Viime kevään juhlahumu innostaa nuoria latvialaisia

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Latvia pääsi juhlimaan turnauksen toisessa ottelussaan voittoa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Latvia otti tärkeässä alkulohkokamppailussa 5−3-voiton Slovakiasta. Joukkueen puolustuksessa isoimmat minuutit keräävä Darels Uļjanskis kiitteli joukkuepeliä. Samalla latvialaiset kokevat saavansa intoa viime kevään miesten maajoukkueen suorituksista.

Latvia pelasi ottelussa huomattavasti kurinalaisemmin kuin vastustaja Slovakia, minkä lisäksi joukkue oli tehokas maalipaikoissa. Tämä näkyi erityisesti ottelun ensimmäisessä erässä, jossa Latvia osui kolmesti seitsemällä laukauksella.

− Pelasimme joukkueena ja uskoimme joka sekunti pelin voittoon. Tiesimme tämän pelin tärkeäksi, sillä Yhdysvallat ja isännät ovat lohkon kovimpia joukkueita. Tämä peli valmistaa lisäksi mainiosti Norja-otteluun, puolustaja Darels Uļjanskis totesi.

Latvian voitto antaa sille vahvat asemat taistelussa puolivälieräpaikasta. Uļjanskis ei kuitenkaan halua ajatella niin pitkälle.

− Turnaus on vasta alussa, eikä pidä ajatella vielä, että olisimme puolivälierissä. Täytyy vain valmistautua hyvin tuleviin otteluihin ja antaa aina kaikkensa.

Uļjanskis oli Latvian ylivoimainen peliaikakuningas. Hänen peliaikansa oli summerin soidessa 29.46, kun seuraavaksi eniten pelanneella Maksims Haritoncevsilla peliaikaa oli tasan 21 minuuttia. Myös torstain Suomi-ottelussa  Uļjanskis pelasi yli 22 minuuttia.

− Silloin kun peli on jännittävä, ei sitä rasitusta tunne. Sitä haluaa mennä vain joka toiseen vaihtoon.

Latvian miesten joukkue otti viime keväänä historiansa ensimmäisen MM-mitalin, kun se voitti pronssiottelun jatkoajalla. Uļjanskis kokee tuon mitalin nostattavan fiilistä joukkueessa ja myös muissa latvialaisissa.

− Täällä näkee, kuinka paljon latvialaiskannattajia on näissä kisoissa paikalla. Tunnemme olomme entistä luottavaisemmaksi ja Latvian kiekko on kovassa nostessa.

Myös joukkueen kapteeni Krists Retenais yhtyi hehkuttamaan viime kevään merkitystä.

− Kaikki turnaukset ovat tärkeitä, ja jokainen pelaaja haluaa toistaa sen historiallisen saavutuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle