Venäjän olympiakomitean joukkue vei nimiinsä voittomaalikilpailuun venyneen välierätrillerin

MAAJOUKKUE / Raportti
Ruotsi ja Venäjän olympiakomitean joukkue kamppailivat välierässä tiukasti.
Olympialaisten toisessa välierässä haettiin finaalivastustajaa Leijonille. Fyysisessä kamppailussa nähtiin lukuisia tiukkoja tilanteita ja maalivahdit esittivät parastaan. Lopulta välieräherkkua koettiin koko rahan edestä, kun ratkaisu saatiin vasta voittomaalikilpailussa.

Ruotsi ja Venäjän olympiakomitean joukkue tarjosivat viihdettä ja tiukkaa olympiavääntöä loppuun asti, sillä Leijonien olympiafinaalivastus ratkesi vasta voittomaalikilpailussa, johon edettiin tasalukemissa 2−2.

Moni yrittäjä onnistui veivaamaan hyvin pelanneet maalivahdit kahville, muttta silti viisi ensimmäistä laukojaa eivät tuoneet tulosta pöydälle. Kerrasta poikki -vaiheessa edettiin yhteensä kahdeksanteen pariin, jossa Arseni Gritsjuk ratkaisi finaalipaikan venäläisille.

Ruotsi aloitti vahvasti

Ottelun alku oli melkoista rymistelyä ja tiivistä puolustamista molemmilta joukkueilta, mutta kenttätapahtumat etenivät kuitenkin varsin siististi. Ainoastaan Venäjän olympiakomitean joukkue sai yhden rangaistuksen avauskympillä, mutta Ruotsi ei onnistunut ohittamaan venäläistä jättiveskaria Ivan Fedotovia. Tre Kronorin paras maalipaikka avautui Max Fribergille, joka ohjasi kiekon tolppaan.

Pelin edetessä venäläiset nostivat karvauspeliään, mikä avasi Ruotsille muutamia potentiaalisia hyökkäyksiä ja pysyä muutenkin pelin päällä. Myös Venäjän olympiakomitean joukkue sai avauserän lopulla mahdollisuutensa ylivoimalla, mutta vain viiden sekunnin pelin jälkeen Vladimir Tkatšov otti hölmön huitomisjäähyn maalinedustalta.

Ruotsin hienoisesta kontrollista huolimatta venäläiset laittoivat kiekon ensimmäisenä maaliin. Heti toisen erän alussa  Anton Slepyšev rokotti Christian Folinin virheestä, purjehti maalille ja peippasi maalivahti Lars Johanssonin jäähän. Tämän jälkeen Slepyšev nosti kiekon nuottaan.

Koko rahan edestä

Pelin fyysinen puoli pysyi pinnalla läpi ottelun ja toisessa erässä kamppailupelaaminen oli ajoittain todella hurjaa. Venäjän olympiakomitean joukkue sai johtoon päästyään aikaan muutamia pidempiä pyörityksiä Tre Kronorin kenttäpäätyyn. Venäläiset olivat pitkään ehdottomasti lähempänä toista maalia kuin Ruotsi tasoitusta.

Kolmannen erän alkajaisiksi Ruotsi sai kiekon hallinnan itselleen. Hyvä paine toi länsinaapureille sen kauan kaipaaman tasoituksen. Jonathan Pudas toimitti kiekon siniviivalta maalille, josta Anton Lander lapioi kiekon ohi Fedotovin. Ruotsi oli mennä nopeasti jo johtoonkin, mutta ratkaisu siirtyi lähemmäksi ottelun loppuminuutteja.

Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Ruotsi mylläsi vielä Fedotovin maalin läheisyydessä, mutta paikoille se ei päässyt. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli orastavat paikkansa, mutta mieluummin molemmat joukkueet pyrkivät pitämään oman päätynsä puhtaana.

Suomen finaalivastustaja ratkesi vasta voittomaalikilpailussa, kun Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue oli ruotsalaisia etevämpi.

» Lähetä palautetta toimitukselle