IFK taisteli sarjan tasoihin

LIIGA / Raportti
Vielä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Jokerit oli menossa Helsingin paikallissarjassa 3–1-johtoon, mutta IFK:n kokenut kaarti oli eri mieltä. Ensin Toni Söderholm toi punanutut tasoihin, ja jatkoajalla Kimmo Kuhta vei IFK:n voittoon.

Helsingin paikallispuolivälieräsarjan neljäs osaottelu oli huima jännitysnäytelmä. Kotijoukkue Jokerit nousi tappioasemasta 2–1-johtoon kolmannen erän lopulla, mutta IFK onnistui tekemään tasoitusmaalin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.

Lopulta ottelun ratkaisijaksi nousi Kimmo Kuhta, joka hyödynsi Jokerien vaihtovirheen ajassa 65.48. Näin HIFK tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 2–2.

– Tiukka matsi, kyllähän siellä oli käänteitä ja ennen kaikkea kovaa taistelua puolin ja toisin, summasi IFK:n päävalmentaja Kari Jalonen.

Jokerileiristä ottelua kommentoi Tomi Lämsä, kun Erkka Westerlund kärsi toimitsijakieltoaan.

– Ensimmäisessä erässä emme olleet ihan parhaimmillamme, mutta pelin aikana trendi oli nouseva. Siihen olemme tyytyväisiä, Lämsä totesi.

Avauserä IFK:n tahtiin

Ottelun avauserä oli varsin rikkonainen. Kumpikin joukkue tuhri pari ylivoimatilannetta, vaikka molemmat pystyivätkin rakentamaan vastustajan jäähyjen aikana vaarallisia tilanteita.

Avausmaali syntyi erän lopussa, kun Max Wärnin rannelaukaus muutti suuntaa Tommi Kivistön luistimesta ja yllätti Jan Lasakin. Ottelutapahtumiin nähden maali oli ansaittu, sillä IFK oli erässä kotijoukkuetta vaarallisempi. Vieraiden hallinnasta kertoivat myös maalivahtien torjunnat: 3–15.

– Meillä oli hyvä energiataso, jonka saimme siirrettyä jäälle. Olen tyytyväinen luisteluvoimaamme. Olimme pikkuisen hallitsevampi ja pelaavampi joukkue kautta linjan, Jalonen näki.

Toisen erän alussa Jokerit hyödynsi ottelun kolmannen ylivoimamahdollisuutensa. Teemu Eronen toi kiekon keskialueen yli, syötti laitaan Jukka Hentuselle ja jatkoi itse maalia kohti. Hentunen jatkoi takaisin Eroselle, joka sai rauhassa sijoittaa rannelaukauksensa Juuso Riksmanin kilpikäden alanurkkaan.


Sankarismies Kimmo Kuhta oli pelipäällä jo ennen ratkaisua.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

Jokerit hallitsee päätöserää

Jos oli ottelun avauserä IFK-hallintaa ja toinen tasaista vääntöä, kolmatta erää hallitsi kotijoukkue Jokerit. Lopulta sen yritys palkittiin ajassa 55.44, kun Janne Lahti sai kiekon ilmaiseksi hyökkäysalueella. Jokerien ykköshyökkääjä vei maltilla Riksmanin jäähän ja nosti kiekon maalin kattoon.

– Kyllähän se vähän siltä näytti, että maali roikkui ilmassa niin kuin Forssan hallissa aikanaan, Jalonen myönsi.

– Tällaisia vaiheita tässä tulee, kun on kaksi tasavahvaa joukkuetta vastakkain. Kun toinen hyökkää, täytyy vain harata vastaan.

Jokerien johtomaalin jälkeen ottelu eteni pari seuraavaa minuuttia varsin sekavissa merkeissä. Kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä IFK otti aikalisän, minkä jälkeen Riksman jäi vaihtoaitioon.
Uhkapeli kannatti, sillä ajassa 59.32 Toni Söderholm huudatti hallin pohjoispäätyyn pakkautuneita IFK-faneja. Puolustajan laukaus muutti suuntaa matkalla ja pomppi Lasakin ohi.

– Tämä on rohkea joukkue. Kuudella viittä vastaan tehty maali ja jatkoaikamaalikin kuvastivat sitä minusta. Kun saadaan paikat, ollaan rohkeita, Jalonen korosti.

Perjantain pelissä paljon pelissä

Joukkueet jatkavat sarjaansa perjantaina tasatilanteesta. IFK lähtee kotiotteluunsa henkisestä etulyöntiasemasta, sillä se on voittanut kaksi edellistä ottelua.

– Me keskitymme suoritukseen ja tiedämme, mitä pelin sisällä tapahtuu. Ei tässä mietitä mitään henkisiä yliotteita, Lämsä vähätteli.

– Nämä ovat pienten marginaalien pelejä. Tänään kävi näin, sota jatkuu ylihuomenna.

» Lähetä palautetta toimitukselle