Lamich iski pisteet Forssaan

MESTIS / Raportti
Tshekkihyökkääjä Martin Lamichin kaksi maalia riittivät FPS:lle täyteen pistepottiin. Kun molemmat maalivahdit onnistuivat tehtävissään erinomaisesti, merkittiin lopputulokseksi vieraiden niukka voitto maalein 1-2 (1-0, 0-1, 0-1). Mestiksen jäähykuningas Timo Willmanin peli oli ohi jo toisen erän alussa.

KooKoolla oli allaan seitsemän tappiottoman ottelun putki ja komea 0-6-voitto Vaasasta torstailta. Tänään joukkue oli kuitenkin alakynnessä isännöidessään FPS:ia.

- On valmentajan homma saada joukkue ladatuksi, eikä se onnistunut. Emme pystyneet nollaamaan Sport-peliä, KooKoon Reijo Mansikka harmitteli taiston tauottua.

Koko kolmannen erän vahvasti pelannut FPS ratkaisi sarjapisteiden kohtalon aivan ottelun lopussa tshekkivahvistustensa voimin. Martin Lamich iski illan toisen maalinsa, kun pelikello näytti aikaa 58.29. Mansikka passitti ykkösviisikkonsa oman pään aloitukseen. Jan Sochor otti kuitenkin puhtaan aloitusvoiton, ja Lamich sai kaartaa maalin edestä takatolpalle ja iskeä kiekon tyylikkäästi sisään.

- Iso voitto meille. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kovalta joukkueelta saatu voittomme tällä kaudella. Olemme pelanneet monta hyvää peliä, mutta nyt saimme otettua vielä sen ratkaisevan askeleen, kiitteli puolestaan tyytyväinen Kai Rautio.

Hermeksessä kautensa aloittanut Martin Lamich pelasi tänään vahvan ottelun, iskien FPS:n molemmat maalit. Koeajalla olevan voimalaiturin tehot vihreänutuissa ovat nyt kolmen ottelun jälkeen komeasti 4+1. Tshekin otteet miellyttivät luonnollisesti myös Rautiota.

- Lamich on antanut kovia näyttöjä pelistä toiseen ja osoitti nyt pystyvänsä tekemään myös tärkeitä maaleja. Hän saa kyllä sopimuksen, jos rahaa vain on, Rautio totesi.

Maalivahtien erä

Ensimmäinen erä oli kiistatta ottelun vauhdikkain. Kiekko oltiin ehditty kuljettamaan jo päästä päähän muutamankin kerran, kun punavalo syttyi FPS-vahti Tommi Kelan takana ajassa 5.52. Viime kierroksilla peliään huomattavasti syksystä parantanut KooKoon kolmoskenttä loi painetta alueelle. Palloseuran purku kilpistyi päätuomari Jarkko Kososeen ja mylläkkä jatkui. Lopulta Joose Lipponen rynni maalille Asko Rantasen estelyistä huolimatta ja kiekko löytyi verkon perukoilta. Osuma oli porilaissentterille vasta kauden kolmas.

Vierasjoukkueen valkokypärää kantoi taskukokoinen Toni Ronkainen, joka vastasi FPS:n ensimmäisistä maalipaikoista. Vähän ennen erän puoltaväliä Ronkainen pelasi ensin paikan isoveljelleen. Jaakko Suomalainen hankasi kiekon kuitenkin varmasti haltuunsa. Puolisen minuuttia myöhemmin 13 maalia tällä kaudella iskenyt laituri sai kiekon tuurilla takatolpalle, mutta nosti kiekon roimasti yli maalin.

Ottelun ensimmäisen jäähyn sai kotijoukkueen Teemu Timoskainen estämisestä ajassa 10.33. Asko Rantanen tykitti heti ylivoiman aluksi parikin kertaa, mutta muuten Palloseuran pakkopeli ei käynnistynyt. Valmista ei saanut aikaiseksi KooKookaan Timo Willmanin kakkosen aikana. Yritykset olivat hätäisiä ja FPS purki kiekon alueeltaan varmasti.

Tommi Kelalle merkittiin avauserässä 14 ja Jaakko Suomalaiselle peräti 16 torjuntaa. Molemmat pelasivatkin erittäin vakuuttavasti, vaikka kunnon maalipaikat olivatkin kortilla. KooKoon kahden maalin johtoasemakaan ei tosin kaukana ollut, sillä kaksikymppisen viimeisellä minuutilla Jari Raattaman viivaveto ohjattiin ylärimaan.

W-tyyli

Toiseen erään FPS tuli vahvalla liikkeellä ja KooKoo olikin helisemässä ensimmäisten vaihtojen ajan. Tilanne näytti jo rauhoittuvan ja kotijoukkueen kolmosvitja sai painettua pelin FPS:n päätyyn. Tasoitusmaali tuli kuitenkin pian. Rami Jokinen malttoi katsoi rauhassa tilanteen loppuun ja heitti sitten namupassin takatolpalle liukuneelle Lamichille, joka sai iskeä kiekon tyhjiin.

Yksi toisen erän jännityksen aiheista oli se, rikkooko Timo Willman jo sen aikana sadan jäähyminuutin rajan tällä kaudella. Ensimmäisen erän turhasta ryntäämisestä otettu kakkonen oli nostanut forssalaispakin nimittäin jo 99 rangaistusminuuttiin. No, rajapyykki ylittyi komiasti jo ajassa 23.54. Kouvolan jäähallissa pelattiin eilen hyväntekeväisyysottelu. Silloiseen show’hun kuului muun muassa ratikkakuski Aarne Tenkasen kärrääminen pois jäältä poliisin Trabantin kyydissä. Willmanin käytös herättikin epäilyksen, olisiko miehen almanakasta puuttunut päivä, ja näytöksen pitänyt olla jo eilen?

Pelikatkon aikana vaihtoon matkalla ollut KooKoon pelaaja taittui yllättäen kaksinkerroin. Suurin osa yleisöstä ei päätuomarin lailla tilannetta nähnyt, mutta vieressä seisoneen linjamiehen viesti oli selvä. Willmanille komennettiin 5+20 minuuttia mailanpäällä lyömisestä. Pakki ei tästä tykännyt, vaan alkoi jostain syystä jahdata jäällä Tatu Kattelusta, joka parempana luistelijana pääsi kuitenkin karkuun kääminsä polttanutta Willmania. Kun mies oli viimein saatu jäältä pois, joutui linjatuomari hyppäämään laidan yli perässä estääkseen hänen riidanhaastamisensa kotijoukkueen vaihtopenkin kanssa.

KooKoo ei saanut ylivoimaa käytettyä lainkaan hyödykseen. Koko vitosen aikana joukkue sai aikaan vain pari vaivaista vetoa. FPS:n alivoima toimi vielä viidellä kolmeakin vastaan, sillä Jan Sochor otti edellisen jäähyn loppuhetkillä kakkosen. Kela ei ehtinyt töihin joutua tämänkään ylivoiman aikana, sillä puntit tasoittuivat kun Teemu Timoskainen sai pelin toisen jäähynsä. Tasavajain pelatessa FPS sai aikaan kovan myllytyksen Toni Ronkaisen johdolla, mutta kiekko jäi Suomalaiselle.

Jäähyltä päästyään Timoskaiselle oli oiva paikka siirtää kotijoukkue takaisin johtoon. Simo Mälkiä antoi nappisyötön maalin takaa, ja sentterillä oli aikaa leipoa kiekko rauhassa Kelan edessä. Veto meni kuitenkin karkeasti yli maalin.

KooKoo sai vielä erän loppuun pari mahdollisuutta parannella katastrofaalisen heikkoa ylivoimaprosenttiaan, kun Juha Sinkkonen joutui melko heppoisin perustein aitioon. Ykköskenttä sai parikin vetoa aikaan ja Harri Tikkasella oli hyvä tilaisuus takatolpalla, mutta maali jäi syntymättä. Jäähyn päätyttyä FPS oli karata läpiajoon kahdella yhtä vastaan, mutta jäälle hypännyt Sinkkonen ei saanut syöttöä haltuunsa. Myös Lamichin kakkosen aikana Kela joutui torjumaan muutaman vedon.

FPS:n erä ja ansaittu maalia

FPS pääsi ehti päätöserän alkuun ylivoimalle, kun Reino Soijärven maila huitoi korkealla ja osui Sinkkosta kasvoihin. Itse asiassa se osui kahdesti, sillä kun Kosonen ei ensimmäistä kertaa huomannut, uusi forssalaispuolustaja osuman aiempaa näyttävämmin. Suurempaa huolta alivoima ei kuitenkaan kouvolalaisille tuottanut.

Vieraat jatkoivat jäähyn jälkeen hyvällä otteella. Lamich oli eräänkin vaihdon ajan lähes pitelemätön, mutta reittiä maalille eivät oikein forssalaisetkaan löytäneet. Jyrän alle joutunut KooKoo joutui alivoimalle seuraavan kerran ajassa 48.26, kun Sinkkonen sai lopulta Tatu Katteluksen kuumenemaan kaksiminuuttisen arvoisesti. Toni Ronkainen oli jälleen, muutamaaankin otteeseen, kärpäänä maalin edessä, muttei onnitunut maalaamaan.

Seuraavankin maalipaikan sai FPS. Simo Mälkiän veto hyökkäysalueella kilpistyi Jarno Kanteluksen jalkaan ja Palloseura pääsi hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Kanteluksen oma ratkaisu, kaukolaukaus, oli kuitenkin melko ponneton. Vähän myöhemmin hätäisimmät ehtivät jo tuuletella FPS:n maalia, vaikkei kiekko tainnut edes maalissa käydä. Maalivahtikin oli sellaisen kasan alimmaisena, ettei maalia olisi hyväksyttykään.

KooKoon erän parhaista yrityksistä vastasi puolustaja Jari Raattama. Tommi Kela joutui venymään parinkin vedon tielle, kun peliä oli jäljellä reilut kolme minuuttia. Kolmas erä oli kuitenkin FPS:n vahvaa esitystä, ja Lamichin maali puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa täysin ansaittu sinetti. KooKoo pelasi vielä viimeisen minuutin ilman maalivahtia ja sai muutaman peräkkäisen aloituksen hyökkäysalueelle, mutta kovinkaan lähelle maalintekoa se ei enää ylätnyt, joten täysi pistepussi matkasi Forssaan.

FPS:n johtajat löytyneet

FPS on aloittanut vuoden 2004 tehokkaasti. Kerättyään kolmessa viime pelissä viisi pistettä se on noussut mukaan taistoon pudotuspelipaikasta.

- Tätä parempaa on vaikea kuvitella, maksimisuoritus tältä porukalta. Viime peleissä on viimein alkanut löytyä kaivattua johtajuutta sekä koppiin että jäälle, Kai Rautio kiitteli.

FPS:n voiton takuumiehiä olivat kahden maalin Lamichin ohella maalivahti Tommi Kela, Toni Ronkainen ja Asko Rantanen. Hyvinkäällä kesken pelin maaliin vaihdettu Tommi Kela oli erinomainen ja torjui kaiken mahdollisen. Nuorempi Ronkainen puolestaan oli jatkuvasti vaarallinen kiekollisena. Ketjukaverit eivät kuitenkaan pysynyeet oikein miehen mukana. Myös Lamich jäi toisinaan liian yksin, vaikka Sochor muutaman kerran pelisilmäänsä väläyttikin.

Leukamurtuman jälkeen jäälle palannut Rantanen puolestaan pelasi tutusti kovaa, mutta rehdisti ja kellotti melko kovat peliminuutit kahdessa viimeisessä erässä. Willmanin lyhyestä pelistä voi positiivisena huomiona todeta, että mies jakoi ensimmäisessä erässä muutaman oikein mojovan ja oikean taklauksen.

Reijo Mansikka ei ollut kovinkaan tyytyväinen suojattiensa asenteeseen ja toivoi otteisiin ennen kaikkea lisää tasaisuutta.

- Kaikki kunnia FPS:lle, ansaitsimme tappion. Meidät erottaa vielä hyvästä joukkueesta tasaisuuden puute. Ensin upea suoritus vieraissa, ja sitten kotona emme saavuta maksimisuoritusta. Hyvän ja huonon pelaajan ja joukkueen erottaa juuri se, että pystyy pelaamaan samalla tasolla illasta toiseen, Mansikka harmitteli.

KooKoon paras viisikko oli Joose Lipposen johtama kolmonen, jossa varsinkin kapteeni Mikko Mattila pelasi erittäin vakuuttavasti. Myös nelosvitja pelasi vaihtonsa pirteästi. Ykkönen ei saanut luotua oikeastaan yhtään tilannetta, eikä Ossi Louhivaarakaan pelannut omalla tasollaan. Surkean ylivoiman voi sanoa maksaneen KooKoolle voiton, mutta vastaavasti taas ilman Jaakko Suomalaisen vahvoja otteita tappionumerot olisivat voineet olla huomattavasti rumemmatkin.

Ketjut

KooKoo:



Soijärvi-Makkonen-Kattelus

Nutikka-Timoskainen-Louhivaara

Lajunen-Lipponen-Mattila

Anttila-Sinkkonen-Huuhka



Pentikäinen-Tikkanen

Mälkiä-Lindström

Rissanen-Raattama

Haapalainen-Laine



FPS:



Pekkola-Sochor-Lamich

T.Ronkainen-Yli-Junnila-M.Ronkainen

Nurmisto-Piltti-Kantelus

Tasala-Huuhamäki-Tapio



Kulmala-As.Rantanen

Sinkkonen-Willman

Kujala-An.Rantanen


KooKoo jatkaa pelejään kahdella kotiottelulla. Ensi torstaina se saa vieraakseen Jukurit ja lauantaina Kajaanin Hokin. FPS isännöi torstaina Haukkoja ja matkaa lauantaiksi Kokkolaan.

FPS:ssa pelannut Juhamatti Yli-Junnila on jo huomisessa pelissä HPK:n kokoonpanossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle