Jukurit palaa arkeen

MESTIS / Ennakko
Continental Cupissa jatkopaikkaa vaille Mikkelin Jukurit jatkaa jälleen sarjataivaltaan. Vastaan asettuu Forssan Palloseura, jonka peli on kulkenut vieraissa kotiotteluita paremmin. Pystyykö vajaamiehinen forssalaisryhmä jatkamaan pirteitä vieraspelejään ja aiheuttamaan Jukureille sen ensimmäisen kotitappion?

Jukurit koki kovia Itävallassa, viikonlopun kolmesta ottelusta jäi käteen lähinnä känsät, mikkeliläiset olivat liian kovassa seurassa. Tuloksena kolme tappiota kolmessa ottelussa, yhteismalein 6-14. Vierailija FPS on pelannut ailahtelevasti, viimeisestä viidestä ottelusta saaliina on kaksi voittoa ja kaksi tappiota, sekä yksi tasapeli.

Jukurit terveenä

Jukureiden onni viikonloppuna oli loukkaantumisilta välttyminen. Mikko Hakkaraisen polvi vihoitteli, mutta mies on pelikunnossa. Ainoa poissaolija on Samuli Piiroinen, joka kärsii pelikieltoaan. Piiroisen paikkaa Tero Koposen rinnalla paikannee torstaina pirteästi viikonloppuna pelannut Perttu Ahvenainen. Muuten hyökkäysvitjat jatkanevat samassa koostumuksessa kuin ennenkin. Vantaa-ottelussa hieman uusitut ketjut toimivat mainiosti, nelosketjun Tuomo Jormakka ja Miro Laitinen keräsivät kehuja hyvillä esityksillään. Tehoja pitäisi viikinkipaidoilta löytyä.

Puolustuksen virhealttius tulee jälleen kerran ratkaisemaan paljon. Viikonloppuna kovatasoiset, maajoukkuepelaajia vilisseet, joukkueet pistivät kumilimpun armotta maaliin jos paikka tuli. Nyt ollaan taas Mestiksessä, mutta virheiden määrää on saatava alas. Matti Kuusiston paluu kokoonpanoon toi lisää vaihtoehtoja takalinjoille. Jukureiden pelaavaa maalivahtia on tällä kaudella pidetty salaisuutena, tolppien väliin luisteleva vahti valittaneen päivän kunnon mukaan.

Forssalaiset varamiehisenä

Vierailija FPS:n riveistä puuttuu puolustajia. Loukkaantumiset ja pelikiellot harventavat takalinjoja. Marko Toivonen ja Joni Kujala kärsivät pelikieltojaan ja kun Asko Rantanenkin on sivussa kokoonpanosta, vaikuttaa forssalaispuolustuksessa olevan reikiä kuin Uunon verkkopaidassa. Hyökkääjä Antti Piiroinen saanee taas komennuksen puolustajaksi. Forssalaisten maalivahtitilanne on hyvä, torjuntavastuussa lienee vakuuttavasti pelannut Tommi Kela.

Forssalaishyökkäyksen ykkösnimi on ollut pikkumies Toni Ronkainen. UJK:sta täksi kaudeksi siirtynyt 165-senttinen laitahyökkääjä on osoittanut tasonsa iskemällä 19 ottelussa 9 maalia. Tsekkihankinta Jan Sochor on väläytellyt osaamistaan, jos 23-vuotiaan sentterit työlupa-asiat saadaan järjestykseen ja mies pääsee samalle aaltopituudelle muun joukkueen kanssa, FPS hyötyy Sochorista paljon. Forssalaiset kaipaavat riveihinsä kunnon ykkössentteriä. Ronkaisen ja Raunion lisäksi tehomiehiä ei juuri ole.

Jukureita vastaan fyysisyys on vahva ase, jos vaan FPS kestää vikkeläliikkeisen kotijoukkueen mukana. Timo Willmanin ja muiden telaketjuosaston pelaajien pitää tylysti ryhtyä laittamaan miestä seinälle, sillä kovaotteisessa pelissä Jukurit on haavoittuva.

Jatkuuko Jukureiden tappioton kotitaival?

Jukurit ei ole vielä sarjapeleissä kotiareenallaan suostunut antautumaan, viimeisin Kalevankankaalta voiton vienyt joukkue on harjoituspelissä voiton ottanut Lahden Pelicans. Terveenä oleva Jukurit on selvä ennakkosuosikki tälläkin kertaa.

Muutama kysymysmerkki Jukureiden pistetilin karttumisen yllä kuitenkin leijuu. Miten joukkue on toipunut raskaasta viikonlopusta, jonka päätteeksi taival Continental Cupissa katkesi tylysti? Tilastotappionkin mahdollisuus kasvaa ottelu ottelulta. Perinteisesti Continental Cup-viikonlopun jälkeiset ottelut ovat olleet yleensä Jukureille vaikeita, mutta kuukausi sitten Slovakiasta palattuaan Jukurit voitti Kokkolan Hermeksen vakuuttavasti.

FPS:n täytyy pysyä poissa jäähyaitiosta ja peluuttaa kapeaa puolustusmateriaaliaan viisaasti. Maalivahtipeli voi siivittää vierailijan yllätykseen, varsinkin jos Jukurit tuskailee jälleen tehojensa kanssa. FPS on pelannut vieraskentillä hyvin, joten kovinkaan varmana ei isäntien voittoa kannata pitää.

» Lähetä palautetta toimitukselle