Kierrosraportti: Satakunnan derbyn ratkaisussa kaikuja mestaruusmaalista, Arttu Ilomäki osui vihdoin myös kotihallissa

LIIGA / Kierrosraportti
Kuva © Teemu Grönroos www.teemugronroos.kuvat.fi
Joulukuun ottelukalenterin ensimmäinen luukku tarjosi Liiga-yleisölle monta viihdyttävää ottelua muun muassa Satakunnan derbyn, HIFK:n ja Kärppien sekä Ilveksen ja TPS:n johdolla.

Neljän videotarkastuksen ilta ratkesi roikkukiekkomaaliin

Ässien ja Lukon taistelu Satakunnan herruudesta oli odotetusti tasainen ja kiihkeä. Ässät otti kauden ensimmäisen voittonsa rakkaasta vihollisestaan tämän kauden runkosarjassa Lassi Vanhatalon tehtyä erikoisella tavalla loppulukemiksi 2−1.

Lassi Vanhatalo ratkaisi Satakunnan derbyn viisi minuuttia ja 21 sekuntia ennen loppua maalilla, joka toi vahvasti mieleen Jyri Marttisen tekemän mestaruusmaalin kymmenen vuotta sitten. Lukko-vahti Samuel Harvey hukkasi kiekon näköpiiristään ja siniviivan kulmasta lähtenyt laukaus upposi Lukko-maaliin.

LÄHTÖKOHDAT

Molempien Satakunnan joukkueiden marraskuu oli vaikea. Sekä Ässät että Lukko ottivat vain yhden voiton varsinaisella peliajalla ja toisen jatkoajalla.

Joukkueet kohtasivat kahdesti lokakuun lopulla peräkkäisinä päivinä. Silloin Lukko vei molemmat ottelut, Porissa voitto ratkesi jatkoajalla.

AVAINTAPAHTUMAT

Lukko sai otteluun unelma-alun Sebastian Revon tehtyä maalin jo 11 sekunnin pelin jälkeen. Ässien paras maalintekijä Lenni Hämeenaho tasoitti ennen erän puoliväliä, mutta sen jälkeen kiihkeässä ottelussa seuraavaa maalia saatiin odottaa. Vanhatalo tosin sai kiekon maaliin toisessa erässä, mutta osuma hylättiin potkaisemalla tehtynä. Vanhatalo sai kuitattua osuman kolmannessa erässä tekemällään voittomaalilla.

Tuomaristo sai muutenkin tarkistella videoita ahkerasti, sillä kolmannessa erässä Eemil Erholtzin polvitaklausta ja Jesse Joensuun törmäämistä erotuomari Joonas Kovaan tutkittiin mahdollisten suihkukomennusten varalta. Lisäksi päätösminuuteilla tarkastettiin, onnistuiko Lukko tasoittamaan ottelun.

Jo ensimmäisessä erässä kähinöineet Jami Virtanen ja Lenni Hämäläinen joutuivat toisessa erässä aikaiseen suihkuun keskinäisen yhteenoton päätteeksi. Laitakahinan jälkeen lähteneen taiston jälkeen tunne kaukalossa rauhoittui hieman.

MAALINTEKIJÄT
0.11 0–1 Sebastian Repo (Burke, Mattila)
7.26 1–1 Lenni Hämeenaho (Lefebvre, Erholtz)
54.39 2–1 Lassi Vanhatalo (Graber, Fabre)

MAALIODOTTAMA
Ässät 1,61 – 2,70 Lukko

HIFK voitti Kärpät jatkoajalle venyneessä ottelussa

Kärppien ja HIFK:n ottelusta tuli tasainen maalin peli, joka ratkesi lopulta vasta jatkoajalla kotijoukkueen hyväksi. Joukkueet ottavat yhteen jälleen lauantaina Oulussa.

Kärpät aloitti ottelun vahvasti, kun pohjoisen ylpeys ehti siirtyä pelissä jo 2–0-johtoon. HIFK kuitenkin otti ensimmäisessä erässä vahvan hallinnan ja onnistui tasoittamaan pelin ennen erätaukoa. Toisessa erässä kummallakin joukkueella oli paikat, mutta lisämaaleja ei vielä nähty. Kolmannessa erässä kumpikin joukkue osui kertaalleen ja ratkaisu nähtiin kotijoukkueen toimesta jatkoajalla.

LÄHTÖKOHDAT

HIFK ja Kärpät ovat olleet jo pidempään sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla kolme ja neljä. Viikon aikaisemmissa otteluissa molemmat joukkueet kärsivät tappiot vieraskentillä, kun keskiviikkona HIFK hävisi Mikkelissä ja Kärpät koki tappion Tapparan vieraana Nokia-areenalla.

Perjantain kohtaaminen oli ensimmäinen kahdesta viikonlopun tuplakohtaamisesta, kun joukkueet palaavat kaukaloon heti lauantaina Raksilassa. Kärpät ja HIFK ovat olleet Liigan lähihistorian yksi kuumimpia taistelupareja, joten odotettavissa on viihdyttävä viikonloppu.

AVAINTAPAHTUMAT

Vierasjoukkue sai otteluun salama-alun, kun joukkue viimeisteli ensimmäisellä kymmenellä minuutilla kaksi osumaa. HIFK ei osumista lannistunut vaan pystyi jatkamaan pelissä kuskin paikalla. Lopulta kotijoukkue sai kiekon Kärppien maaliin kahdesti kolmen minuutin sisällä. Maaleista jälkimmäinen syntyi alivoimalla. Toisessa erässä ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi Marko Anttilan kiinnipitämisrangaistus.

Kolmannessa erässä HIFK jatkoi alussa kovaa paineistusta ja sai erän alkuun heti uuden mahdollisuuden ylivoimalla, mutta Kärpät onnistui kestämään paineistuksen. Maalinteossa onnistui viimein HIFK:n Joonas Rask erän puolivälissä. Kärpät pääsi maalin jälkeen paremmin peliin mukaan ja Teemu Turunen toi joukkueen lopulta takaisin tasoihin. Ottelun sankariksi nousi jatkoajalla kotijoukkueen Julius Nättinen ja ensimmäisen kohtaamisen pisteet jäivät etelään.

MAALINTEKIJÄT
8.47 0–1 Atte Ohtamaa (Koivunen, Berglund)
9.46 0–2 Arttu Hyry (Anttila, Pieniniemi)
12.39 1–2 Aleksanteri Kaskimäki (Rask, Ikonen) vt
15.38 2–2 Eetu Koivistoinen (Tallberg)
50.30 3–2 Joonas Rask (Seppälä, Motin)
57.06 3–3 Teemu Turunen (Pieniniemi, Anttila)
60.18 4–3 Julius Nättinen (Lehterä)

MAALIODOTTAMA
HIFK 3,63 - 2,48 Kärpät

TPS katkaisi Ilveksen voittoputken

Tasaväkisesti yhteen ottaneet Ilves ja TPS joutuivat hakemaan ratkaisua voittolaukauskilpailun kautta. Turkulaisvieraat osoittautuivat paremmaksi ja päättivät Ilveksen voittoputken neljään otteluun.

Kumpikin osapuoli oli vaikeuksissa päästä hyville maalipaikoille. Oula Palve onnistui rangaistuslaukauksella avamaan ottelun maalihanat, mutta avausmaalin ilo oli lyhytikäistä. 25 sekuntia myöhemin Markus Nurmi tasoitti lukemat Jonas Gunnarssonin nenän edestä. Seuraavia osumia jouduttiin odottamaan melkein päätöserän viimeiselle puoliskolle saakka, eikä Ilves kyennyt pitämään johtoasemaa toistamiseen. Matias Mäntykiven ja Emil Hemmingin lisäksi maalinteon makuun pääsi ottelun ratkaissut Lukas Wernblom.

LÄHTÖKOHDAT

Joukkueeet kohtasivat jo kertaalleen syyskuussa, kun TPS kaatoi Ilveksen kotonaan suvereenisti lukemin 3–0. Voitto kuitenkin aloitti synkän taipaleen Palloseuralle, joka on voittanut joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen vain kerran varsinaisella peliajalla. Ilves lähti otteluun sarjakärjessä sen kaadettua eilen HPK:n myöhäisellä voittomaalilla lukemin 3–2.

Kotijoukkue teki otteluun kolme kokoonpanomuutosta Gunnarssonin palattua kotimaalille. Samuli Ratinen ja Ville Meskanen palasivat keltavihreiden kokoonpanoon, jossa heille tilaa tekivät Robin Alvarez sekä Juuso Könönen. Palloseuran ryhmitykseen tiistain HPK-tappiosta nousivat Vili Munkki ja loukkaantumisesta palannut Emil Johansson.  Kokoonpanosta tippuivat Aidan Dudas ja Sisu-Petteri Lehtonen.

AVAINTAPAHTUMAT

Ontuva viimeistely ja toisen erän tilanteiden puute kertoi myös vahvasta puolustamisesta ja maalivahtipelaamisesta. Noa Vali ja Gunnarsson ottivat varmoja torjuntoja joukkueiden tarvitessa niitä, eikä kumpikaan leiri juurikaan päässyt unelmapaikoille kokeilemaan maalintekoa.

Alivoimapelaaminen oli erikoistilanteista vahvemmassa terässä, kaiken kaikkiaan viiden rangaistuksen aikana ylivoimamaalilla juhlittiin ainoastaan kerran. Ilves karvasi ja painosti ahkerasti TPSn ollessa ylivoimalla, mutta tällä kertaa kiitos ei seissyt lopussa.

MAALINTEKIJÄT
9.38 1–0 Oula Palve rl
10.03 1–1 Markus Nurmi (Intonen, Johansson)
48.41 2–1 Matias Mäntykivi (Clendening, Palve) yv
54.49 2–2 Emil Hemming (Marjala, Talvitie)
65.00 2–3 Lukas Wernblom vl

MAALIODOTTAMA
Ilves 2,42 – 2,18 TPS

KalPa jatkoi vahvoja esityksiään kotikaukalossaan

KalPa kaatoi Tapparan vakuuttavalla pelillä Kuopiossa loppulukemin 5–1. Illan hahmo oli kaksi maalia iskenyt puolustaja Filip Westerlund.

Kotijoukkue KalPa aloitti ottelun väkevästi ja onnistui avauserässä maalinteossa kolmesti. Näistä maaleista kaksi syntyi ruotsalaispuolustaja Filip Westerlundin lavasta. Tappara heräsi peliin mukaan toisessa erässä, kun Otto Somppi onnistui ohjaamaan vieraiden ensimmäisen osuman. Kolmannessa erässä tamperelaisten kiri ei kuitenkaan tuottanut tulosta Juha Jatkolan toimiessa KalPan puolustuksen viimeisenä lukkona.

LÄHTÖKOHDAT

Joukkueiden kauden avauskohtaaminen Tampereella päättyi Tapparan voittoon loppulukemin 5–4. Ennen illan ottelua kotijoukkue KalPa oli onnistunut voittamaan viidestä viimeisestä ottelustaan kolme. Tappara puolestaan saapui Kuopioon neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Illan ottelun merkittävimmät poissaolijat olivat KalPan runkopuolustajiin lukeutuva Lasse Lappalainen ja pelikiellosta kärsivä Tapparan Luke Witkowski.

AVAINTAPAHTUMAT

KalPa tarjoili Tapparalle shokkihoitoa ottelun avauserässä halliten peliä isännän elkein. Painostus tuotti kuopiolaisille kolme maalia, joista kahdesta vastasi vahvan ottelun pelannut Westerlund. Erityisesti Tapparan puolustajilla oli suuria vaikeuksia oman alueen puolustamisessa KalPan aggressiivisia hyökkääjiä vastaan.

Toiseen erään luisteli sisuuntunut Tappara, joka puolusti ansiokkaasti neljän minuutin alivoiman. Jäähyn päätyttyä vieraat saivat pelistä otetta, ja Somppi toi tamperelaiset kahden maalin päähän. Tappara pyrki päätöserässä pääsemään peliin mukaan, mutta Jatkolan vakuuttavat otteet KalPan maalilla tukahduttivat vieraiden kirin. Kotijoukkue kaunisteli vielä loppulukemiksi 5–1 iskemällä kiekon kahdesti tyhjään maaliin.

MAALINTEKIJÄT
9.08 1–0 Filip Westerlund (Gallet, Simontaival)
10.46 2–0 Jaakko Rissanen (Klemetti)
18.02 3–0 Filip Westerlund (Klemetti, Räsänen)
29.20 3–1 Otto Somppi (Liedes, Tuulola)
56.39 4–1 Severi Immonen (Okany, Elorinne) tm, sr
59.18 5–1 Ville Ruotsalainen (Jatkola) av, tm

MAALIODOTTAMA
KalPa 2,77 – 1,68 Tappara

KooKoo tyrmästi Jukurit Arttu Ilomäen johdolla

KooKoo hyödynsi omat mahdollisuutensa perjantai-illan kamppailussa Kouvolassa. Jukurit vastaavasti jätti omat tilaisuutensa käyttämättä.

KooKoo tyrmäsi vierasjoukkue Jukurit jo ottelun avauserässä karkaamalla kolmen maalin johtoon. Jukureilla oli mahdollisuus nousta peliin mukaan toisessa erässä kouvolalaisten jäähyilessä. Olli Jokisen ryhmä ei kuitenkaan hyödyntänyt mahdollisuuttaan ja pisteet jäivät kotijoukkue KooKoolle. Ottelun ehdoton hahmo oli yhden maalin tehnyt ja kolme syöttänyt Arttu Ilomäki. Maali oli hyökkääjälle ensimmäinen KooKoon paidassa kotiottelussa.

LÄHTÖKOHDAT

Joukkueet kohtasivat toista kertaa kaudella. Jukurit vei ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä kauden avausottelussa lukemin 4–1. Nousujohteinen mikkeliläisryhmä oli voittanut viisi edellisestä kahdeksasta kohtaamisestaan, kun taas KooKoolle viimeiseen kymmeneen otteluun mahtui vain yksi varsinaisen peliajan voitto.

Isänniltn nähtiin kaksi muutosta pelaavaan ryhmitykseen edellisestä ottelusta Samuel Valkeejärven ja Seth Bartonin palattua kokoonpanoon Emil Molinin ja Miska Kukkosen tilalle. Jukurien ainoa muutos oli Mestis-lainalla Mikkeliin siirtyneen puolustaja Ville Puhakan nousu ylimääräiseksi kenttäpelaajaksi Ottoville Leppäsen tilalle.

AVAINTAPAHTUMAT

Heti ottelun alusta asti oli selvää kumpi määrää Kouvolan perjantai-illassa. Ilomäen avausmaali oli vasta alkusoittoa Jukureiden kokemalle ryöpytykselle avauserässä. Vain hetki avausmaalin jälkeen Jukureiden Oskars Batņa ajettiin ulos. Tilannetta seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana kouvolalaiset iskivät taululle kaksi lisämaalia. Tämä riitti myös Jukureiden maalilla aloittaneelle Markus Ruusulle, jonka tilalle luisteli vasta 20-vuotias Jami Pasanen.

Vierailijoille tarjottiin toisessa erässä mahdollisuutta kammeta itsenä mukaan otteluun KooKoon jäähyillessä. Kolmesta ylivoimasta huolimatta erän jälkeen mikkeliläisten maalisarakkeessa komeili pyöreä nolla. Sitkeästi taistelleen KooKoon viimeisenä lukkona jäähysumassa toimi loistavasti pelannut maalivahti Nick Malík. Ottelun lopullinen ratkaisu saatiin heti kolmannen erän alussa Ben Tardifin vietyä kotijoukkueen jo neljän maalin karkumatkalle.

MAALINTEKIJÄT
06.33 1–0 Arttu Ilomäki (Tardif, Teräväinen)
10.37 2–0 Radek Koblížek (D'Astous, Ilomäki) yv
12.16 3–0 Charle-Edouard D'Astous (Ilomäki, Koblížek) yv
42.02 4–0 Ben Tardif (Emanuelsson, Ilomäki)

MAALIODOTTAMA
KooKoo 2,94 – 1,99 Jukurit

SaiPan korpivaellus jatkuu – Jens Lööke Sportin tehomiehenä

Liigan peräpään kamppailu ei tarjonnut jääkiekon hienouksia. Pitkään maalittomana edenneen ottelun voittajaksi nousi lopulta ottelussa ylivoimaisesti hallitsevampi osapuoli Sport.

SaiPan korpivaellus sai jatkoa Vaasan perjantai-illassa. Vielä avauserässä ottelu eteni varsin tasaisesti, mutta toisesta erästä eteenpäin Sport oli ottelussa ylivoimaisesti hallitsevampi osapuoli. Vaikka ottelu eteni maalittomana kolmanteen erään asti, vaasalaisilla oli varsinkin toisessa erässä mahdollisuus karata tavoittamattomiin lukuisten ylivoimien tukemana.

LÄHTÖKOHDAT

Sport ja SaiPa kohtasivat kaudella toista kertaa. Ensimmäinen ottelu pelattiin syyskuussa, jolloin vaasalaiset veivät lisäpisteen mukanaan Kisapuistosta voittomaalikilpailun jälkeen. Kumpikin joukkue oli voittanut edellisestä viidestä ottelustaan vain yhden.

Sport sai otteluun mieluisan vahvistuksen, kun Liigassa kaudella 2020–21 jopa 33 maalia iskenyt Sebastian Wännström debytoi kotkapaidoissa. SaiPa sai takaisin kahden ottelun pelikiellon kärsineen Valtteri Lipiäisen.

AVAINTAPAHTUMAT

Liigan häntäpään kamppailussa mentiin avausvaihdosta lähtien vauhdikkaasti, mutta varsin sekavasti päästä päähän. Kaiken päästä päähän paahtamisen keskellä avauserä oli varsin tasainen, mutta maaliton molempien joukkueiden muutamasta varteenotettavasta maalipaikasta huolimatta.

Keskimmäisen 20-minuuttisen hallitsija oli illan isäntä Sport. Erän avausvaihdosta lähtien Sport painoi peliä vierasjoukkue SaiPan päätyyn ja hallitsi hyökkäysalueella kiekkoa pitkiä aikoja. Vaasalaiset pyörittävät erässä myös lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa, mutta tuloksetta. Sportin hallinnasta huolimatta erän paras maalipaikka siunaantui SaiPan Otto Kivenmäelle, mutta nuori hyökkääjä laukoi kiekon ohi puoli tyhjästä maalista.

Maalihanat avattiin vihdoin kolmannessa erässä, kun Sport hyödynsi vihdoin SaiPan jäähyilyn Axel Holmströmin maalilla. Antoine Morand toi SaiPan vielä tasoihin, mutta otti vain hetkeä myöhemmin korkeasta mailasta jäähyn, jonka aikana Sport iski ottelun voittomaaliksi jääneen 2–1 osuman.

MAALINTEKIJÄT
42.39 1–0 Axel Holmström (Lööke, Hjalmarsson) yv
47.01 1–1 Antoine Morand (Naukkarinen, Helewka)
49.24 2–1 Jens Lööke (Suhonen, Hjalmarsson) yv
59.28 3–1 Johan Sundström (Lööke, Mattsson) tm

MAALIODOTTAMA
Sport 2,31 – 1,63 SaiPa