Kierrosraportti: Lauantai-illan täydellä kierroksella nähtiin sekä yllätyksiä että sarjakärjen vakuuttavia otteita

LIIGA / Kierrosraportti
Lauantai-ilta tarjosi täyden Liiga-kierroksen. Kierroksen kovimmat pistenikkarit olivat Pelicansin Konsta Hirvonen tehoin 2+1 ja Tapparan Veli-Matti Savinainen tehoin 1+2. Lisäksi HIFK:n maalivahti Niko Hovinen piti nollapelin 25 torjunnalla.

Ilveksen tehokas ylivoima viidennen peräkkäisen vierasvoiton takeena

Ilves onnistui lähtemään maaottelutauolle voitokkaasti, kun se kaatoi Vaasassa Sportin maalein 6−2. Jani Nyman teki kaksi maalia ja viisi muutakin pelaajaa onnistui kirjauttamaan kaksi tehopistettä.

Sport laukoi selvästi enemmän kuin vastustaja Ilves, mutta vierasjoukkue oli Vaasassa tehokkaampi. Ottelun hienoin osuma syntyi Ilveksen tähtipelaajien tekemänä toisessa erässä, ja oli samalla ottelun voittomaali. Siitä vastasi Eemeli Suomi ja syöttäjiksi merkittiin Joona Ikonen ja Petr Kodýtek.

Lähtökohdat

Molemmat joukkueet olivat viikkoon lähtiessä voittoputkessa, mutta molemmilla se katkesi torstaina, kun Sport taipui Jyväskylässä JYP:lle ja Ilves kotonaan Kärpille. Sport voitti Ilveksen Tampereella lokakuussa.

Sportin Simon Hjalmarsson palkittiin ennen ottelua lokakuun parhaana pelaajana.

Avaintapahtumat

Ottelun neljän maalin avauserä tarjosi tehokasta ylivoimaa ja nopeita kuitteja. Molemmat joukkueet käyttivät oman ylivoimansa. Ilves tasoitti Sportin tekemän avausmaalin jälkeen pelin minuutissa ja yhdeksässä sekunnissa. Ilveksen johtoasema Arttu Pellin maalin jälkeen kesti vain 18 sekuntia.

Toisessa erässä Ilves onnistui kahdesti ja otti sen jälkeen vahvan kontrollin perässä, eikä Sport onnistunut hyödyntämään kolmannen erän alun ylivoimiaan. Ilves puolestaan käytti paikkansa tehokkaasti ja teki myös kolmannessa erässä kaksi maalia.

Nuori Jani Nyman nousi tehokkaimmaksi tupsukorvaksi tekemällä kaksi maalia. Edellisen kerran hän oli osunut kahdesti samassa ottelussa lokakuussa 2022 JYPiä vastaan. Nymanin lisäksi kaksi pistettä pelissä kirjattiin Sportin Teemu Suhoselle ja Hjalmarssonille sekä Ilveksen Suomelle, Ikoselle ja Kodýtekille.

Maalintekijät:
1.18 1–0 Teemu Suhonen (Hjalmarsson, Lööke) yv
2.27 1–1 Les Lancaster (Stránský, Kodýtek)
12.51 1–2 Arttu Pelli (Ratinen) yv
13.09 2–2 Axel Holmström (Suhonen, Hjalmarsson)
30.29 2–3 Eemeli Suomi (Ikonen, Kodýtek) yv
37.51 2–4 Jani Nyman (Palve, Suomi)
47.03 2–5 Jani Nyman (Parikka)
55.28 2–6 Joona Ikonen (Alvarez, Mäntykivi)

Maaliodottama:
Sport 3,99 – 3,10 Ilves

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Pelicansille helpottava voitto Jyväskylästä

Ilman Ryan Laschia pelannut Pelicans haki Jyväskylästä arvokkaat kolme pistettä loppulukemin 1-4. Samalla katkesi JYPin neljän ottelun mittainen voittoputki.

Pelicansin tehokas avauserä siivitti joukkueen helpottavaan vierasvoittoon JYPistä. Ottelun hahmo oli kaksi maalia viimeistellyt Pelicans-hyökkääjä Konsta Hirvonen. Erityisesti maalinteko tuotti kotijoukkue JYPille vaikeuksia aktiivisesti pelannutta lahtelaisryhmää vastaan.

Lähtökohdat

Surkeasti kauden aloittanut Pelicans teki ison muutoksen ennen ottelun alkua jättämällä kultakypärää kantavan Ryan Laschin kokoonpanon ulkopuolelle. Viime aikoina hyvässä vireessä ollut JYP tuli otteluun neljän ottelun voittoputkessa, kun taas vierailija Pelicans oli hävinnyt neljä viimeisintä otteluaan. Erityisesti perjantain tappio SaiPaa vastaan herätti suuria kysymysmerkkejä pussinokkien pelaamisesta.

Joukkueiden kolmessa edellisessä kohtaamisessa Jyväskylässä ratkaisua oli joka kerta jouduttu hakemaan jatkoajalta tai voittomaalikilpailusta, joista jokainen oli päättynyt JYP:n voittoon. Ennen illan ottelua Pelicans oli kuitenkin jäänyt edellisen kerran Jyväskylässä ilman pisteitä 4.1.2020.

Avaintapahtumat

JYP koki kovia ottelun avauserässä, kun Jere Lassila joutui jättämään ottelun kesken. Joukkueen ykkösketjun keskushyökkääjä jäi ikävän näköisesti kahden Pelicans-pelaajan väliin taklaustilanteessa. Fyysisyys jatkui molempien joukkueiden osalta läpi ottelun, mikä lisäsi omalta osaltaan ottelun intensiteettiä.

Jyväskylässä nähtiin ärsytetty Pelicans, joka osoitti pystyvänsä pelaamaan ehjän 60-minuuttisen. Kotijoukkue JYP ei saanut peliään rullaamaan haluamallaan tavalla vierasjoukkueen aktiivisen paineistuksen seurauksena. Jyväskyläläisten kirin päätti lopullisesti Juuso Puustisen ottama 2+2 minuutin rangaistus päätöserän lopussa.

Maalintekijät:
2.32 0–1 Niklas Virtanen (Hirvonen, Riihinen)
8.28 1–1 Jerry Turkulainen (Puustinen)
10.14 1–2 Michal Jordán (Bryggman, Schnarr)
14.06 1–3 Konsta Hirvonen (Haatanen, Mylläri) sr
47.45 1–4 Konsta Hirvonen (Virtanen, Král)

Maaliodottama:
JYP 1,41 – 1,56 Pelicans

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Työmiehet KalPan voiton takuuna

Oman kurssinsa viime otteluissa voitokkaaksi kääntänyt KalPa kellisti Ässät kotikaukalossaan. Ottelun valopilkkuja oli KalPan Nascar-ketjuksi nimetty nelosvitja, joka jakeli tuttuun tapaan taklauksia samalla onnistuen maalinteossa kahteen otteeseen.

Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen puhututti eritoten tuomarilinjan pitävyyden takia. KalPan tehokkuus kuitenkin puhui puolestaan, ja Ässät jäi varsinkin ottelun kolmannessa erässä täysin kilpipaitojen vyöryn alle.

Lähtökohdat

KalPa lähti lauantain kotiotteluunsa ilman Jaakko Rissasta. Tähtisentteri loukkaantui keskiviikon Ilves-ottelussa. Ässät sen sijaan lähti hakemaan Kuopiosta täyttä pistepottia. Porilaiset saalistivat viimeksi kolme pistettä keltapaitojen vieraana kaudella marraskuussa 2020.

Avaintapahtumat

Ottelun avauserässä KalPa pääsi kahden miehen ylivoimalle. Loistovireessä oleva Kasper Simontaival venytti pisteputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Simontaival pääsi laukomaan kiekon vastustamattomasti Niklas Rubinin ohi.

Toisessa erässä tilastoihin kirjattiin harvinaisempia onnistujia. Kauden avausmaalit iskivät Andreas Okany sekä Jaakko Lantta. Kolmas lenkki pirteästi esiintyneessä neloskentässä oli Severi Immonen, jonka nimiin kirjattiin kaksi syöttöpistettä toiseen erään. Petri Karjalainen nimesi ottelun lehdistötilaisuudessa kolmikon KalPan Nascar-ketjuksi, viitaten trion kovaan vauhtiin sekä rämäpäisyyteen.

Kolmanteen erään asteli entistä aktiivisempi kotijoukkue. Lopulta kilpipaitojen paine tuotti tulosta. Komean kiekottelun jälkeen Oliver Kapanen jäi yksin maalin eteen, josta nuorukainen viimeisteli kauden neljännen täysosumansa.

Vaikka Ässät sai lohtua kotimatkalle Lassi Vanhatalon maalilla, jäivät täydet pisteet kotijoukkueen näppeihin.

Maalintekijät:
11.14 1–0 Kasper Simontaival (Räsänen, Mäenpää), yv2
26.23 2–0 Andreas Okany (Immonen, Gallet)
29.42 3–0 Jaakko Lantta (Immonen, Elorinne)
51.06 4–0 Oliver Kapanen (Kantner, Klemetti) sr
57.06 4–1 Lassi Vanhatalo (Lefebvre, Graber) yv

Maaliodottama:
KalPa 3,01 – 1,14 Ässät

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

KooKoo ei onnistunut selättämään HIFK-peikkoaan – Niko Hoviselle toinen nollapeli putkeen

HIFK kävi korjaamassa täyden pistepotin Kouvolasta Niko Hovisen nollapelillä. 1–0-voiton helsinkiläisille laukoi maajoukkueseen valittu Juha Jääskä.

HIFK haki täydet kolme pistettä Kouvolasta tarkalla puolustuspelillä. KooKoon hallinta ei realisoitunut maaleina, eikä kunnon tekopaikkoina. Lopusta piti huolen toisen perättäisen nollan pitänyt Niko Hovinen, joka ei ollut yllätettävissä. Ottelun ainokaisen viimeisteli kokoonpanoon palannut Juha Jääskä.

Lähtökohdat

Edellisissä kymmenessä ottelussaan vain kahdesti pisteittä jäänyt KooKoo pyrki palaamaan takaisin voittokantaan. Se oli hävinnyt Lukolle jatkoajalla torstaina Raumalla voitettuaan sitä ennen kaksi ottelua putkeen. HIFK taas haki toista perättäistä voittoaan, kun se oli kukistanut kotonaan torstaina HPK:n.

Ottelun lähtökohdat olivat helsinkiläisille suotuisat, sillä HIFK oli ainoastaan kerran jäänyt Kouvolassa pisteittä ja yleensäkin vain kolmesti KooKoota vastaan 2000-luvulla.

Avaintapahtumat

KooKoon ja HIFK:n välisessä kamppailussa ei tilanteilla mässäilty. Kotijoukkue hallitsi ottelua, mutta HIFK puolusti tiukasti pitäen KooKoon poissa vaarallisilta tekopaikoilta. Juuri loppukaudeksi kiinnitetty Hovinen torjui kaiken mahdollisen merkkauttaen kauden toisen nollapelinsä heti ensimmäisen perään.

Ottelun ainokainen syntyi avauserässä, kun Leijoniin valittu Jääskä onnistui ohittamaan vähille torjunneille jääneen Oskari Setäsen.

Maalintekijät:
11.57 0–1 Juha Jääskä (Lehterä, Pakarinen)

Maaliodottama:
KooKoo 1,95 – 1,43 HIFK

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Jukurit päätti Kärppien voittoputken

Jukurit voittivat Kärpät tasaisessa ottelussa Mikkelin lauantai-illassa. Vähämaalisen ottelun ratkaisu nähtiin jo ensimmäisessä erässä ja loppulukemat taululla olivat 2-0.

Ottelu sujui tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue onnistunut luomaan laajalti maalipaikkoja. Jukurit oli ottelussa kuitenkin hieman aktiivisempi osapuoli ja onnistui lopulta tekemään voittoon tarvittavat maalit.

Lähtökohdat
Kärpät lähti otteluun vaikuttavassa neljän ottelun voittoputkessa ja kuntopuntarin ykkösenä. Keskiviikkona Kärpät voitti Ilveksen Tampereella 4–0. Jukureilla oli puolestaan takana erityisen vaikea lokakuu, mutta keskiviikkona se onnistui voittamaan TPS:n maalein 6–2.

Mikkeli on osoittautunut viime aikoina Kärpille suotuisaksi vieraspaikkakunnaksi. Kärpät on voittanut kaikki edelliset kolme kohtaamista Mikkelissä, ja Jukurit on saanut tehtyä vain yhden maalin Kärppien verkkoon näissä otteluissa.

Avaintapahtumat

Ottelun ensimmäinen erä oli pitkälti tasainen. Kärpät pääsi yrittämään ylivoimaa heti ottelun ensimmäisellä minuutilla, mutta Jukureiden alivoima kesti ensimmäisen erikoistilanteen. Maalihanat aukesivat erän puolivälin tienoilla, kun Pekka Jormakka vei kotijoukkueen johtoon vastahyökkäyksestä.

Toinen erä oli enemmän kotijoukkueen hallintaa, mutta maaliton. Jukureiden Konsta Helenius sai yrittää maalia rangaistuslaukauksesta, mutta huippuvireinen kärppävahti Niklas Kokko veti tilanteessa pidemmän korren.

Kolmannessa erässä Kärpät pääsi jälleen paremmin peliin mukaan. Kovasta yrityksestä huolimatta ottelu ratkesi lopulta Niko Huuhtasen lyötyä kiekon tyhjään Kärppä-maaliin. Ottelun sankariksi nousi Jukurien maalilla vakuuttavasti torjunut Rasmus Korhonen.

Ottelun puhutuin tilanne nähtiin ottelun loppuhetkillä, kun kotijoukkueen Daniel Mäkiaho kaatui osuttuaan maalillaan seissooseen Kokkoon. Tilanteesta tuomittiin maalin takaa-ajoasemassa olleelle Kärpille kahden minuutin rangaistus, kun aikaa oli kellossa jäljellä enää 2.15.

Maalintekijät:
11.40 1–0 Pekka Jormakka (Korhonen)
59.07 2–0 Niko Huuhtanen yv, tm

Maaliodottama:
Jukurit 2,43 – 1,46 Kärpät

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

HPK jatkoi Lukon alakuloa

Vaiheikkaassa ottelussa nähtiin seitsemän maalia. Kotijoukkueen tehomies oli kahdella maalillaan Antti Pihlström.

Lähtökohdat

Ennen illan kierrosta Lukko oli sarjataulukossa kuudes ja HPK toiseksi viimeinen. HPK oli kuuden ottelun tappioputkessa, kun taas Lukko oli voittanut viidestä viime ottelustaan kolme.

Avaintapahtumat

HPK:n avausmaalin teki Pihlström. Lukon ensimmäistä maalia tarkasteltiin hetken videolta mahdollisen korkean mailan takia, mutta maali hyväksyttiin. Pihlström sai maalin myötä itselleen ottelussa Liiga-uransa 200. tehopisteen.

Toinen erä oli hienoisesti kotijoukkueen hallintaa. Käänteentekeväksi hetkeksi osoittautui Lukon Julius Mattilan onnistunut rangaistuslaukaus.

Kolmannessa erässä Lukko-puolustaja Niclas Almarin ilta päättyi ennenaikaisesti, kun hän sai pelirangaistuksen poikittaisesta mailasta. Lukko onnistuikin maalinteossa alivoimalla. HPK kuitenkin sai pidettyä itsellään 4–3-johtoaseman, ja ottelu päättyi näihin lukemiin.

Maalintekijät:
11.58 1–0 Antti Pihlström (Ahonen, Nenonen)
15.50 1–1 Henri Ikonen (Stenqvist, Repo) yv
20.31 2–1 Heikki Huttunen (Ketola, Rautiainen)
24.37 3–1 Antti Pihlström (Nurmi)
27.46 4–1 Roni Ahonen (Ruokonen)
34.43 4–2 Julius Mattila rl
43.24 4–3 Ponthus Westerholm (Westerholm Pa.) av

Maaliodottama:
HPK 1,51 – 2,93 Lukko

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Tappara oli tyly vieras Lappeenrannassa

Tappara oli tyly vieras ja haki kolme pistettä Lappeenrannasta vakuuttavalla esityksellä. Vieraiden Veli-Matti Savinainen oli tehokas iskien tehot 1+2.

Lappeenrannan Kisapuiston lauantai-ilta oli Tapparan hallintaa alusta loppuun. SaiPa oli takaa-ajoasemassa alusta loppuun, eivätkä lappeenrantalaiset kyenneet nousemaan taisteluun voitosta kolmannen erän hyvistä hetkistä huolimatta. Iloa kotijoukkueelle toi ensimmäisen erän aikana mediakuutiolla julkaistu Antti Kalaputaan jatkosopimus.

Lähtökohdat

SaiPa oli suoristanut rivinsä tiistaisen JYPiä vastaan koetun 9–3-romahduksen jälkeen. Perjantaina keltapaidat olivat hakeneet 4–3-voiton Lahdesta Pelicansin vieraana. Lappeenrantalaisten päävalmentaja Ville Hämäläinen teki Tapparaa vastaan pieniä muutoksia, kun Lahdessa kokoonpanossa olleiden Ville Vainikaisen ja Rasmus Ruususen tilalle nostettiin Otto Hokkanen ja Joonas Oden.

Tapparalle on tullut viikonlopun aikana suomalaiset maantiet tutuksi, sillä edellisiltana kirvesrinnat kohtasivat TPS:n Turussa. Sieltä tamperelaisten saaliiksi tuli kaksi pistettä voittomaalikilpailun kautta.

Tappara on viiden viime kauden aikana jäänyt kahdesti pisteittä SaiPaa vastaan. SaiPan edelliset täydet kotipisteet Tapparasta tulivat 8.12.2018.

Avaintapahtumat

Tappara otti tahtipuikon haltuun heti ensimmäisessä erässä. SaiPan passiivinen puolustuspelaaminen tarjosi vieraille mahdollisuuden pitkille hyökkäysalueen pyörityksille. Kirvesrinnat saivat luotua vaihdosta toiseen potentiaalisia maalintekopaikkoja, ja ensimmäiselle erätauolle mentiin vierasjoukkueen 2–0-johdossa Nicholas Halloranin ja Heikki Liedeksen maaleilla.

Tamperelaiset menivät ratkaisevan tuntuiseen 3–0-johtoon heti toisen erän ensimmäisessä vaihdossa, kun Veli-Matti Savinainen oli unohtunut keltapaitojen maalin eteen vapaaksi. SaiPan Antoine Morand toi erän lopussa kotijoukkueen kahden maalin päähän, ja viimeiseen erään lähdettiin Tapparan 3–1-johdossa.

SaiPalla oli omat paikkansa kolmannessa erässä, mutta isompaa hätää vierailijoilla ei ollut missään vaiheessa. Lopullisen ratkaisun ottelulle naulasi reilut kolme minuuttia ennen loppua Philip Granath.

Maalintekijät:
6.12 0–1 Nicholas Halloran (Savinainen, Randelin) sr
16.36 0–2 Heikki Liedes (Savinainen, Levtchi)
20.41 0–3 Veli-Matti Savinainen (Levtchi, Kemiläinen)
37.22 1–3 Antoine Morand (Viitasalo)
56.43 1–4 Philip Granath (Camper, Rauhala)

Maaliodottama:
SaiPa 2,04 – 3,17 Tappara

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.