Heiskasen herättely siivitti KeuPan voittoon - "Joka toinen sana kirosana"

MESTIS / Raportti
Kuvassa rauhallisesti esiintyneellä KeuPa-luotsi Heiskasella kuohahti.
Tappioputkissa seilanneet KeuPa ja RoKi hakivat paluuta voittokantaan perjantaina Keuruulla. Ottelun alussa vaikeuksissa ollut KeuPa valpastui päävalmentaja Mikko Heiskasen herättelystä ja nappasi toisen erän tehohetken turvin pisteet lukemin 2-1.

Tasaisessa avauserässä ei maalipaikoilla juhlittu, vaikka kumpikin joukkue jokusen tilanteen onnistuikin värkkäämään. Hyvää liikettä ylläpitänyt RoKi hallitsi peliä hienokseltaan ja aiheutti KeuPa-puolustukselle vaikeuksia pelin avaamisessa.

Toisessa erässä peli siirtyi yhä enemmän vieraiden hallintaan, ja KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen joutui herättelemään joukkojaan roiseiksikin muodostunein sanankääntein.

− Kyllä RoKi oli pelin päällä suurimman osan ajasta ainakin siihen 28. minuutille asti, sitten meni minulta ääni, varmaan kuului Multialle asti se herättely. Olen pahoillani pienille lapsille, joka toinen sana taisi olla kirosana, ja kyllä se varmaan kuului aika kauas, Heiskanen kertasi ottelun jälkeen.

Avausmaalista vastasi valmentajansa herättelystä reipastunut KeuPa hienosta rintamahyökkäyksestä. Kiekon verkkoon runnoi lopulta Henri Keskilohko. Tilannetta tarkasteltiin vielä videolta, mutta lopulta maalista ei ollut epäselvyyttä.

Maali vapautti keuruulaisten peliä, ja isännät olivatkin niitata toisen heti seuraavassa vaihdossa. RoKi kuitenkin säästyi toiselta takaiskulta.

KeuPa pääsi illan ensimmäiselle ylivoimalleen ja myös hyödynsi sen tehokkaasti. Jussi Viitasen rannelaukaus yllätti Paavo Hölsän hieman helpon näköisesti etukulmasta.

− Emme päässeet ihan alusta parhaimmillemme, jäimme vähän telineisiin. Maalit avasivat vähän pelaamista, mutta olisi siinä ollut paikkoja muutama lisääkin lyödä, kertoi KeuPa-kapteeni Samuel Salonen Fanseatin haastattelussa.

RoKi keräsi itsensä kahden takaiskumaalin jälkeen hienosti, mutta erän lopun paras maalipaikka tarjoutui KeuPan kanssa juuri loppukauden mittaisen sopimuksen tehneelle Aki Kangasmäelle. Rovaniemeläiset pääsivät lähtemään kuitenkin päätöserään peräti kahden miehen ylivoimalla.

RoKin kiri jäi torsoksi

RoKi hyödynsi erän alun ylivoimansa nopeasti, kun Rovaniemelle tällä viikolla Hokista siirtynyt Jarkko Harjula pääsi lakaisemaan oman laukauksensa irtokiekon sisään.

Maalin jälkeen peli jatkui tasaisena. KeuPakaan ei passivoitunut puolustamaan johtoaan, vaan yritti tuttuun tapaan painaa nopeita hyökkäyksiään RoKi-päätyyn. Pelin rikkonaisuus ei mahdollistanut kummallekkaan joukkueelle selkeää otetta pelistä.

Erän edetessä RoKi onnistui käynnistelemään kiriään. Joukkue kuitenkin perusti hyökkäyksiinlähtönsä todella paljon pitkiin kuljetuksiin, jotka KeuPa sumputti tehokkaasti. Erityisesti kultakypärä Juhani Tamminen pyrki puikkelehtimaan monta kertaa jopa omasta päädystä asti sisään alueelle.

− Saimme laadukkaita maalipaikkoja ja pidettyä kotijoukkueen aika pienissä paikoissa, kunnes lopussa piti ottaa vähän riskiä, jolloin muutama aukesi omaankin päähän. Hyvä taistelu, hyvää kiekollista pelaamista ja hyvää puolustamista. Ainoa mikä jäi tekemättä, olivat ne pari pussia, että olisi saatu pisteet mukaan, RoKi-luotsi Petteri Hirvonen mietti.

RoKi haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta aika loppui kesken. Voiton myötä KeuPa katkaisi kahden ottelun tappioputkensa. RoKi puolestaan lähti pitkälle kotimatkalle jo kuudes perättäinen tappio niskassaan.

− Kaikki muu sujui mallikkaasti, mutta maalinteko oli meille myrkkyä. Jotkut viisaat ovat sanoneet, että onni ansaitaan, kyllä minun mielestäni me olisimme ansainneet onnea tänään, sadatteli Hirvonen.

− Saimme sen tehohetken, kaksi maalia, sitten istuimme vähän boksissa. Saimme siitä taisteluvirtaa, joka kantoi loppuun asti. Tyylipisteitä ei jaeta, kolme pistettä, olen todella ylpeä joukkueesta, Heiskanen päätti.

KeuPa jatkaa pelejään huomenna, kun joukkue matkaa Jokipoikien vieraaksi. RoKin seuraava ottelu on vuorossa Rovaniemellä ensi keskiviikkona, niin ikään Jokipoikia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle