Ruotsin naisten MM-ryhmässä on mukana nuoria lupauksia tyttöjen kotikisojen sankarijoukkueesta

MAAJOUKKUE / Uutinen
Hilda Svensson on yksi Ruotsin joukkueen nuoria tähtiä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ruotsin joukkueessa on vahva runko omasta SDHL-sarjasta. Mukana on viime vuoden tyttöjen MM-hopeasankareita.

Ruotsin naisten MM-joukkue huhtikuussa Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltion Utican kaupungissa pelattaviin arvokisoihin on nimetty. Maalivahtiosastolta löytyy muun muassa PWHL:ssä torjuva kokenut Emma Söderberg.

Kenttäpelaajien vankka runko koostuu Ruotsin oman pääsarjan SDHL:n pelaajista. Esiin nousee jo viime vuonna aikuisten MM-kisoissa pelannut, vuoden 2023 tyttöjen MM-kisojen kova kolmikko. Puolustaja Mira Jungåker sekä hyökkääjät, Hilda Svensson ja Ebba Hedqvist olivat mukana Östersundissa pelatuissa kisoissa, joista Ruotsi nappasi yllätyshopeaa voitettuaan välierässä Yhdysvallat. Samasta joukkueesta nyt aikuisten MM-jäille nousee myös Mira Hallin.

Edellisissä naisten MM-kisoissa Ruotsi putosi puolivälierissä naisten lätkän huippumaa Kanadalle. Edellisen kerran maa on ollut mitaleilla naisten tasolla vuonna 2007. Ennen viime vuotta Ruotsin tyttöjen joukkue ei ollut ollut mitaleilla sitten vuoden 2018.


Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Tre Kronor (@trekronorse) jakama julkaisu

» Lähetä palautetta toimitukselle