HIFK:n pirteä esitys ei riittänyt pisteisiin – Tappara vyöryi loppuhetkillä voittoon
Nokia-areenalla Tappara ja HIFK tarjosivat paikalle saapuneille 7012 katsojalle hienon jääkiekko-ottelun, joka huipentui kirvesrintojen loppukiriin. Illan ratkaisijaksi nousi 19 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppumista maalinteossa onnistunut Carter Camper. Lopputulos Tampereella 4–3.
Liekit saattelivat kirvesrinnat kaukaloon.
Läheisyyttä haettiin alkuhetkistä asti.
HIFK karkasi avauserässä nopeasti kahden maalin johtoon.
Tappara tuli mukaan otteluun Heikki Liedeksen alivoimaosumalla.
Jori Lehterä vastasi Tapparan kannattajien huutoihin tervehdyksellä.
Hyvään kiekkopeliin kuuluu myös pieni hyvähenkinen jälkipeli.
Toisen erän alussa Juha Jääskä vei illan toisella osumallaan vieraat 3–2-johtoon.
Tappara haki pitkään tasoitusosumaa, mutta osumat olivat tiukassa.
Lopulta Nick Baptiste pääsi huudattamaan kotiyleisöä.
Juha Juujärvi piirteli viimeisen peliminuutin alussa aikalisällä voittoisat kuviot.
19 sekuntia ennen loppua oli Tapparan pelaajiston ja kotiyleisön aika juhlia voitto-osumaa.
4–3-voitto-osuman tekijänä kunnostautui Carter Camper.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Artikkeli
Baptisten tuomiossa mokasivat kaikki, "säälipleijarit" ovat yliarvostettuja ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 4.3.2024 7:00