Turussa taisteltiin Suomi-Ruotsi-hengessä
Vaisun ensimmäisen erän jälkeen Turussa nähtiin varsin viihdyttävää CHL-kiekkoa. Kummallakin joukkueella oli etsikkoaikansa, mutta loputa vieraat korjasivat arvokkaan lisäpisteen voittomaalikilpailun kautta.
TPS sai otteluun mainion alun, kun Mikko Rantanen pääsi nokikkain Marcus Högbergin kanssa.
Vieraiden tehtäväksi jäi ihmetellä porukalla nuorukaisen taidonnäytettä.
Rantasen juhlat päättyivät kuitenkin pian. Tuomio tuli selästä taklaamisesta ja rangaistus oli mallia 5+20 minuuttia.
Linköping yllätti Kristian Järvisen kertaalleen viiden minuutin ylivoiman aikana.
Marko Virtalan maskipelaaminen ei estänyt lähes kaksimetristä Högbergiä näkemästä peliä.
Tadas Kumeliauskas vei isännät jälleen johtoon.
Högberg vietti asian johdosta hiljaisen hetken.
Kotijoukkeesta hämmentävän näyttävää parhaan pistemiehen paitaa kantoi Radek Smolenak.
Simon Gysbers irvisti saatuaan osumia.
Jää kiilsi vielä uutuuttaan, kun Mattias Sjögren niittasi Linköpingin johtoon kolmannen erän aluksi.
Kent McDonell fiilisteli tutussa hallissa. Mies toimi TPS:n kapteenina kaudella 2006-2007.
Chad Kolarik kokeili pienestä kulmasta, mutta Järvinen käytti päätään.
Toimitsija-aitiosta jaettiin ilmeisesti tyylipisteitä.
Homma meinasi mennä hulinaksi kun Gyspers lähti kostoretkelle kohteenaan Daniel Rahimi.
Selkkauksen jälkeen Rahimi ohjattiin suihkuun.
Toisesta ovesta samaan suuntaan lähti Gyspers.
Anton Karlsson seurasi tarkasti kun Sjögren nosti hyökkäystä.
Mies ei olisi millään jaksanut istua tuomiotaan loppuuun.
Högberg torjui voittomaalikilpailussa kaikki isäntien yritykset.
Järvinen joutui antautumaan kahdesti.
Sinetin ottelulle iski tuttu hahmo viime kauden Liigasta, Broc Little.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Matti Tiilikainen TPS:n valmennusryhmään − Sami Salo ja Kari Kalto jättävät turkulaisseuran
LIIGA | 8.5.2024 13:12
Uutinen
Palmu, Arell ja Jürgens eivät käytä ulkomaanoptioitaan ja jatkavat TPS:ssä
LIIGA | 6.5.2024 14:45
Uutinen
Eetu Päkkilä vahvistamaan TPS:n hyökkäystä − "Tykkään pelistä missä saa koko ajan mennä ja pitää vauhtia yllä"
LIIGA | 3.5.2024 15:21