FPS vei Salamoita tv-kameroiden edessä

MESTIS / Raportti
Forssan Palloseura kuittasi Urheilukanavan tv-ottelusta tärkeät sarjapisteet itselleen kaatamalla Kirkkonummen Salamat vauhdikkaassa ja viihdyttävässä neljän pisteen kamppailussa maalein 5-2.

Salamat sai otteluun vahvistusta Bluesista, kun vähän vastuuta seurassa saanut Sami Heinonen torjui ottelussa kirkkonummelaisten maalilla. Heinosen laina kesti vain FPS-ottelun ajan, siirtoajan umpeutuessa ylihuomenna mies on jälleen Bluesin mukana. Heinonen esitti myös ottelun avaustorjunnan, kun Henri Pekkola vei kiekon Salamoiden Matti Tevaselta. Pekkolan syöttö löysi Jarno Kanteluksen, jonka rystylaukauksen Heinonen torjui.

Heinonen oli käynnistämässä myös Salamoiden ensimmäistä hyökkäystä ottelun kolmannella peliminuutilla. Miehen pitkä avaus tavoitti hyökkäyssiniviivalta Ville Vuorisaaren, jonka laukaus kuitenkin viuhui ohi Tommi Kelan vartioiman FPS-maalin. Heinonen sai myös ottelun ensimmäisen rangaistuksen pelin viivyttämisestä ajassa 2.59, kun miehen ampuma purkukiekko lensi suoraan päätyverkkoon.

FPS:n ykkösketju Matti Raunio-Jan Sochor-Martin Lamich pyöritti lähes minuutin ajan ylivoimaa Salamoiden maalilla, mutta laukaukset jäivät puuttumaan. Parhaan paikan sai Sochor, jolle Lamich tarjoili kiekon takatolpalle. Sochor ei kuitenkaan aivan ehtinyt kiekkoon. Myös ylivoiman toisella minuutilla nähtiin kotijoukkueen paikkoja kun ensin Rami Jokinen ja Henri Pekkola karkasivat 2-1 -hyökkäykseen, joka kariutui Jokisen huonoon syöttöön ja sen jälkeen Marko Ronkainen pelasi kiekon Jussi Kulmalalle, jonka laukaus epäonnistui.

Heti ylivoiman jälkeen kentän pienin mies ja FPS:n pisteykkönen Tomi Ronkainen pujotteli omalta alueelta läpi kentän ja laukoi sivurautaan. Ajassa 5.21 Salamat joutui uudestaan alivoimalle, kun Karo Koivunen sai kakkosen korkeasta mailasta. Miehen maila osui Marko Ronkaisen kasvoihin. FPS:n ylivoima oli kuitenkin huonompi kuin edellinen ja ainoaksi paikaksi ja samalla Heinosen ensimmäiseksi kunnon torjunnaksi sattui Martin Lamichin terävä rannelaukaus ringetteviivalta.

Koivusen oivallus johti Salamoiden avausmaaliin

Pian rangaistuksen päättymisen jälkeen verkko heilui forssalaismaalissa, kun Ari Katavisto ampui kiekon maaliin Karo Koivusen oivaltavan syötön jälkeen. Koivunen haki purkukiekon omalta siniviivaltaan, nousi pitkin oikeaa laitaa ja syötti vapaasti maalille luistelevalle Katavistolle, joka ampui kiekon varmasti maaliin Tommi Kelan jalkojen välistä. Timo Willman jätti Kataviston vapaaksi yrittäessään ajaa päin Koivusta. Willman ei Koivuseen osunut vaan Koivunen vapautti maalille yksin luistelevan Kataviston ja pelasi kolme forssalaista nippuun eikä Jarmo Ruohomaa ehtinyt enää Kataviston kimppuun. Maalin toiseksi syöttäjäksi merkattiin maalivahti Sami Heinonen.

Heti maalin jälkeen Ronkaisen veljeskaksikko järjesteli kotijoukkueelle maalipaikan. Pikkuveli Toni syötti isoveljelleen Markolle, jonka laukaus jäi kuitenkin liian löysäksi. Pian tämän jälkeen Eetu Holma järjesteli paikan Immo Suutariselle kentän toisessa päädyssä. Kaukalon kulmasta kiekon maalille toimittanut Holma ei kuitenkaan saanut syötettyä kiekkoa tarpeeksi tarkasti Suutariselle, joka ei päässyt kunnolla kiinni pelivälineeseen.

Erän puolivälissä kotijoukkueella oli hyvä paikka tasoitukseen, kun Ville Piltti pelasi kiekon Marko Ronkaiselle, joka veivasi kiekon ohi maalin vastaantulevan Heinosen alta. Ronkaisen laukausta viivästytti Piltin hieman epätarkaksi jäänyt syöttö.

Salamat pääsi kokeilemaan ylivoimaa ajassa 15.10, kun Jarno Kantelus sai kaksiminuuttisen kampituksesta. Miehen maila kopsahti Eetu Holman jalkoihin ja isokokoinen Holma kaatui kevyen näköisesti. Salamoiden ylivoimapeli oli kuitenkin vaisua. Parhaan paikan sai Karo Koivusen ja Simo Romon esitöistä puolustaja Sami Terimo, jonka suoraan syötöstä lähtenyt laukaus osui päätypleksiin.

Erän 18. minuutilla forssalaiset toimittivat kiekon Salamoiden maaliin, mutta maali hylättiin maalivahdin alueella olleen maalintekijä Rami Jokisen takia. Jokinen olikin maalivahdin alueella, mutta ei häirinnyt lainkaan Heinosta ohjatessaan Henri Pekkolan maalille lähettämän rystynoston verkkoon. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty ja peli jatkui vielä hetken vierasjohdossa.

Seuraava paikka tuli pari minuuttia ennen erätaukosummeria, kun Simo Romo toimitti Karo Koivusen puolenvaihdon Iippo Suutariselle, joka pääsikin ohjaamaan kiekon suoraan syötöstä kohti maalia, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Ajassa 19.06 kotijoukkue tasoitti ottelun. FPS-puolustus purki kiekon omasta päästä keskialueelle, jossa Jesse Huuhanmäki sai kiekon haltuunsa. Huuhanmäki jatkoi kiekon pitkin vasenta laitaa ylöspäin rynnivälle Antti Piiroiselle. Piiroinen ja Mika Tasala pääsivät 2-1 -hyökkäykseen, Piiroinen syötti laidasta keskelle ja Tasala laukoi pelivälineen suoraan syötöstä Salamoiden verkkoon. Erätauolle lähdettiin siis tasatilanteesta 1-1.

Salama-alku viihdyttävään toiseen erään

Toinen erä oli ottelun tapahtumarikkain. Erä ehti vanheta vain 31 sekuntia, kun Mestiksen pistepörssin kolmonen Karo Koivunen kasvatti jälleen pistesaldoaan. Koivunen karvasi kiekon maalin takana Anssi Rantaselta ja syötti päädystä maalin eteen Simo Romolle, joka laukoi kiekon suoraan syötöstä FPS-maaliin, jälleen Tommi Kelan jalkojen välistä.

Vajaata minuuttia myöhemmin vihreäpaitaiset isännät tasoittivat lukemiksi 2-2. Marko Ronkaisen laidanvaihto omalta puolustusalueelta korkealla lättysyötöllä löysi oikeaa laitaa pitkin ylöspäin viilettävän velipoika Tonin, joka ajoi kohti maalia Ari Kataviston katkoyrityksestä huolimatta. Ronkainen ajoi laidalta keskelle ja laukoi kiekon kirkkonummelaismaalin vasempaan ylänurkkaan. Ajassa 21.14 syntyneeseen tasoitukseen sai syöttöpisteen myös Timo Willman.

Salamat pääsi kokeilemaan toistamiseen ylivoimaansa ajassa 22.11 kun Rami Jokinen otti hölmön hyökkäyspään jäähyn väkivaltaisuudesta. FPS pelasi kuitenkin hyvän alivoiman ja pääsi 2-1 -ylivoimahyökkäykseenkin alivoimansa aikana, kun avausmaalin värkännyt kaksikko Piiroinen-Tasala pääsi karkuteille. Tällä kertaa Piiroinen laukoi itse, tuloksena hyökkäyspään aloitus. Salamoiden ainoat paikat järjestyivät hyvän ottelun pelanneelle puolustaja Ville Uusitalolle ja Uusitalon oivalluksen jälkeen Simo Romolle, joka ei kuitenkaan saanut toimitettua Uusitalon siniviivasyöttöä maaliin takatolpalta.

Jäähyn jälkeen Immo Suutarisella oli elämänsä tilaisuus viedä vierasjoukkue jälleen johtoon. Suutarinen pääsi laukomaan maalin eteen varkain kulmasta kulkeutuneen irtokiekon täysin vapaasti maalivahdin alueen kaarelta, mutta yritti liian ylös ja kiekko lensi päätyverkkoon.

Forssalaisten johtomaali oli Martin Lamichin käsialaa. Lamich vapautti Ville Piltin tekopaikkaan. Piltti epäonnistui laukauksessaan, mutta ehti kulmaan ajautuneeseen irtokiekkoon ensimmäisenä ja pelasi sen Jussi Kulmalalle. Kulmala pelasi kiekon vapaasti maalille unohdetulle ja pitkän vaihdon pelanneelle Lamichille, joka odotti ensin Heinosen poikittaisliikkeen oikealle ja ampui kiekon varmasti maaliin Heinosen vasemmalta puolelta. Forssalaiset siirtyivät johtoon ensimmäistä kertaa ottelussa ajassa 29.01.

Heti maalin jälkeen kolmikko Piltti-Asko Rantanen-Toni Ronkainen värkkäsi tekopaikan, joka päättyi Ronkaisen ohilaukaukseen vasemmasta ylänurkasta. FPS pelasi paljon uhrautuvampaa peliä kuin vieraansa, esimerkiksi Jesse Huuhanmäki heittäytyi hyökkäysalueellaan siten, että pystyi lyömään kiekon mailalla omalle joukkueelleen. FPS selvitti myös ajassa 32.24 tulleen väärä vaihto -jäähynsä hyvällä pelillä ja Toni Ronkaisen sekä Jarno Kanteluksen älykkään pelin ansiosta. Ensin mainittu järjesti kotijoukkueelle hyökkäyspään aloituksen, viime mainittu pelasi järkevällä pelillään kiekkoa alaspäin hyökkäysalueelta ja kulutti siten kullanarvoisia sekunteja.

Erän loppuun mahtui myös hieno Salamoiden kuvio. Ahmoista tullut Tuomas Tikkanen karvasi kiekon pois Timo Willmanilta ja antoi poikittaissyötön Ville Uusitalolle. Uusitalo jatkoi kiekon poikittaissyötöllä Antti Tevaselle, joka laukoi ohi. Sekunti ennen erän loppua Salamoiden maalivahti Sami Heinonen ja kotijoukkueen Jarno Kantelus huitoivat toisiaan mailoilla ja saivat palkkiokseen kaksiminuuttiset.

Ronkaisen veljekset iskivät lopullisen niitin

Ottelun ratkaisu alkoi leijua ilmassa ajassa 44.18, kun Marko Ronkainen laukoi isännille jo neljännen maalin. Salamoiden puolustaja Thomas Heinrichs saa ottaa maalin piikkiinsä, sillä mies arpoi liian pitkään avaussyötössään. Kun syöttö viimein lähti, Ronkainen oli jo karvaamassa kiekkoa pois ja pääsi väliin. Mies harhautti Heinosen sivulle ja siirsi kiekon tämän alta maaliin.

Maalin lisäksi merkkejä Salamoiden otteen herpaantumisesta oli aistittavissa hieman yli minuutti forssalaisten neljännen maalin jälkeen, kun Immo Suutarinen löi huolimattoman mailankäsittelynsä vuoksi FPS-vahti Tommi Kelaa päähän mailallaan. Tuomiona oli kaksiminuuttinen korkeasta mailasta.

Jäähyä seuranneet minuutit mentiin isäntien tahdissa ja paikkoja ratkaisuun oli hienon kuvion (Asko Rantanen-Matti Raunio-Martin Lamich-Jan Sochor) päätteeksi Sochorilla, pienestä kulmasta oikealta laukoneella Jarno Kanteluksella sekä peräti 3-1 -ylivoimahyökkäyksessä (Marko Ronkainen, Ville Piltti ja Anssi Rantanen vastaan Ville Uusitalo) Ronkaisen syötöstä tolppaan laukoneella Piltillä. Myös Salamoilla oli yksi hyvä tekopaikka, kun Antti Tevanen pelasi kiekon maalin eteen Tuomas Tikkaselle, joka laukoi vapaasta paikasta kiekon päätyplekseihin.

53. minuutilla molemmilla joukkueilla oli hyvä paikka maalisaldonsa kasvattamiseen. Paremman paikan järjesti kotijoukkueen Toni Ronkainen, joka vapautti syötöllään Matti Raunion puolittaiselle karkumatkalle. Raunio laukoi kiekon kohti Heinosen jalkojen väliä ja mies päästikin kiekon lirumaan kohti maalia. Kiekon vauhti oli kuitenkin liian hiljainen liruakseen maaliin ja Raunion vastaavasti liian kova, sillä mies ei ehtinyt tuikkaamaan kiekkoa kohti maalia.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Jesse Huuhanmäki järjesti paikan Mika Tasalalle ja Jan Sochor Matti Rauniolle. Kummastakaan ei maalia syntynyt, mutta lopullisesti ottelu ratkesi ajassa 57.42, kun Salamoiden Markku Laine otti erittäin hölmön jäähyn kyynärpäätaklauksesta ja Salamoiden viimeinenkin mahdollinen kirimahdollisuus hupeni.

FPS-ylivoiman ensimmäinen kuvio oli komeaa katseltavaa, kun Matti Raunio, Timo Willman, Martin Lamich ja Jan Sochor laittoivat kiekon liikkumaan ja sahasivat Salamoiden neliön hajalle. Ainoastaan maali jäi puuttumaan komeasta kuviosta, mutta sekin asia korjaantui ajassa 58.51 kun Toni Ronkainen sai kiekon hyökkäyssinisellä Asko Rantaselta. Ronkainen karkasi läpiajoon, harhautti maalivahti Heinosen sivuun ja laittoi kiekon varmasti keskelle tyhjää maalia. Ronkaisen maali korjasi loppulukemia forssalaisittain komeampaan suuntaan. Ottelu päättyi kotijoukkueelle 5-2.

Hagman häpesi omiensa otteita

Salamoiden historian toinen tv-esiintyminen toi joukkueelle myös toisen tappion. Valmentaja Matti Hagman ei ollut alkuunkaan tyytyväinen omiensa esityksiin vaan antoi voimakasta palautetta ottelun jälkeen Urheilukanavan haastattelussa.

- Forssalla oli huomattavasti enemmän tahtoa ja joukkue luisteli ja liikkui enemmän. Emme olleet hereillä, ja suorituksemme suoraan sanottuna hävettää, Hagman latasi.

Hagman totesi myös, ettei joukkue osaa pelata televisiokameroiden edessä ja esitti toivomuksenkin.

- Toivottavasti emme pelaa enää tv-kameroiden edessä, Hagman sanoi.

Kun Hagman kuuli, että kamerat ovat Kirkkonummella kahden viikon kuluttua, hän kysyi välittömästi ketä vastaan ottelu pelataan. Kun vastaukseksi kerrottiin Hermes, oli myös Hagmanilla vastaus valmiina.

- Ne pisteethän voisi lähettää suoraan Kokkolaan.

Erityisesti puolustuspelaaminen ja liikkeen puuttuminen nousivat esille Hagmanin käydessä läpi ottelua.

- Luistimiin ei löytynyt samanlaista liikettä kuin kahdessa aikaisemmassa pelissämme. Maalivahti Heinosta kävi sääliksi, hän jäi liian yksin ja jopa omat puolustajat pelasivat paikkoja FPS:lle, mikäli nämä eivät itse onnistuneet paikkojen rakentelussa.

Kysymykseen joukkueen vahvistumisesta siirtoajan päättymisen kynnyksellä sai Hagmanin jälleen vastaamaan tylysti joukkojaan kohtaan.

- Tämän illan esitysten jälkeen voisi vaihtaa puoli porukkaa, jos jostain saisi äijiä tilalle.

Kotijoukkue FPS:n valmentaja Kai Rautio oli tyytyväinen siihen, että joukkue pystyi pelaamaan lähes koko ottelun suunnitelmien mukaan.

- Toinen erä oli meiltä tahmea, mutta saimme huonon toisen erän jälkeen juonesta kiinni ja pystyimme pelaamaan niin kuin suunnittelimme, Rautio sanoi pelin jälkeen Urheilukanavan haastattelussa.

Forssalaisten taktiikkana oli lähteä otteluun puolustuksen kautta ja iskeä maalit vastahyökkäyksistä. Rautio sanoi pelin jälkeen, että taktiikka olisi voinut olla toisenlainenkin.

- Salamoiden puolustajien liike ei ollut tänään parasta mahdollista. Olisimme voineet pelata toisenlaisellakin taktiikalla. Pääsimme helpolla tänään, Rautio totesi ja kertoi, että joukkueeseen mahtuisi vielä yksi pelaaja ennen siirtoajan loppua.

FPS:n konkari Matti Rauniokin oli tyytyväinen voittoon. Miehen mukaan syynä menestymiseen kotikaukalossakin on pelityylin muutos.

- Nyt lähdemme pelaamaan pelejä oman pään kautta. Se on järkevä ja raastava pelityyli ja tuo tuloksia, Raunio sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle