Tapparalta kova puolustajahankinta − Olli Juolevi kirvesrintoihin

LIIGA / Uutinen
Juolevi on nähty NHL:ssä muun muassa Red Wings -paidassa.
Kuva © Getty Images - Claus Andersen
Aikanaan NHL:ään ykköskierroksella varattu nuorten maailmanmestari Olli Juolevi vahvistaa Tapparan takalinjoja.

Tappara tiedotti maanantaina kovasta pakkihankinnasta, kun Olli Juolevi solmi tamperelaisjoukkueen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. 25-vuotias Juolevi pelasi alkukauden SHL:n Timråssa ja teki yhdeksään otteluun yhden maalin. Juolevi on pelannut urallaan 41 ottelua NHL:ssä.

− Juolevi on hyvä monipuolinen puolustaja, joka on varmasti hyvä apu meidän pakistoon. Mies pystyy pelaamaan kiekon kanssa sekä puolustamaan laadukkaasti. Hänessä on pelurin vikaa ja erityistalenttia taustalla, josta kertoo myös suomalaispuolustajalle poikkeuksellisen varhainen varausnumero, Tapparan urheilupäällikkö Antti Tuomenoksa sanoo tiedotteessa.

Viimeksi vuonna 2017 Liigassa pelannut Juolevi on voittanut urallaan nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2016. Lisäksi häneltä löytyy muun muassa kanadalaisen juniorisarja OHL:n mestaruus ja Kanadan juniorisarjojen Memorial Cupin voitto. Juolevi varattiin NHL:ään kesällä 2016 ensimmäisellä kierroksella, kun Vancouver Canucks huusi hänen nimensä tilaisuuden viidentenä pelaajana.

» Lähetä palautetta toimitukselle