Nykyisen tilanteen yhtenä alkupisteenä voidaan pitää päivämäärää 14.11.2007. Silloin Alpo Suhonen sai Jari Härkälältä käsiinsä joukkueen, joka voi huonosti niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Tyytymättömät kannattajat alkoivat nopeasti tivata Suhoselta, miksei joukkue taklaa ollenkaan.
– Se ei ehdi, kuului Suhosen tyhjentävä analyysi.
Suhosen päällimmäisenä teesinä olikin urheilullisuuden palauttaminen joukkueeseen. Se, että 2000-luvun ammattilaisurheilujoukkue ei olisi riittävän urheilullinen, kuulosti aluksi harmaantuneen herrasmiehen höpinältä. Viimeistään siinä vaiheessa kun Suhosen seuraajaksi tullut toinen harmaantunut herrasmies jatkoi samalla linjalla, itsepäisimpienkin oli tunnustettava tosiasiat. Herroilla oli kokemusta, ja he tiesivät mistä puhuivat.
Suhonen oli tehnyt vuosien ajan yhteistyötä arvostetun kuntovalmentajan Jussi Hirvosen kanssa. Hirvonen alkoi tehdä ohjelmat myös Ässien kesäharjoitteluun. Kausi 2008–2009 sujuikin runkosarjan osalta kohtuullisesti. Pistesaldo koheni edellisestä kaudesta 35 pisteellä. Kausi oli kuitenkin päättyä katastrofiin, kun Sport kaatui vasta liigakarsintojen seitsemännessä ottelussa.
Suhonen on Amerikasta omaksumansa johtamistyylin kannattaja. Siinä päävalmentajan ei tarvitse ei olla jatkuvasti läsnä, vaan roolina on olla enemmänkin taustalla kokonaisuutta valvova johtaja. Toisaalta taas Suhonen ei usko liian autoritääriseen johtamiskulttuuriin. Suhosen ideologiassa yksilöiden pitää osata kantaa vastuuta. Yhtälössä oli Ässien kannalta kolme ongelmaa.
1. Liian monissa tapauksissa ihminen ei ole riittävän itseohjautuva. Ainakaan liigakiekkoilija. Joukkueesta puuttuivat johtajapelaajat.
2. Pelaajat eivät sitoudu, mikäli eivät koe päävalmentajansa sitoutuvan. He tarvitsevat välittämistä sellaisella tavalla, joka ei Suhosen valikoimaan kuulunut.
3. Kakkosvalmentaja Mika Pieniniemellä ei ollut riittävää auktoriteettiä toimia operatiivisena johtajana.
Suhosen ehdottomaksi ansioksi on joukkueen "kuntouttamisen" lisäksi laskettava se, että hän alkoi alusta ajaa urheilutoimenjohtajan viran perustamista. Urheilutoimenjohtajan palli on Ässissä edelleen tyhjänä, mutta se ei ole Suhosen vika.
Liigakarsintakausi oli Suhoselle raskas, osittain tarpeettomastikin. Hän näki mörköjä ympärillään jatkuvasti. Osa möröistä oli nähtävissä, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että osa näyttäytyi vain hänelle. Siksi Suhosen lähtöpäätös oli pienempi yllätys kuin hänen aiempi ilmoituksensa jatkaa Ässissä. Sikäli päätös oli harmillinen, että Suhosen ja Karri Kiven yhteistyön toimivuutta ei päästy näkemään.
Muuta harmittelun aihetta ei juuri olekaan, sillä Pekka Rautakallio on tuonut Ässiin välittämisen kulttuurin, jollaista Isomäen jäähalli tuskin on nähnyt sen jälkeen, kun "Rocky" nuorena miehenä lähti Ässistä maailmalle. Rautakallio on jämäkkä ja karismaattinen johtaja, josta huokuu kokemus. Valmentajanvaihdoksen jälkeen pelaajat korostivat sitä, miten vaatimustaso oli noussut huomattavasti. Pelaajat siis suorittavat parhaansa mukaan vain silloin, kun sitä heiltä vaaditaan.
Täydellistä ideaalissa maailmassa? Ei tietenkään. Rautaista arkipäivän realismia? Kyllä.
Rautakallio on korostanut Suhosen tavoin sitä, että valmentaja voi tuoda joukkueelleen taktiikan, jolla pelit hävitään, mutta ei sellaista, jolla varmasti voitetaan. Voittaminen rakentuu lajiharjoittelusta, fyysisen kunnon rakentamisesta ja 25 yksilön harmonisesta vuorovaikutuksesta. Vasta kun nämä asiat ovat kunnossa, taktiikalla on merkitystä. Asiat ovat myös sellaisia, että ne tarvitsevat asiantuntevan johtajan, joka johtaa intohimolla ja riittävän läheltä. Rautakallio tietää omakohtaisesti miten huipulle päästään. Ässien onneksi tuo kokemus on saatu valjastettua porilaisen nykyjääkiekon hyväksi.
Rautakallio on omalla ja valmennustiiminsä toiminnalla taannut sen, että aiemmin luetellut Suhosen ajan ongelmat eivät ole enää ajankohtaisia. Epäkohdat on korjattu yksinkertaisesti työnteolla. Ahkeruus ja asiantuntemus ovat valttia kaikilla aloilla, niin jääkiekossakin.
Rautakallio on usein korostanut vihaavansa eniten välinpitämattömyyttä. Termi ei rajoitu pelkästään jäälle. Välinpitämätöntä on myös se, mikäli organisaatiolla ei ole valmiutta pelaajahankintaan tilanteen niin vaatiessa. Rautakallio on useamman kerran vaikuttanut turhautuneelta siihen, että pelaaja-asioissa Ässät antaa turhaa tasoitusta muille joukkueille, kun organisaatiosta ei löydy täysipäiväistä urheilutoimenjohtajaa.
Urheilutoimenjohtajan viran täyttämistä on vetkuteltu oudosti. Perustelut ovat yleensä liittyneet pienen seuran rajallisiin resursseihin. Muissa seuroissa on kuitenkin näppärästi ymmärretty se, että urheilutoimenjohtajan tehtävä on maksimoida käytettävissä olevat resurssit. Urheilutoimenjohtaja ei hanki lähtökohtaisesti ykkössentteriksi adammillereitä, joiden epäonnistuessa "emme putoa korkealta". Ei niin voi ratkaisupelaajia hankkia, ainakaan pienempiin seuroihin.
Rautakallio miettii näinä aikoina sitä, onko perheen tuleva kotipaikka Porissa vai pääkaupunkiseudulla. On selvää, että urheilutoimenjohtajan hankkiminen olisi "Rockylle" vahva signaali Poriin jäämisen puolesta. Tietysti puntaroitavana on myös paljon jääkiekon ulkopuolisia asioita, mutta on äärimmäisen todennäköistä, että ainakaan ilman organisaation vahvistamista vaakakuppi ei Poriin päin käänny.
Ässien seurajohto osoittaisi typerintä mahdollista välinpitämättömyyttä, mikäli se välinpitämättömyytensä takia joutuisi Rautakalliosta luopumaan.
