KeuPa tuli ja ryösti pisteet Hermekseltä
Kokkolassa kohtasivat Hermes ja KeuPa. Kotijoukkue Hermes ei pystynyt ottamaan kauden avausvoittoa kotiyleisönsä edessä, vaan keuruulaiset tulivat ja ryöstivät pisteet mukaansa.
Roope Urpolahti otti rennosti ennen pelin alkua.
Kristian Kangas avasi maalihanat.
Samu Markkulalla ei ollut asiaa maalille.
Samuel Salonen tuuletteli ketjukaverinsa iskemää tasoitusmaalia.
Kangas rymisteli vastustajan maalilla.
Mikael Edelmannilla oli huomattavasti helpompi iltapuhde.
Samu Markkulankin yritys päätyi Urpolahteen.
Lasse Salonkari luisteli viimeisillä voimilla kiekon perään.
Niklas Appelgren ajoi vängällä maalille.
Mikko Virtanen jakoi lättyjä ylivoimalla.
Saku Kivinen oli vaarallinen läpi ottelun.
Sinne lurahti Hermes-tasoitus Kangaksen lavasta.
Urpolahti joutui ottamaan hörppyä maalin synnyttyä.
Miika Franssila katsoi jospa löytyisi syöttöpaikkoja.
KeuPa-maalille ei ollut asiaa.
Kangas hieroi päätään pienen kahakan jälkeen.
Nico Lehto ajoi maalille, mutta Urpolahti laittoi mailaa eteen.
Ondrej Mikula pääsi vielä koittamaan sekunteja ennen pelin päätöstä, mutta Urpolahti kesti.
KeuPa voitti numeroin 3-2.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Pojat ja KeuPa aktiivisina pelaajarintamalla, Hokille uusi urheilujohtaja
MESTIS | 23.4.2024 13:22
Artikkeli
Mestis-viikko: Siirtorajalla tapahtui, JoKP joutui evakkohallistaan evakkoon
MESTIS | 19.2.2024 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kajaanissa Selänteiden ilta, sarjan häntäpää tiivistyi
MESTIS | 27.11.2023 7:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kiekko-Espoolla synkkä vaihe, TUTO-valmentaja Jonne Virtaselle lätkäistiin toimintakielto
MESTIS | 6.11.2023 6:30