SaPKo voittotunnelmissa sarjatauolle

MESTIS / Raportti
Mestikseen täksi kaudeksi nousseet pässipaidat onnistuivat katkaisemaan tappioputkensa, kun joukkue kaatoi Urheilukanavan tv-ottelussa jumbotaistelussa FPS:n maalein 3-1 (1-0, 0-1, 2-0). Sekava ottelu ratkesi päätöserässä, kun kolmella kentällä matkassa olleet forssalaiset alkoivat väsyä.

Pelin avauserä kulki savonlinnalaiskomennossa, mutta kotijoukkueen onnistui iskeä vain yksi maali. FPS-maalissa Mika Korhonen pelasi erinomaisesti, mutta ei mahtanut Sami Suomalaisen tarkalle laukaukselle mitään. Riku Turtiainen katkaisi forssalaishyökkäyksen, toi kiekon ylös ja pelasi Suomalaiselle avoimen paikan b-pisteelle, mistä lähtenyt laukaus upposi maaliin tolpan kautta ajassa 16.13.

- Tappioiden vuoksi otteet olivat hermostuneita, mutta ensimmäinen maali aukaisi vähän peliä, totesi Jori Kokkonen Urheilukanavan haastattelussa pelin jälkeen.

FPS:n parhaat tilaisuudet osuivat kahteen peräkkäiseen ylivoimaan, kun Jami Miettinen ja Olli-Pekka Komulainen ottivat vuorollaan jäähyt. Komulainen otti vielä oman jäähynsä päälle käytöskympin. Normaalisti tehokkaasti toiminut FPS-ylivoima ei kuitenkaan tällä kertaa saanut mainittavaa tulosta aikaan.

Toisen erän alkupuolella vierasjoukkue sai ansaitsemansa tasoituksen. Joukkue pelasi yritteliäästi, mutta ei vielä osunut Matti Tiihosen jäähyn aikana. SaPKon puolustukselle sattui paha merkkausvirhe, kun Teemu Ramstedtin älykäs syöttö vapautti laidalta tilanteeseen hiipineen Pekka Raution nokikkain Tuomas Lohtanderin kanssa. Rautio harhautti kylmäpäisesti SaPKo-vahdin jäähän ja sijoitti kiekon reppuun.

SaPKon peli hieman lamautui tasoitusosumasta, mutta muutamat forssalaisjäähyt söivät parhaan terän vieraiden orastaneesta hallinnasta. Sekavassa ja vaisussa erässä molemmilla oli tilanteita tehdä lisämaaleja, mutta huono viimeistely ja hyvin pelanneet maalivahdit estivät osumat. Lähimpänä maalia oli isäntien Joni Lindlöf, joka ei kuitenkaan saanut Janne Jokilan tarjoilemasta loistopaikasta kiekkoa ohi maalivahti Korhosen.

Jokilalle maukas voitto-osuma

Toisen erän lopulla alkoi vieraiden kapea materiaali näkyä. Pitkä matka ja vain kolme kentällistä eivät luvanneet FPS:lle paljoa, mutta joukkue kesti silti hyvin pelissä. Kaikella oli kuitenkin rajansa.

FPS painosti lujasti erän alun ylivoimalla, mutta ei saanut maalia. SaPKo hallitsi, mutta forssalaisillakin oli omat paikkansa rankaista vastaiskuilla. Pekka Rautio ja Ari-Pekka Hakala saivat kuitenkin tunnustaa Tuomas Lohtanderin etevämmäksi.

Erän puolessavälissä SaPKo painosti rajusti. FPS ei saanut puretuksi kiekkoa puolustusalueeltaan millään, joten kentällä olleet miehet alkoivat väsyä pitkän vaihdon seurauksena. Matti Tiihonen siirsi kiekon siniviivalta kaukalon kulmaukseen, mistä Joni Lindlöf sai syötettyä Janne Jokilan avopaikkaan. Jokilan vihainen laukaus takakulmaan jätti maalivahdin voimattomaksi.

Lopullisesti pelin ratkaisi Jami Miettinen ampumalla kiekon tyhjään maaliin muutamaa sekuntia ennen pelin loppua. FPS painosti rajusti loppuun asti, mutta kotijoukkue kesti hätyyttelyt ja nappasi kaksi tärkeää sarjapistettä.

SaPKolle peli oli vaikea. Nousijajoukkueen itseluottamusta on koeteltu runsaasti menneinä viikkoina. Savonlinnalaiset hallitsivat pelitapahtumia, mutta maalinteko tuotti melkoisia vaikeuksia. Jori Kokkosen suojattien onnistui tiivistää puolustuspelaamistaan sen verran, että huippuvaaralliset tekopaikat omassa päädyssä jäivät harvinaisiksi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että pahin lamajakso on takanapäin Savonlinnassa.

- Tärkeät pisteet meille, mukava lähteä joululoman viettoon. Joudumme edelleen tekemään ison työn jokaisen maalin eteen, Kokkonen summasi.

Vierasjoukkue FPS:n ohdakkeinen Mestis-taival jatkuu. Kapealla materiaalilla operoivalla joukkueella oli pelissä omat paikkansa, mutta kotijoukkue oli terävämpi. FPS saa kiittää maalivahti Mika Korhosta, joka teki tyhjäksi tukun vaarallisia savonlinnalaishyökkäyksiä ja piti joukkueen mukana pelissä. Myös Veli-Matti Savinaisen johtama kakkoskenttä pelasi pirteästi.

- Ihan hyvin pelattiin ja saatiin jopa se 6-4 loppuun. Olisimme ehkä ansainneet täältä tasapelin ja jopa voitonkin. Vastustaja oli kuitenkin terävämpi silloin, kun paikka tuli, myönsi forssalaisluotsi Karri Kivi Urheilukanavan haastattelussa.

Mestiksen viimeiset ottelut ennen joulua pelataan lauantaina. SaPKo ja FPS ovat tositoimissa seuraavan kerran vasta 28. päivä, kun Mestis palaa tauolta.

» Lähetä palautetta toimitukselle