Tampere osoittautui Turkua paremmaksi tiistai-illassa
KOOVEE voitti niukasti TUTOn noustuaan tasoihin 60. peliminuutin maalilla. Kotijoukkue menetti toisen ja kolmannen erän aikana 2−0-johtonsa, mutta otti lopulta lisäpisteen maalein 4−3 voittomaalikilpailun jälkeen.
KOOVEE juhli ensimmäisessä erässä.
TUTO sai myös joitakin hyökkäyksiä Patrik Hamrlan vartioimalle maalille.
Paikoitellen väännettiin kunnolla mutta reilusti.
Hamrla nappasi pari komeaa torjuntaa.
Turo Asplund tuuletti TUTOn toisen maalin tekijänä.
Välillä jouduttiin kiristämään ruuveja.
KOOVEEn pelaajat puolustivat uhrautuvasti.
Ruuvien kiristämisen lisäksi myös teriä vaihdettiin.
Maila ei ollut ainoa kiekonpelaamisen väline.
Hanskojakin käytettiin paikoitellen muuhun kuin mailasta kiinni pitämiseen.
Sebastian Soini tarjoili kovan taklauksen.
Tästä tilanteesta Samuli Vainionpään rystyheitto tasoitti ottelun 3−3:een.
Vainionpää tarjoili raikkaan suihkun turkulaiskollegalleen.
Voittomaalikisassa Hamrla oli ohittamaton.
Ratkaisevan maalin viimeisteli Santtu Hakanen.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Artikkeli
Mestis-viikko: sarjakärki IPK kävi ryöstöretkellä etelässä ja TUTO jatkoi kovaa virettään
MESTIS | 8.1.2024 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Sarjataulukon keskellä tilanne jatkuu tiiviinä, FPS vaikeuksissa
MESTIS | 1.1.2024 7:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kiekko-Espoolla synkkä vaihe, TUTO-valmentaja Jonne Virtaselle lätkäistiin toimintakielto
MESTIS | 6.11.2023 6:30
Uutinen
Karlsson, Lahtinen, Pyykkönen, Virtanen – Mestikseen kovia paluumuuttajia ja toivottuja jatkosopimuksia
MESTIS | 1.8.2023 19:25