Lukkoon mennyt TPS jäi Turkuun saapuneinen raumalaisten jalkoihin
Lukko voitti TPS:n Turussa pelatussa ottelussa maalein 0–4. Kotiyleisölle ei tarjottu ilonaiheita, sillä turkulaiset olivat raumalaisvieraitaan etevämpiä ainoastaan aloituksissa.
Otteluun lähdettiin tuttuut tapaan pimeyden turvin.
Aloituskiekon pudotti paikallinen tyttöjuniori, jota ei kuvissa nähty kaupallisen maskotin viedessä huomion.
Katsomossa nähtiin Lukon ja Ukrainan värejä.
Vierasvärejä tunnustaneet saivat aihetta juhlaan heti ottelun alussa, sillä Lukko oli pelipäällä.
Turkulaisilla ei ollut juuri aihetta iloon, ellei aloitusvoittoja lasketa.
Erätauolla ajettiin sisään uusia tekijöitä.
Juniorit päätyivät valokeilaan.
TPS kaipasi herätystä toiseen erään.
Katsomossa nälvittiin Porin suuntaan.
Sebastian Repo otti ennakkolähdön Halloweeniin. Kultakypärää koristi valkoinen lepakko.
Repo sai myös kiitokset Lukon toisesta maalista.
Toisen erän lopussa kiilailtiin jäähyn arvoisesti.
Joonas Järvinen ja Oliver Lauridsen halusivat myös jäähylle.
Kiilailu kostautui. Jakob Stenqvist vei Lukon kolmen maalin johtoon heti kolmannen erän alussa.
Muutama minuutti lisää pelikelloon ja oli Tarmo Reunasen vuoro heiluttaa verkkoa TPS:n kenttäpäädyssä.
Markus Nurmi heilutti lopussa verkkoa toisessa kenttäpäädyssä. Palkintona jäähy epäurheilijamaisesta käytöksestä.
Voitto maistui paikalle saapuneille raumalaisille.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-pudotuspelit: Länsirannikon minisarja sai ansaitsemansa päätöksen, sarjan hahmo Dudas passitti Lukon kesälomalle
LIIGA | 18.3.2024 21:25
Uutinen
TPS luottaa miehistöönsä, Lukko joutuu kohtalon otteluun ilman Niclas Almaria
LIIGA | 18.3.2024 12:22
Uutinen
Liiga-pudotuspelit: Aidan Dudas nousi konnasta sankariksi – TPS venytti ottelusarjan ratkaisun kolmanteen otteluun
LIIGA | 16.3.2024 19:41
Uutinen
Liiga-pudotuspelit: Jatkoerä, ulosajo ja loukkaantuminen – Antoine Morand ja Oliver Kapanen loistivat illan ratkaisijoina
LIIGA | 15.3.2024 21:28
Haastattelu
Joukkueidensa kapteenit puntaroivat Lukon ja TPS:n pudotuspelisarjaa – "Pientä ekstralatausta tietysti on ilmassa"
LIIGA | 15.3.2024 9:00