Salamat läpäisi loppukokeen

MESTIS / Raportti
FPS:sta ja Salamoista on tällä kaudella muodostunut tasainen taistelupari, jonka voimasuhteet selviävät aina vasta pelien loppuhetkillä. Tasapelin ja FPS:n voiton perään tuli jatkeeksi nyt Salamoiden vuoro napata pistepotti.

Forssan illan Mestis-ottelun avainhetket osuivat toisen erän loppuhetkille, kun FPS päästi Salamat helposti tekemään toisen ja kolmannen maalinsa. FPS ei luovuttanut vaan teki heti perään oman avausosumansa, josta uskoa saaneena se esitti kolmannessa erässä todella väkevän loppukirin. Kuten monesti jääkiekossa, ratkaisu jäi pienestä kiinni mutta vain maalit lasketaan, joten pisteet lähtivät ansaitusti Kirkkonummelle.

- Kaksi erää hallittiin peliä ja olisi voitu ratkaista se mutta sitten otteemme katosikin täysin kolmoserässä. Mentaalipuolella näkyi ongelmia ja varsinkin kokeneiden pelaajien toimintaa hämmästelin, miten hyökkäyspään aloituksen jälkeen voitiin antaa FPS:lle se toisen erän lopun läpiajo. Muitakin vastaavia tilanteita oli, vaikka nöyrää pelaamista on koko ajan painotettu. Onneksi Korhosen Mika piti meitä pystyssä ja torjui voiton, kehui Salamoiden valmentaja Jyrki Tuukkanen pressitilaisuudessa.

Puolet avauserästä erikoistilannetta

Salamoiden räväkkä alku tuotti FPS:lle vaikeuksia ja Juho Santanen sai esittää heti alussa pari huipputorjuntaa. Ahdinkoa lisäsi Tuomas Koskisen jäähy estämisestä ja minuutteja myöhemmin Joni Kujalan pelin viivyttämisestä hölmöilemä toinen rangaistus.

Erän puolivälissä Jarno Kantelus pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimahyökkäyksen päätteeksi mutta maalivahti Mika Korhonen esti aikeet. Salamoille tarjous avausmaalista kelpasi paremmin ja osumaa joutui ottamaan vastaan FPS:n nelosketju, jota sen jälkeen ei jäällä näkynytkään. Iippo Suutarinen syötti kulmasta b-pisteen kaarelle, josta Matti Uusivirta sivalsi kiekon ohi Juho Santasen.

Loppuerässä Salamatkin syyllistyi rikkeisiin kuuden minuutin arvoisesti mutta isäntien ylivoimaviisikoilla oli paikoin vaikeuksia päästä edes omalta alueelta pois. Parhaat FPS-paikat tulivat ensimmäisen salamarangaistuksen aikana. Perttu Ahvenainen heittäytyi kuitenkin viime hetkellä kiekon pois Anssi Rantaselta ja samassa vaihdossa Tommi Heinosen viivakuti kilahti tolppaan.

Korhosen maalilla rauhallista toisessa erässä

Toisen erän alun näkyvin hahmo oli Markku Flinck, joka parin minuutin välein suti kiekon kahdesti tyhjästä maalista ohi. Ensimmäistä tilannetta edelsi Santasen tarjoama helppo paluukiekko ja toista Flinckin kyseenalainen käsisyöttö itselleen. Toisessa kenttäpäädyssä Jarno Kanteluksella oli vastaavasti tilaa minne ampua mutta hän sai kiekon vain maalin sivuverkkoon.

FPS sai tässäkin erässä yrittää neljä minuuttia ylivoimaa mutta niissä paras tekopaikka osui vierasjoukkueen toista maaliaan metsästäneelle Uusivirralle. Salamoiden toisen maalin tekikin lopulta toinen Blues-laina Tomas Sinisalo, joka ohjasi Joni Finellin laukauksen häkkiin ohi kiekon näkyvistään kadottaneen Santasen.

Salamoiden valtava rynnistys tuotti vielä yhden maalin, kun FPS-pelaajat päästivät Timo Korhosen kävelemään maalin eteen ja syöttämään takatolpalla olleelle Janne Laaksolle ns. varman paikan. FPS kuittasi kuitenkin tämän heti perään Kanteluksen vapauttaessa Ossi Häkkisen läpiajoon, josta hän uitti kauden yhdeksännen osumansa.

- Viimeistä neljää minuuttia tästä erästä mietin koko ajan, olisiko pitänyt ottaa aikalisä jo ennen 0-2-maalia tai viimeistään sen jälkeen. Nyt kun ajattelen, niin olisi pitänyt ottaa. Saatiin siinä kuitenkin vähän kuin ilmainen läpiajo, jonka Häkkinen hyödynsi komeasti mistä saatiin uusi vaihde kolmatta erää varten, jossa tultiin kovaa takaa, totesi FPS-valmentaja Karri Kivi.

FPS myllytti viimeisen vartin

Päätöserän alussa Salamoiden aktiivinen karvauspeli sekoitti FPS:n pelinrakentelun mutta lopulta viherpaidatkin pääsivät vauhtiin. Kuudennella minuutilla kaksikko Oskar Essen ja Veli-Matti Savinainen pääsivät testaamaan Korhosta mutta kavennusta ei vielä tullut.

Seuraavassa vaihdossa natsasi paremmin, kun duo petasi hienolla kuviolla paikan maalin eteen Toni Ronkaiselle. Nyt Korhonenkin oli tilanteesta niin pihalla, että Ronkainen sai rauhassa siirtää tyhjiin kauden avausosumansa. Maalin jälkeen kummallakin joukkueella oli vuoronperään vaarallisia tekopaikkoja mutta aina maalivahti torjui laukauksen tai se meni ohi.

Ajassa 18.47 FPS:n kiri näytti sammuvan Tommi Heinosen kaataessa Jarno Niinimäen rangaistuksen arvoisesti. FPS laittoi alivoimaan nopeat miehet jäälle ja toisen erän lopun tapaan oman pään aloitus kääntyikin nopeasti Häkkisen läpiajoksi. Tällä kertaa Salamat selvisi tilanteesta pelkällä jäähyllä vaikka rangaistuslaukauksen tuomitseminenkaan ei voinut olla kaukana.

Myös Flinck ehti vielä äijäilemään itsensä jäähypenkille ja maalivahtinsa pois ottanut FPS sai yrittää 22 sekuntia viidellä kolmea vastaan. Kaukana ei tasoitus ollut, kun Kantelus pääsi maalin kulmalla jallittelemaan Korhosta pois maalinsa suulta. Korhonen kuitenkin pysäytti kiekon viimeisen kerran ja pelivälineen palautuessa keskialueelle loppusummeri pelasti vierasjoukkueen.

- Salamat oli kaksi erää selvästi parempi mutta kolmannessa erässä pelattiin juuri niin kuin suunniteltiin ja ohjeet kopissa oli annettu. Ylivoimalla oli sitten paikat päästä kuin varkain tasoihin mutta ei tällä kertaa onnistunut, Karri Kivi pyöritteli.

FPS pelaa seuraavan kerran ensi torstaina vieraissa TuToa vastaan ja Salamat puolestaan vierailee Jukureiden kotiluolassa perjantaina, joulukuun ensimmäisenä päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle