Jukurit hautasi Lukon pudotuspelihaaveet lopullisesti - ex-lukkolaiset tehokkaina
Mikkeliläisten 4-3-voitto Äijänsuolla varmisti, ettei Raumalla pelata pudotuspelejä tänä keväänä. Karvain maku raumalaisten suuhun jäänee siitä, että Jukurien kaikki maalit iski entinen lukkolainen. Lukon Jesse Virtanen osui ottelussa kerran ja johtaa puolustajien pistepörssiä kahdella pisteellä.
Antti Jaatinen laukoi ottelun avausmaaliin ajassa 9.33.
Valentin Claireaux ei aina aloituksissa pelannut pelkästään kiekkoa.
Toni Suuronen sai Miika Roineen tähtäimeen...
...ja Jesse Virtanen puolestaan antoi Janne Ritamäelle vauhtia.
Jesper Piitulainen vei Jukurit jo 3-0-johtoon ensimmäisen erän lopussa.
Valtteri Hietasella ja Sami Lähteenmäellä oli samat askelmerkit.
Janne Niskala rikkoi Sami Rajaniemen nollan heti toisen erän alussa.
Jere Friberg on loppukaudesta ottanut vakituisen pelipaikan Lukon kokoonpanossa.
Jesse Virtanen sai huomata, että vanha kettu Olli Sipiläinen osaa edelleen fyysisenkin pelin.
Molempien joukkueiden pelistä katosi välillä ajatus, ja kiekkoon menijöitä oli ruuhkaksi asti.
Nestori Lähde karkasi läpiajoon...
...otti vedet korvasta ja vei Jakub Stepanekin Kortelan pysäkille.
Harhautuksen jälkeen Lähteellä oli helppo työ laittaa kiekko tyhjään maaliin.
Osuma entistä seuraa vastaan maistui, ja se jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.
Jakub Stepanek teki maalilla sen, mitä pystyi mikkeliläisten päästessä maalipaikoille varsin vapaasti.
Sami Rajaniemen hanska ei heilahtanut virkaveljen tapaan, ja Aleksi Saarelan laukaus painui maaliin.
Jesse Virtanen veivasi Lukon kolmannen maalin ja vankisti asemaansa puolustajien pistepörssin kärjessä.
Lukko löi koko kolmannen erän kovaa painetta Jukurien päätyyn.
Ottelun päätuomarien vihellykset, ja viheltämättä jättämiset, eivät saaneet ymmärrystä joukkueilta eikä kotiyleisöltä.
Marko Kauppinen jakoi ohjeita 879 runkosarjaottelun kokemuksella.
Olli Sipiläinen pelasi tuttuun tapaan paljon alivoimaa ja hoiti kiekot takaisin Lukon päätyyn.
Linjatuomarit saivat purkaa pieniä kähinöitä ja torikokouksia läpi ottelun.
Steven Seigo ja Teemu Tallberg löysivät keskusteltavaa pelin loppupuolella.
"Jokaisen päätykiekon perään kuin ajokoira!"
Jukurien taistelu palkittiin ja mikkeliläiset veivät vieraspisteet mennessään.
Voitto maistui myös penkin takana.
Tiukan väännön jälkeen entisiä joukkuekavereita onniteltiin rehdisti.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilves vei kärkikamppailun Jukureita vastaan, JYP suli täydellisesti kotihallissaan ja SaiPa kiusasi Ässiä
LIIGA | 13.2.2024 21:53
Uutinen
Jukurit matkaa Tampereelle kierroksen kärkikamppailuun ilman nuorta tehohyökkääjää
LIIGA | 13.2.2024 12:40
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00