
Joona Kiviniemi aloitti 0–2-osumallaan raahelaisten päätöserän maalijuhlat.
Toni Nurminen taiteili läpiajosta ottelun lopullisesti ratkaisseen 0–3-maalin.
Mikko Sulonen yritti vielä valaa uskoa omiinsa.
Raahelaisten vaihtopenkillä riitti iloisia ilmeitä ottelun ratkettua.
Illan kamppailun jälkeen raahelaiset johtavat ottelusarjaa voitoin 2–0.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41
Haastattelu
Tappara-legendan poika oli lähellä johdattaa Liikunnan Riemun suuryllätykseen Suomi-sarjassa
Suomi-sarja | 7.3.2024 9:22
Uutinen
Kiekko-Espoolle lisää jatkosopimuksia, KOOVEE julkisti valmennusryhmänsä
MESTIS | Suomi-sarja | 14.6.2023 20:54